Suomessa odotettavissa lakkoilua ja riitelyä

Ne ajat kuuluvat Suomessa historiaan, jolloin työnantajien ja työntekijöiden edustajat istuivat keskusjärjestötasolla pohtimaan, millaisia ovat palkankorotusprosentit, miten turvataan kilpailukyky ja torjutaan inflaation nousu.

Nyt sopimuksista päätetään puhtaasti liittotasolla ja jopa yrityskohtaisesti. Enää ei etenkään työntekijäpuolella puhuta juurikaan kilpailukyvystä tai inflaation hillitsemisestä. Nyt neuvotellaan vain ja ainoastaan nimelliskorotuksista.

Työntekijöiden pyynnöt ovat työnantajien mielestä epärealistisen korkeita. Työntekijöiden mielestä vaatimukset ovat samalla tasolla kuin muidenkin kilpailijamaiden.

Luottamus on molemmin puolin nollassa. Eipä ihme ole, että SAK:n alaiset liitot ovat lyöttäytyneet yhteen ja ilmoittaneet porrastetuista lakoista eri aloilla, jos neuvottelut eivät etene.

Taustalla luottamuksen katoamisesta on se, että työnantajapuoli haluaa lisätä yritystasolla sopimista. Ammattiliitot taas tyrmäävät kaikki toimet, joilla tähdätään sopimusten yleissitovuuden ja työntekijäpuolen neuvotteluaseman heikentämiseen.

Lakonuhkauksen tavoitteena on vauhdittaa neuvotteluja ja osoittaa, että omien vaatimusten takana ollaan tosissaan. Yleensä neuvottelut tällaisessa tilanteessa vauhdittuvat.

Teknologiateollisuuden ja Teknologiateollisuuden työnantajien työriitaa lähdetään nyt ratkomaan valtakunnansovittelijan johdolla.

Teollisuusliiton työntekijöiden tavoitteet ovat selkeät. Sopimusten pitäisi olla samaa tasoa kuin Saksassa nyt teollisuudelle sovittu eli viisi prosenttia ja kahdessa vuodessa kahdeksan prosenttia.

Korotusprosentit ovat eri luokkaa kuin aikaisempina vuosina. Syynä on tietysti inflaatio ja korkojen nousu.

Työntekijäpuoli haluaa korotuksilla korjata ostovoiman heikentymistä ja sanoo, ettei kilpailukyky vaadittavilla korotuksilla heikkene.

Ei ehkä heikkene, mutta ei paranekaan. Ongelmana isoissa palkankorotuksissa on inflaatiokierteen vauhdittaminen. Kun palkat nousevat, laukaisee se paineet hintojen edelleen nostamiseen niin palveluissa kuin tavarantuotannossa.

Periaate on se, että palkkojen ei pitäisi koskaan nousta yli tuottavuuden nousun. Noilla luvuilla se nousee.

Paras tapa olisi hillitä korotuksia esimerkiksi palauttamalla työnantajille sosiaaliturvamaksujen osuus, joka kiky-sopimuksessa siirrettiin työntekijöille.

Toinen keino olisi tuloveron alennukset. Hajautetussa sopimusjärjestelmässä veronalennuksen käyttäminen on kuitenkin käytännössä mahdotonta.

Jonkinlainen kompensaatiomalli olisi sikälikin järkevä, että se hillitsisi julkisen puolen korotuksia. Suomessahan tehtiin kaikin puolin hölmö sopimus, jossa julkisen puolen palkat sovittiin nostettavaksi prosenttiyksiköllä yli yleisen linjan.

Malli tulee tavattoman kalliiksi velkaisella valtiolle ja kunnille.

Ongelma liittopomoilla on nyt työntekijöiden kova halu pitää vaatimuksista kiinni, vaikka lakkoilemalla. Intoa on kiihdyttänyt ostovoiman merkittävä heikkeneminen.

Ostovoima heikkenee joka tapauksessa. Viiden prosentin korotus vastaa vain puolta siitä, mitä hinnat Suomessa ovat nousseet.

Suomi ei nyt kaipaisi työtaisteluja edes maasta syntyvän mielikuvan takia. Suomea odottavat valtavat vihreän siirtymän investoinnit. Yhtenä vahvuutena pidetään juuri vakaata yhteiskuntaa, jossa vaikeistakin asioista kyetään sopimaan niin poliittisella tasolla kuin työmarkkinoilla.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Pauli Uusi-Kilponen
Kirjoittaja on yli 40 vuotta media-alalla toiminut lehdistöneuvos.
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...