Markus Aho: Taidetta kotona Costalla

Julkaistu
klo 19:10

Kuvat: Kristian Kaarna

Olen tympiintynyt Ikean, JYSK:n ja Leroy Merilinin täydellisiin joka kodin sisustustauluihin. Ne varmasti tuovat väriä ja iloa tyhjille seinille, mutta niiden vaikutusta voidaan hyvin verrata Big Mac -ateriaan. Maistuu ja tuntuu aina samalta, olivat ne missä paikassa tahansa. Uskon omaan historiaan, omiin kokemuksiin ja omiin tunnetiloihin. Haluan, että seinilläni kannan omaa itseäni ja omaa kokemuspohjaani. […]

Asko Tanhuanpää: Vaikeuksia selviytyä

Julkaistu
klo 19:00
En ole edes television keskivertokuluttaja, mutta joskus huomaan narahtaneeni kiinni ruudun ääreen. Viimeksi olen kokenut moisen ihmeen uusiseelantilaisen rikossarjan ”Murhia ja kantrimusiikkia” kanssa. En häpeä tunnustaa, että olen koukussa kiinni perkeitä myöten. Ehkä syy on itsellenikin mieluisassa musiikkilajissa, ehkä hienossa kuvauksessa, ehkä tavallisen oloisissa arkisissa hahmoissa. Olen päässyt käymään uusiseelantilaisen viinin ja alkulähteillä ja Sormusten […]

Tangoilta Suomi & Argentiina – Monosta ja Piazzollaa

Julkaistu
klo 10:52

Martin Alvarado on yksi maailman parhaita argentiinalaisen tangon tulkitsijoita.

Argentiinalaisen ja suomalaisen tangon huippuilta kuullaan ravintola Kukossa 26.2.2018, kun lavalle astuu maailmanluokan huippumuusikoita Argentiinasta ja Suomesta. Kolmikko Martin Alvarado, Juan Esteban Cuacci ja Kukka Rajalin ovat kaikki maailmanmusiikin saralla arvostettuja muusikoita, jotka ovat esiintyneet ympäri maailmaa eri tango festivaaleilla.

Juho Juntunen

Julkaistu
klo 06:00

Málaga saa vihdoin uuden sairaalan

Julkaistu
klo 11:00

Málagan sairaalojen huonoa kuntoa on kritisoitu pitkään. (Kuva: Wikimedia)

Málagaan suunnitellun uuden 800 vuodepaikkaa käsittävän keskussairaalan pitäisi avata ovensa vuonna 2024.

    Málaga saa vihdoin uuden sairaalan

    Julkaistu
    klo 11:00

    Málagan sairaalojen huonoa kuntoa on kritisoitu pitkään. (Kuva: Wikimedia)

    Málagaan suunnitellun uuden 800 vuodepaikkaa käsittävän keskussairaalan pitäisi avata ovensa vuonna 2024.

    Salakuljettajat veivät takavarikoidun pikaveneen

    Julkaistu
    klo 10:00

    Kansallisen poliisin kuva varastetusta pikaveneestä.

    Kolme naamioitunutta miestä veivät maanantain vastaisena yönä Cádizissa salakuljettajilta takavarikoidun pikaveneen vartioidusta varastosta.

    Risteilijämatkustajien määrä kasvoi eniten Málagassa

    Julkaistu
    klo 15:10

    Málagassa vieraili viime vuonna 299 risteilyalusta. (Kuva: Wikimedia)

    Risteilymatkustajien määrä kasvoi Espanjan kaikista satamista eniten Málagassa.

    Jalkapallovalmentaja tuomittiin nuorten hyväksikäytöstä

    Julkaistu
    klo 14:15

    Jalkapallovalmentaja alisti juniorit käskyvaltansa alle tekemällä heidän kanssaan ”jalkapalloilijasopimuksen”.

    Málagan maakunnasta kotoisin oleva 63-vuotias jalkapalloilun juniorivalmentaja tuomittiin viime viikolla yhdeksän vuoden vankeuteen kolmen juniorin hyväksikäytöstä.

