Lukuaika: Mistä Aurinkorannikolla puhuttiin vuonna 2022?

Mistä Aurinkorannikolla puhuttiin vuonna 2022?

Rikokset, sääilmiöt ja julkkikset. Siinä kolme kovaa teemaa, joista oltiin kiinnostuneita päättyneenä vuonna. Andy McCoy, Jethro Rostedt, Neumann ja Palsanmäet. Näiden tuttujen hahmojen edesottamukset keräsivät runsaasti lukijoita.

Oheisessa jutussa on kerätty kuukausittain kolme luetuinta artikkeli fuengirola.fi sivustolta vuonna 2022.

Top 3 tammikuu

1.Jeti´s Kebab avattiin – kansa innostui

2.Kuudes aalto näyttää saavuttaneen huippunsa

- Mainos -

3.Moreno haluaa tarkkailla koronatilannetta rauhassa

Tuttu kasvo kiinnostaa. Tammikuun ylivoimaisesti luetuin juttu oli uutinen Jethro Rostedtin kebab baarin avajaisista. Heti loppiaisen jälkeen avatun ravinotolan ovelle kertyi jonoa jo ennen avaamista. Jethron tulo Aurinkorannikolle on kiinnostanut muutenkin, vuoden mittaan miehellä oli monta rautaa tulessa.

Korona puhututti vielä alkuvuodesta. Tartuntaluvut olivat melko korkealla, mutta niihin suhtauduttiin huomattavasti rauhallisemmin kuin parina aikaisempana vuonna.

Jethro Rostedt avasi tammikuussa kebab baarin Fuengirolan Los Bolichesiin.

Top 3 helmikuu

1.Espanjalais-suomalaisessa poliisioperaatiossa pidätettiin yhdeksän henkilöä

2.Koronapassi poistuu käytöstä tiistaina

3.Aurinkorannikko vetää asukkaita

Helmikuussa fuengirola.fi sivustolla kävi kova kuhina. Uudistuneella sivulla vierailtiin tiuhaan ja juttuja luettiin monipuolisesti. Koronauutisiakin vielä oli, mutta ne eivät millään tapaa hallinneet uutisointia.

Kuukauden luetuin uutinen liittyi Suomen ja Espanjan poliisin yhteisoperaatioon, jossa pidätettiin yhteensä yhdeksän henkilöä Málagassa ja Tampereella. Rikokset liittyivät dopingaineiden salakuljetukseen.

- Mainos -

Rikosuutinen oli lähes tuplasti kiinnostavampi kuin koronapassin poistumiseen liittynyt toiseksi luetuin artikkeli. Aurinkorannikon vetovoimaa käsittelevä uutinen nappasi helmikuun pronssisijan.

Poliisin kansainvälinen yhteistyö tuotti tulosta.

Top 3 maaliskuu

1.Naiset hurvittelivat luksushotellissa ja jättivät tuhansien laskun maksamatta

2.Sofia Belórf bailasi rajusti Fuengirolan yössä – julkinen pusu Stefulta

3.Hiekkapölyä ja mutasadetta Málagassa – harmia ihmisille ja autoille

Maaliskuussa korona näytti olevan mennyttä aikaa. Yksikään kymmenestä luetuimmasta jutusta ei käsitellyt koronaa tai sen seuraamuksia.

Tällä kertaa huomattavasti kevyemmät aiheet nousivat esille. Luetuin juttu käsitteli juhlivia rouvia, jotka päättivät jättää laskun maksamatta. Kunnon julkkisjuoru Sofia Belórfin piipahduksesta Fuengirolan yöhön nousi toiseksi luetuimmaksi. Myös Aurinkorannikkoa piinannut Saharasta peräisin oleva Calima hiekkasade kiinnosti lukijoita.

Lähemmäs vielä, vielä hiukan… Sofia Belórf Fuengirolan yössä.

