Fuengirolan Suomi-suhde

 

Suomalaiset ovat Fuengirolan kaupungille tärkeä väestöryhmä. Kaupungin johto on korostanut suhteen erityislaatuisuutta monissa juhlapuheissa. Tässä asiassa kaupunki ei jää pelkästään lasien kilistelyn tasolle, Fuengirola näyttää merkityksellisyyden myös käytännössä.

Parhaillaan meneillään oleva Matka 2023 -tapahtuma on hyvä osoitus konkretiasta. Kaupungin ylin johto on matkustanut Helsinkiin markkinoimaan kotiseutuaan. Heidän läsnäolonsa lisää merkittävästi kiinnostusta messuosastoa kohtaan ja se auttaa mukana olevia yrityksiä tekemään kauppaa ja luomaan merkittäviä liikesuhteita.

Perjantai-iltana Fuengirola järjestää näyttävän vastaanoton eri sidosryhmille Helsingin kaupungintalon kupeessa sijaitsevassa juhlahuoneistossa. Niillä kokkareilla syntyy varmasti sellaisia keskusteluja, jotka syventävät suomalaisten ja Fuengirolan suhdetta. Käydyistä keskusteluista poikii varmasti sekä taloudellista että henkistä hyvinvointia molemmille osapuolille.

Fuengirola näyttää hyvää esimerkkiä koko Espanjalle. Espanja on pitkään ollut suomalaisten suosituin lomamatkakohde. Matkailualan ennusteet näyttävät nyt siltä, että Kreikka valtaa tänä vuonna ykköspaikan. Rhodoksen rannat saattavat houkutella tällä kertaa Gran Canariaa enemmän.

Espanja haluaa tietysti säilyttää ykkösasemansa niin suomalaisten kuin muidenkin matkailijoiden sydämissä. Jos asioita hoidetaan sellaisella pieteetillä, kuin Fuengirola hoitaa Suomi-suhdettaan, kultamitali tässä kisassa pitäisi olla helppo nakki.

Pääkirjoitus

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...