    Espanjalaiset vaativat rikosoikeudellisen vastuun alaiän alentamista

    Julkaistu
    klo 14:12

    Yhdeksän vuotias poika kertoi sairaalassa, että hänet oli raiskattu aiemminkin samojen poikien toimesta. Kuvituskuva.

    Viikko sitten Jaénin maakunnassa Sierra de Cazorlassa raiskatun 9-vuotiaan pojan tapaus on herättänyt paljon keskustelua espanjalaisten keskuudessa.

      Tenniksen Davis Cup Marbellassa

      Julkaistu
      klo 19:32

      Espanjalainen Feliciano López vuoden 2009 Davis Cupissa. (Kuva: Arkisto)

      Marbellassa järjestetään Davis Cup -tennisturnaus 2.–4. helmikuuta. Turnauksen vuoksi  kaupunki järjestää 1.400 uutta pysäköintipaikkaa ja ilmaiset bussikuljetukset kentälle.

      Finnishgolf.com Open pelattiin Laurossa

      Julkaistu
      klo 20:47

      Poikien sarjan voittaja Lukas Pany ja tyttöjen sarjan ykkönen Ana Garcia Picchi.

      Finnishgolf-com Open -kisan voitot Espanjaan molemmissa sarjoissa.

      Emilia Tuukkanen: Tähtäimessä EM-mitali

      Julkaistu
      klo 16:44

      Emilia Tuukkanen valmistautuu Lissabonissa tammikuun puolivälissä käytäviin Euroopan mestaruuskisoihin. (Kuva: Mirva Vainio / Voikukka Photography)

      Emilia Tuukkanen lähtee brasilialaisen jiujitsun EM-kilpailuihin hakemaan täydennystä arvokisamitalisarjaansa.

      La Liga: Hiljentymisen aika

      Julkaistu
      klo 15:40
      Tässä kun lentokoneessa istun ja kolumnia raapustan, fiilis on katossa. Ei siksi, että kohta laskeudutaan hyiseen Suomeen, vaan siksi että viikonloppuna tapahtuu. Joulu on toki henkilökohtaisesti rentoutumisen aikaa ja levon maksimointia. Mutta aatonaattona 23.12. kello 13 Espanjan aikaa koko maa hiljentyy hetkeksi, ennen kuin repeää liitoksistaan kokonaan. Kuppilat täyttyvät, oluet ja tapakset tekevät kauppansa, on […]

      Miika Suntinen pistepörssin johtoon!

      Julkaistu
      klo 14:44

      Lionsin hyökkääjällä Miika Suntisella on koossa 18 (13+5) tehopistettä. (Kuva: Simo Tynys/arkisto)

      Fuengirola Lionsin taipui viime viikonloppuna Liga Surissa Hockey Club Aguilasille 5–9.

        Tangoilta Suomi & Argentiina – Monosta ja Piazzollaa

        Julkaistu
        klo 10:52

        Martin Alvarado on yksi maailman parhaita argentiinalaisen tangon tulkitsijoita.

        Argentiinalaisen ja suomalaisen tangon huippuilta kuullaan ravintola Kukossa 26.2.2018, kun lavalle astuu maailmanluokan huippumuusikoita Argentiinasta ja Suomesta. Kolmikko Martin Alvarado, Juan Esteban Cuacci ja Kukka Rajalin ovat kaikki maailmanmusiikin saralla arvostettuja muusikoita, jotka ovat esiintyneet ympäri maailmaa eri tango festivaaleilla.

        B. Virtasen seikkailuja

        Julkaistu
        klo 06:00

        Stella Polaris improaa Fuengirolassa

        Julkaistu
        klo 11:12

        Elina Strikkinen ja Micke Rejström luovat shown tyhjästä.