Top 3 huhtikuu

1.Etsityn rikollisen ex-puoliso: Olin puoli vuotta Suomen valtion panttivankina

2.Espanjalaiset innostuivat Andy McCoysta

- Mainos -

3.Raju kolari Fuengirolan rantakadulla

Huhtikuu nosti esiin monta kiinnostavaa artikkelia Fuengirola.fi mediassa. Kaikkein luetuimmaksi nousi aivan kuun viimeisinä päivinä julkaistu Pia Heikkilän tarina siitä, kuinka häntä pidettiin ”panttivankina” suomalaisessa vankilassa. Artikkelia luettiin tasaisesti monta kuukautta. Se on tällä hetkellä Fuengirola.fi median mittaushistorian kolmanneksi luetuin juttu.

Andy McCoyn vierailu Aurinkorannikolla kiinnosti. Itse asiassa kymmenen luetuimman jutun joukossa oli kolme McCoyn vierailua käsitellyttä juttua.

Kolmossija meni kolariuutiselle, joka kertoi hurjasta törmäilystä Fuengirolan rantakadulla.

Andy McCoy kävi esiintymisreissulla Fuengirolassa. Kuten tavallista, reissuun liittyi monenlaisia käänteitä.

Top 3 toukokuu

1.Etsityn rikollisen puoliso: Olin puoli vuotta valtion panttivankina

2.Kahden hullun matka

3.Fuengirolan torilla tavattiin – lupaongelma häiritsi juhlimista

Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun Fuengirola.fi median historiassa sama artikkeli on luetuin kahtena peräkkäisenä kuukautena. Etsityn rikollisen puolison Pia Heikkilän tarinaa luettiin runsaasti vielä toukokuun puolella, vaikka varsinainen lukupiikki olikin huhtikuussa.

Taina Liekarin patikkamatka ja Matti Kuosmasen sähkömopoautoilu Euroopan halki Aku -koiran kanssa oli myös kiinnostavaa, samoin Leijonien voiton kunniaksi järjestetyt juhlat.

Taina Liekari käveli Espanjasta Suomeen. Matti Kuosmanen ja Aku taivalsivat matkan sähkömopoautolla.

Top 3 kesäkuu

1.Onneksi olkoon Fuengirola: Nuoret avasivat oman baarin nuorille

2.Poliisi ja taksikuski pelastivat parvekkeelta roikkuneen 80-kymppisen Los Bolichesissa

3.Somehuuto koulusta lehahti

Kesäkuun luetuimmaksi kiilasi melko yllättävä juttu. Los Bolichesiin avattiin uudenlainen Studio Lounge & Bar niminen baari. Avajaisista kertonut juttu kiinnosti varmasti uuden baarin kohderyhmää, rannikon nuorempaa suomalaisväestöä. Baari ei pysynyt Fuengirolan ravintolataivaalla kovin pitkään, se suljettiin syksyllä.

Poliisin ja taksikuskin ripeä yhteistyö pelastustoimissa kiinnosti hopeasijan verran. Kesäkuun alussa somekanavilla alkoi huutelu ja hyökkäys koulua vastaan. Päätoimittajan aiheesta kirjoittama kolumni kiinnosti lukijoita. Surullisinta somehyökkäyksessä oli se, että sitä johti feikkiprofiili.

Studion avajaiset ja Nebin keikka Fuengirolassa 17.6.2022. Kuva: Eelis Rantanen

 Top 3 heinäkuu

1.In memoriam – Paula Härkönen

2.Uusi metsäpalo Mijasissa laukaisee hälytyksiä

3.Taró sumu vaikeuttaa näkyvyyttä ja kieltää uimisen useilla Málagan rannoilla

Perinteisesti kesäaikaan erilaiset säätä ja luonnonilmiöitä käsittelevät uutiset ovat suosittua lukemista Fuengirola.fi -sivustolla. Niin tänäkin vuonna, heinäkuussa podium -sijoituksen saivat maastopaloa ja sumua koskevat uutiset. Kuukauden luetuin artikkeli oli kuitenkin Paula Härkösen muistokirjoitus. Se kertonee siitä, että Härkönen oli alueella tuttu ja pidetty henkilö.

Paula Härkönen oli pidetty henkilö Aurinkorannikolla.

Top 3 elokuu

1.Arvostettu lääkäri Pentti Raaste on poissa

2.Etsitty kansainvälinen rikollinen pidätettiin Fuengirolassa

3.Poliisi varoittaa asuntomurtojen lisääntymisestä kesällä Málagassa

Elokuun luetuimmat jutut fuengirola.fi sivustolla eivät olleet iloisimmasta päästä. Eniten lukijoita keräsi uutinen pitkään Aurinkorannikolla vaikuttaneen lääkärin Pentti Raasteen kuolemasta.

