Mirja Mäkelä ja Jan Malms ASB:n kevään avauksessa

Andalusian Swingband viettää ansaittua lomaa aina loppiaisviikonloppuun saakka. Sunnuntaina 8.1. jälleen jatsi raikaa, yhtyeen solistiksi nousee silloin Mirja Mäkelä ja myös saksofonisti Jan Malms saapuu pilleineen paikalle.

Mirja Mäkelä on tämän hetken kuumin nimi suomalaisten jazz-vokalistien keskuudessa. Jazzkärpänen puraisi häntä jo 5-vuotiaana, kun hän ryhtyi imitoimaan Ella Fitzgeraldin lauluja vanhempiensa levyiltä. Hän on tehnyt määrätietoisesti uraa sekä laulajana että jazz-laulun opettajana.

Andalusian Swingbandin historiaa alettiin kirjoittaa vuonna 1986, kun Erkki Karjalainen alkoi koota yhteen muusikoita jammailemaan jazzin ja swingin äärelle. Ensimmäisinä vuosina yhtyeen kotipaikkana oli Kallen kaivohuone Los Pacosissa.

Kallen kaivohuoneelta ASB muutti vielä 80-luvun lopulla Los Pacosin toiselle laidalle, Girasoliin ja Suomelaan. Samalla yhtyeen nimi muotoutui Suomelan Bändiksi. Sieltä jammailu siirtyi varsin pian pienen matkan päähän Peña Caballistaan, missä yhtye viihdytti kansaa lähes koko 90-luvusunnuntaisin ja lisäksi isännöi keskiviikkoisin tansseja, joissa tunnelma oli usein hyvinkin tiivis.

90-luvun lopulla, reilun kymmenen vuoden toiminnan jälkeen, yhtyeen nimi vaihtui nykyiseen muotoonsa, Andalusian Swingband.

Vuonna 2000 yhtyeen kotipesäksi muodostui Regina niminen ravintola Fuengirolan satamassa. Siellä jatsi soikin yli 15 vuotta, kunnes ravintola siinä muodossaan lopetti toimintansa. Reginan jälkeen ASB teki muutaman vuoden visiitin Nuriasoliin ja  viimeiset reilut kolme vuotta ASB on esiintynyt sunnuntaisin ravintola Kukossa.

ASB:n kevätkausi käynnistyy siis 8.1. Sen jälkeen on vielä pieni tauko, viikoittaiseen rytmiin  palataan jälleen helmikuun alussa. Keväällä on jälleen tulossa nimekkäitä solisteja, ainakin Bianca Morales ja Martin Alvarado piipahtavat lavalla.

Varaa paikkasi Mäkelän, Malmisin ja Andalusian Swingbandin keikalle laittamalla sähköpostia osoitteeseen [email protected] . Liput maksavat 20€.

 

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Mihin suuntaat kesälomalle?

View Results

Loading ... Loading ...