        Kun näyttelijät laitetaan lavalle ilman käsikirjoitusta ja repliikkejä ollaan lähellä kaaosta. Kaaos on usein luovuuden paras lähtökohta ja siitä ammentavat myös Elina Stirkkinen ja Micke Rejström shownsa ainekset.

        B. Virtasen seikkailuja

        Julkaistu
        klo 06:00

        Paperitehtaan varjoista Marbellan rinteille

        Julkaistu
        klo 14:40

        Markku Silen elementissään, mukana kuvassa kotimainen käsin tehty Taisto Guitar. Vaimonsa mukaan maestro soittaa Santanaa jopa itseään Carlosta paremmin. (Kuva: Tiina Piha)

        Markku Silenin tiukka ote kitaranvarresta säilyi läpi hektisen johtajauran. Nyt hän tekee sitä, mitä on koko elämänsä halunnut tehdä: soittaa Santanaa.

          Mikko Rasila: ”Aloin juoda viinaa jäätyäni yksin”

          Julkaistu
          klo 08:00

          Näyttelijä Mikko Rasila kävi kiittämässä tapería Chekan tarjoilijaa Maribel Barrosso Fernándezia henkensä pelastamisesta. (Kuvat: Mika Heikkilä)

          Näyttelijä-tanssija Mikko Rasila palasi Suomeen oltuaan viisi päivää koomassa Costa del Solin sairaalassa.

          Paperitehtaan varjoista Marbellan rinteille

          Julkaistu
          klo 14:40

          Markku Silen elementissään, mukana kuvassa kotimainen käsin tehty Taisto Guitar. Vaimonsa mukaan maestro soittaa Santanaa jopa itseään Carlosta paremmin. (Kuva: Tiina Piha)

          Markku Silenin tiukka ote kitaranvarresta säilyi läpi hektisen johtajauran. Nyt hän tekee sitä, mitä on koko elämänsä halunnut tehdä: soittaa Santanaa.

          Flamenco-tanssija on syvien tunteiden taidokas tulkki

          Julkaistu
          klo 12:25

          Kati Vyyryläinen – La Zingara on käynyt pitkän tien Itä-Suomesta Sevillaan arvostetuksi flamenco -tanssijaksi.

          Flamencon opiskelu kestää kauemmin kuin lääkäriksi kouluttautuminen. Itselleni se oli vaikeinta, mitä olen löytänyt, siksi jäin siihen koukkuun, kertoo espanjalaistunut flamenco-tanssija Kati Vyyryläinen. Hän on nyt asunut ja työskennellyt 15 vuotta Sevillassa.

          Jussi Willman: ”Hirveesti terveisiä kaikille!”

          Julkaistu
          klo 14:00

          Vikkeläliikkeinen Jussi Willman pyörähti muutama viikko sitten Fuengirolassa tutuilla kulmilla. (Kuva: Esa Sääskilahti)

          Witin legendaarisena isäntänä tunnetuksi tullut Jussi Willman on jälleen uuden edessä luovuttuaan osuudestaan vuoden verran Toivakassa toimineessa ravintolassa.

          Jani Wickholm: Teen 90-120 keikkaa vuodessa

          Julkaistu
          klo 18:28

          Jani Wickholmin salaisena haaveena on ollut jo pidemmän aikaa tehdä englanninkielistä musiikkia, jota voisi tarjota ulkomaille.

          Idols-ohjelmasta julkisuuteen ponnahtanut Jani Wickholm on vetäytynyt lähes kokonaan julkisuudesta.

            Joogan avulla parempaan minään

            Julkaistu
            klo 17:21

            Aurinkorannikolla voi harrastaa joogaa ympäri vuoden.

            Joogatarjonta on Fuengirolassa monipuolista.

            Riina Leppäkangas: Kuinka minun tulisi syödä?

