perjantai, maalis 29, 2024

Tico! Tico! Nyt sambataan – karnevaalit viikonloppuna

Nyt on aika viettää Aurinkorannikon ensimmäisiä sambakarnevaaleja! Ohjelmisto on pikku hiljaa valmistunut, viimeisimpänä mukaan saatiin Sambagua do Rio -niminen bateriaryhmä. Kyse on 8-henkisestä ryhmästä, joiden soittimina on erilaisia rumpuja ja muita rytmisoittimia.

Karnevaaleilla esiintyy molempina päivinä Costan Sambanaiset -tanssiryhmä. Kukkis Rajalinin ohjaama ryhmä on harjoitellut ohjelmistoa tiiviisti ja kaikki alkaa olla valmista. Perjantaina Rajalin esittää myös Carmen Miranda shown. Miranda oli 30- ja 40-luvuilla vaikuttanut brasilialainen laulaja joka teki sambasta maailmanhitin. Tico tico on hänen tunnetuin kappaleensa.

Dj Mickey pitää rytmiä yllä perjantai-iltana ja hän saa välillä seurakseen Jay Sax fonitaiteilijan.

Lauantaina Silen Band

Lauantaina rymistellään pitkälti Silen Band plays Latino -yhtyeen tahdissa. Costan Sambanaiset on treenannut yhtyeen kanssa useita numeroita, eli näyttävyyttä on silloinkin. Bändi tunnetaan siitä, että jokainen salissa oleva lähtee liikkeelle ja tanssimaan. Niin käy nytkin.

Silen band plays latino toimii lauantain rytmikoneena.

- Mainos -

Ruoka on iso osa sambakarnevaaleja. Brasilialainen buffet kuuluu pääsylipun hintaan. Ruokailu huipentuu churrascoon, joka on brasilialainen lihapöytä. Sen kuningas on picanha, eksoottinen paistiliha, joka vuollaan lautaselle. Ja yleisin juoma on totta kai Caipirinha.

Peter Rajalin on lihaspesialisti. Hän toimii lihanleikkaajana churrascossa.

Pöydät sivuun

Kukossa heitetään pöydät sivuun karnevaalien ajaksi. Toki istumapaikkojakin on, mutta tarkoitus on pitää porukka liikkeellä ja tanssimassa mahdollisimman paljon.

Varaa lippusi ennakkoon osoitteesta kukko.events@gmail.com . Yhden päivän lippu maksaa 30€ ja kahden päivän 50€. Pääsylippu sisältää ohjelman ja ruoan.

 

Tässä alustava ohjelma karnevaaleille:

Pe. 27.1 ohjelma

klo 19.00 Dj Mickey

klo 20.00 Carmen Miranda show & Costan Sambanaiset

- Mainos -

klo 20.30 Sambagua do Rio -rytmiryhmä

klo 20.45 Dj Mickey

klo 21.00 JaySax & Flor Maria

klo 21.15 Sambagua do Rio -rytmiryhmä

klo 21.45-22.00 Dj Mickey

klo 21.55 Mirka ja Kukkis tanssishow (Sambanaisten opettajat)

klo 22.00  Sambagua do Rio -rytmiryhmä

klo 22.15. Dj Mickey & JaySax

- Mainos -

klo 23.00 Sambagua do Rio -rytmiryhmä & Costan Sambanaiset

 

La. 28.1. ohjelma

klo 19.00 Sambaa ja muuta rytmikästä latinomusaa

klo 20.00 Silen Band plays Latino & Costan Sambanaiset

klo 21.00 Brasilian churrasco show (Lihanleikkaus)

klo 21.30 Silen Band plays Latino & Costan Sambanaiset

klo 22.45 Sambaa ja muuta rytmikästä latinomusaa

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...