Kaksi muuta luetuinta artikkelia liittyivät rikollisuuteen, toinen oli pidätysuutinen ja toinen poliisin varoitus.

Toivotaan, että juuri alkanut syyskuu tuo muassaan positiivisia, mielenkiintoisia uutisia.

Aurinkorannikolla pitkään vaikuttanut lääkäri Pentti Raaste nukkui pois.

Top 3 syyskuu

1.Asuminen kallistuu koko Espanjassa, Aurinkorannikolla jopa hurjaa vauhtia

2.Espanja löysää matkustussääntöjä

3.Ryanair toi yllätysvieraita Málagaan

 

Kesän jälkeen fuengirola.fi sivustoa luettiin syyskuussa ahkerasti. Kuukauden aikana yksikään artikkeli tai uutinen ei noussut ylivoimaisesti luetuimmaksi, koko kymmenen kärki oli melko tasainen.

Eniten lukijoita kiinnosti asumisen hinta, joka on hilautunut vauhdikkaasti ylöspäin. Kaksi seuraavaa podium-sijaa menivät matkailuun liittyville uutisille.

Asumiskustannukset lähtivät kovaan nousuun vuonna 2022.

Top 3 lokakuu

1.Nipa Neumann on ikuinen vaeltaja

2.700 kg:n hashispidätys Málagan moottoritiellä

3.Aurinkorannikon sää jatkuu kesäisenä

Lokakuun luetuimmaksi jutuksi Fuengirola.fi -sivustolla nousi henkilöjuttu Nipa Neumannista. Maine ja kunnia ei ole kadonnut mihinkään, sen todisti myös miehen loppuunmyyty keikka Fuengirolassa. Kakkoseksi nousi perinteinen rikosjuttu, eikä kovin yllättävää ole sekään, että pronssisijan luetuimpien juttujen listassa otti aurinkoisesta säästä kertova artikkeli.

Meininki oli kuin 80-luvun Dingomanian aikana. Neumann valloitti Kukon lavalla.

Top 3 marraskuu

1.Paratiisia rakastetaan – kuvaukset käynnissä

2.80-vuotias mies puukotti vaimonsa Benalmádenassa

3.Kryptovaluuttahuijarin ruumis löydetty Esteponasta

Marraskuun luetuimpien artikkelien listaa katsellessa tulee hieman synkkä mieli. Toiseksi ja kolmanneksi luetuimmat jutut liittyvät henkirikoksiin. Onko sitten niin, että syksyn koittaessa tällaiset ikävät uutiset nousevat kiinnostaviksi, tiedä häntä. Rikosuutiset ovat perinteisesti aina luettuja juttuja kaikissa medioissa.

Marraskuun luetuin juttu on mielenkiintoinen. Ensimmäistä kertaa luetuimpien listalle nousee joku kauan sitten julkaistu tarina. Paratiisia rakastetaan – kuvaukset käynnissä -artikkeli julkaistiin jo kuluneen vuoden helmikuussa. Paratiisi -sarjan toisen tuotantokauden alkaminen lisäsi tietysti mielenkiintoa ohjelmaa kohtaan.

Juttu Paratiisi tv-sarjan tekemisestä nousi kuukausien päästä luetuimpien joukkoon.

Top 3 joulukuu

1.Palsanmäet Aurinkorannikolla – taas huudetaan

2.Robbie Williams esiintyy Fuengirolassa

3.Sierra Nevadasta löytyi kahden naisen ruumiit

Vuoden alussa suomalaiset julkkikset olivat kiinnostavia, niin myös vuoden lopussa. Keisaripariskunta Palsanmäkien saapuminen Aurinkorannikolle oli luetuin juttu joulukuussa. Palsanmäet voittivat jopa maailmantähti Robbie Williamsin, jonka konserttijulkaisu oli toiseksi luetuin uutinen. Myös synkempi uutinen Sierra Nevadan laskettelukeskuksesta kiinnosti lukijoita.

Heli ja Aki Palsanmäki viihtyvät Aurinkorannikolla ja kansa tykkää.

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...