Putinin naiset

 

Vladimir Putinin elämässä on riittänyt naisia, mutta hän on pitänyt naisasiansa salassa tai ainakin taustalla. Eikä ihme, sillä Putinin mielestä vaimon paikka on hellan ääressä ja tossun alla. Eikä naista saa kehua tai kiittää.

Kun Putinin vierelle ei ilmestynyt vaimoa, hänen ollessaan 28-vuotias esimies otti hänet puhutteluunsa. KGB-agentin tuli olla vakiintunut ja naimissa. Muuten ura ei edennyt, ainakaan ulkomaille. Ilmeisesti vaarana pidettiin sitä, että salaisia asioita saatetaan kertoa tilapäisille naistuttaville.

Niinpä vaimoksi löytyi ystäväporukan järjestämällä tapaamisella lentoemäntä Ljudmila. Tosin naimisiinmenon jälkeen hänen uransa loppui saman tien. Heille syntyi kaksi tytärtä, Marya ja Yakaterina. He ovat aina olleet Putinille tärkeitä.

Marya on viettänyt hollantilaisen juristimiehensä kanssa luksuselämää Hollannissa, mutta vuonna 2014 hänet karkotettiin ja hän muutti Moskovaan. Yakaterina puolestaan on ollut rock´n roll kilpatanssija sekä sen jälkeen matemaatikko. Nykyään hän on Moskovan matematiikan instituutin johtaja.

Putinin asenteista ja salarakkaista huolimatta avioliitto Ljudmilan kanssa kesti 30 vuotta. Ero tuli vuonna 2013. Ljudmila meni pian naimisiin 15 vuotta nuoremman miehen kanssa ja he ovat satumaisen rikkaita.

Putinin tunnetuin ja pitkäaikaisin salarakas on voimistelun olympiakultamitalisti Alina Kabajeva, jo 14 vuoden ajan. Hänellä on neljä lasta, oletettavasti isä on Vladimir Putin. Nykyään Alina asuu Sveitsissä. Seitsemäs Putinin lapsi lienee muotisuunnittelija Svetlana Krivonogihin kanssa.

Lisäksi Putin on valinnut sisäpiiriinsä nuoria naisia. Ainakin osalla heistä oletetaan olevan intiimi suhde esimiehensä kanssa. Rakastajattaria siis löytyy. Putin on varmaan ylpeä machomaineestaan myös naismaailmassa. Sekin on hänen mielestään osoitus, että hänellä on valtaa.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Marjatta Jabe
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Pidätkö runebergintortuista?

View Results

Loading ... Loading ...