            Julkaistu
            klo 15:52
            On ruokapyramidia, 5:2-dieettiä, Välimeren ruokavaliota, monenlaista pussikeittodieettiä ja niin edelleen. Millähän tavalla sitä kannattaisi syödä jotta pysyisi kuosissa, ylimääräisiä kiloja ei pääsisi kertymään tai ylipäätään voisi hyvin? Suomalaiset ravitsemussuositukset, jotka uusitaan joka kahdeksas vuosi, korostavat terveyttä edistävän ruokavalion kokonaisuutta. Kokonaisuus on monipuolinen ja sisältää tasapainoisesti kaikkia ravintoaineita, vitamiineja ja kivennäisaineita. Mutta onko kaikki sitä miltä […]

            Oliiviöljy osaksi terveellistä elämää

            Julkaistu
            klo 16:38

            Oliiviöljyn paras säilytyspaikka on kaapissa valolta suojassa. (Kuva: Minna Tahvanainen)

            Oliiviöljy on Välimeren maissa ollut jo sukupolvien ajan tärkeää ihmisen terveydelle ja ruokavaliolle. 

              Tangoilta Suomi & Argentiina – Monosta ja Piazzollaa

              Julkaistu
              klo 10:52

              Martin Alvarado on yksi maailman parhaita argentiinalaisen tangon tulkitsijoita.

              Argentiinalaisen ja suomalaisen tangon huippuilta kuullaan ravintola Kukossa 26.2.2018, kun lavalle astuu maailmanluokan huippumuusikoita Argentiinasta ja Suomesta. Kolmikko Martin Alvarado, Juan Esteban Cuacci ja Kukka Rajalin ovat kaikki maailmanmusiikin saralla arvostettuja muusikoita, jotka ovat esiintyneet ympäri maailmaa eri tango festivaaleilla.

              Tangokuningas Saska Helmikallio Bar Koppakseen

              Julkaistu
              klo 12:00

              Saska Helmikallio odottaa innostuneena esiintymistään Aurinkorannikolla.

              Seinäjoen tangomarkkinoilla vuonna 2005 tangokuninkaaksi kruunattu Saska Helmikallio saapuu ensi viikolla Aurinkorannikolle viihdyttämään suomalaisia.

              Liikekannalla laskiaistiistaina

              Julkaistu
              klo 16:17

              Leijonien liikekannallepano erottui Fuengirolan katukuvassa.

              Leijonien Liikekannallepano-hyväntekeväisyyskävely keräsi laskiaistiistaina olympialaisista huolimatta 150 osanottajaa.

              Stella Polaris improaa Fuengirolassa

              Julkaistu
              klo 11:12

              Elina Strikkinen ja Micke Rejström luovat shown tyhjästä.

              Kun näyttelijät laitetaan lavalle ilman käsikirjoitusta ja repliikkejä ollaan lähellä kaaosta. Kaaos on usein luovuuden paras lähtökohta ja siitä ammentavat myös Elina Stirkkinen ja Micke Rejström shownsa ainekset.

              Suomalaisen elokuvan festivaali Fuengirolassa

              Julkaistu
              klo 16:09

              Yrjö Risunen, Jesús Fernández ja Aila Rosholm odottavat Suomalaisen elokuvan festivaalille sekä suomalaisia että espanjalaisia elokuvan ystäviä.

              Fuengirolan suomalaisen elokuvan festivaali järjestetään 16.–22.2. elokuvateatteri Multicines Alfilissa.

                Picasson museo sijaitsee taiteilijan kotikulmilla

                Julkaistu
                klo 12:00

                Picasson veistoksia. (Kuva: Daniel Lobo, Wikimedia Commons)

                Renessanssiaikaiseen palatsiin perustettu Málagan Picasso-museo sijaitsee aivan lähellä koko maailman tunteman taiteilijan Pablo Ruiz Picasson syntymäkotia.

                Marbellan rantakausi alkaa 15. maaliskuuta

                Julkaistu
                klo 10:00

                Marbellan rantaviiva on 27 kilometriä pitkä. (Kuva: Wikimedia)

                Marbellan rantakausi  käynnistyy 15. maaliskuuta. Kaupunki järjestää ennen sitä tarjouskilpailun siellä tarjottavista palveluista.

