Lukuaika: Aasialaisia herkkuja monipuolisesti

Aasialaisia herkkuja monipuolisesti

Teppanyaki on kenties näyttävintä ruoanlaittoa maailmassa. Siinä asiakas näkee, kuinka ateria valmistuu ja taitava teppanyakikokki osaa tehdä kokkaamisesta viihdyttävän show’n.

Näillä alkupaloilla nälkä herätetään.

Torrequebradassa Benalmádena costalla sijaitsee aasialainen ravintola Yin Teppan Yaki, jossa edellä mainitut elementit ovat kohdillaan. Ruoka valmistetaan jättimäisellä rosteri-levyllä ja koko homman kruunaa lihojen liekitys. Isot liekit nousevat monen metrin korkeuteen ja kansa haukkoo henkeään.

Tässä ravintolassa ruoka on näyttävyyden lisäksi erittäin maukasta. Testiryhmämme söi todella pitkän kaavan mukaan ja oli erittäin tyytyväinen saamiinsa sapuskoihin.

Aluksi saimme monipuolisen alkupalakokoelman. Sen mielenkiintoisin osa oli rapeaksi paistettu merilevä, joka oli miedosti sokeroitu. Erittäin hyvää, eikä tuollaiseen kovin monessa paikassa törmää. Alkupaloissa oli myös kevätrullia, katkaraputoasteja, ankkaa ja vihannesten kanssa kypsennettyä porsaanlihaa. Kaikki maistuivat hyvin, sopivan tulinen hapanimelä dippikastike viimeisteli maut.

Seuraavaksi saimme nauttia mehevän sushirullan, jossa oli täytteenä ainakin tonnikalaa, lohta ja avokadoa. Harvoin sushi maistuu yhtä täyteläiseltä, rullan vieressä oli myös herkullista majoneesipohjaista kastiketta, joka toimi hienosti.

- Mainos -
Sushi on parhaimmillaan mehukasta ja maittavaa.

Teppanyaki kruununa

Sitten päästiin asiaan. Kokki saapui terävien veitsiensä kanssa ja valmisti näppärästi aterian, joka sisälsi paistettua riisiä, vihanneksia, katkarapuja ja naudan sisäfilettä. On ilo katsella, kun ammatti-ihminen työskentelee. Esimerkiksi rapujen kuoriminen kahdella veitsellä käy uskomattoman kätevästi.  Kaikkiin teppanyaki-ruokiin kokki loihti omilla mausteseoksillaan syviä, herkullisia makuja. Mitään lisäkastikkeita ei tarvittu, kaikki oli supermaukasta.

Miao ja Carlos pyörittävät Benalmadena Costan maineikkainta teppanyaki-ravintolaa.

Ravintola on ollut samassa paikassa jo reilusti yli kymmenen vuotta. Sen perusti nykyisen ravintoloitsijan Carloksen isä. Perheellä on ravintola myös Málagan keskustassa.

– Meillä on ruokia monesta aasialaisesta keittiöstä. Tällä hetkellä thai-ruoka on erittäin suosittua ja japanilaiset sushit ja teppanyakit pitävät aina pintansa. Ravintolassa on erityinen uudenvuoden illallinen, jossa yhdistellään juuri monia aasialaisia keittiöitä, Carlos kertoo.

Yin Teppan Yaki näkyy hyvin rantatielle. Sinne pääsee samasta risteyksestä, mistä mennään myös Benalmadenan Xanit-sairaalaan.

Antti Pekkarinen

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...