                Sunnuntailounas mantelipuiden keskellä

                Julkaistu
                klo 20:00

                Mantelipuiden sävyttämät näkymät muistuttavat ihastuttavien kirsikkapuiden väriloistoa, tosin mantelin kukkien sävyt ovat hieman kirsikankukkia vaaleampia. (Kuva: Riitta Tiitu)

                Málagan pohjoispuolella komeilevat Málagan vuoret, joiden rinteitä huputtaa tammi-helmikuun vaihteessa mantelipuiden kukkaismeri. Satumaisen maiseman keskellä voi pysähtyä johonkin alueen ventoista nauttimaan espanjalaisesta sunnuntailounaasta. Kuva: Riitta Tiitu

                Esteponan maalaukselliset maisemat

                Julkaistu
                klo 13:06

                Etualalla komeilee Francisco Alarcónin maalaus Madre Amorosa ja kuvan oikeassa takakulmassa saman taiteilijan teos La Mirada de un Niño. (Kuvat Marena Ahonen)

                Kaunista Esteponan kaupunkia koristavat kymmenet seinämaalaukset.

                Gibraltar – lyhyt matka Britanniaan

                Julkaistu
                klo 19:16

                426 metrin korkuinen Gibraltarin vuori The Rock hallitsee Gibraltarinsalmen maisemaa. (Kuvat: Marena Ahonen)

                Gibraltar ei ole pelkkä jättimäinen kivenlohkare vaan 6,5 neliökilometrin kokoinen alue omalaatuista kulttuuria, brittiläisiä tunnusmerkkejä, upeita näköaloja, merkittävää historiaa sekä ihastuttavia magottiapinoita.

                  Madridissa maailman vanhin ravintola

                  Julkaistu
                  klo 11:00

                  Botínin kiviuuni on aina lämmin. (Kuva: Wikimedia)

                  Guinnesin ennätyskirjan mukaan maailman vanhin ravintola on Madridissa sijaitseva Restaurante Sobrino de Botín. Se on perustettu jo vuonna 1725.

                  Helleenisiä herkkuja

                  Julkaistu
                  klo 09:00

                  Tomaatti-persilja salaatti on varsin suosittu alkuruoka. (Kuvat: Antti Pekkarinen)

                  Talous ei ole kreikkalaisten vahvimpia alueita, keittiö sen sijaan on. Sen voi itse todeta vierailemalla Santorinissa, kreikkalaisessa perheravintolassa Fuengirolan rantakadulla.

                  Markku Mutanen osti palan Witiä

                  Julkaistu
                  klo 17:19

                  Markku Mutanen on tullut rannikon suomalaisille tutuksi monesta yhteydestä. Jatkossa hänet näkee myös ravintoloitsijan ja kokin roolissa.

                  Aurinkorannikolla monenlaisissa kuvioissa mukana ollut elämäntaiteilija Markku Mutanen on ostanut osuuden Witi -ravintolasta Fuengirolassa. Mutanen nähdään jatkossa enimmäkseen ravintolan keittiössä.

                  Ilta vain valkoisille

                  Julkaistu
                  klo 13:46

                  Samis Beach Barin vuoden ensimmäisessä viini-illassa tarjoillaan merellisiä herkkuja laadukkaiden valkoviinien kera. (Kuva: Wikimedia Commons)

                  Samin Beach Barin suositut viini-illat jatkuvat pienen ja ehkä joillekin jopa tarpeellisen tammitauon jälkeen tiistaina 6.2. klo 19.

                  Ravintola Witissä viihdytään

                  Julkaistu
                  klo 17:08

                  Mikäpä olisi parempi salaattikulho, kuin raikas iso tomaatti.

                  Witi on Aurinkorannikon suomalaisille tuttu paikka. Viime syksynä Witin ruoriin tarttuivat uudet innokkaat yrittäjät Tanja ja Kalle Kauriinoja. Nyt ravintolassa panostetaan ihmisten viihtyvyyteen.