Etäjohtaminen Espanjassa

Reilu viisi vuotta sitten suuntasin kulkuni kohti Fuengirolaa läppärin ja suomalaisen kasvavan yhtiömme kanssa. Elettiin aikaa, jolloin etätyöskentely oli harvojen herkkua, ja monessa firmassa niin etätyön kulttuuri, toimintatavat kuin digitaaliset työkalut etätyön johtamiseen olivat pitkälti hepreaa.

Meillä etätyö oli onneksi jo tuolloin arkea. Työ ei ole paikka, vaan asia, joka tehdään.

Ihan alkuunsa oli pientä kipuilua tapaamisten järjestämisessä sellaisten liikekumppaneiden kanssa, joille sana online-palaveri aiheutti välitöntä harmaantumista ja stressireaktion, mutta yhtiömme kulttuuri ja tekijät eivät siitä olleet moksiskaan, että Viitala nakuttaa konettaan 3.500 kilometrin hajuraon päässä. Hyvä vaan, varmaan tuumivat. Siellähän mellastaa muiden riesana.

Tässä yritän siis viestiä, että yrityksen kasvattaminen on todistetusti mahdollista kaikenlaisissa pöpeliköissä, kuten Aurinkorannikolla.

Viidessä vuodessa on tapahtunut etäilyn epäilyiden suhteen suuri mullistus ja viimeisetkin mohikaanit löytävät atk-laitteestaan jonkinlaisen etätyökikottimen, mutta millaiset ovat uudet haasteet etätyön johtamisessa Aurinkorannikolla?

Modernina haasteena koetaan hybridityön yhdistämistä, enkä nyt puhu mistään homeisesta toimistolle pakottamisesta, vaan johtajan työn yhdistämisestä (Teams-maratonit) rannikon värikkääseen ja vilkkaaseen toimintaympäristöön, jossa iloiset kanssakulkijat vierailevat toimistolla yllättäen, eletään hetkessä ja sovitaan ex-tempore lounaspalavereita. Tai tavataan lentokoneen tuomia tärkeitä ihmisiä, joilla on vaan rajattu aika palmujen katveessa. Kalenterin triplabuukkaus on ihan normaali oireyhtymä monelle meistä täällä.

Allekirjoittanut suosittelee siis rannikolle tuleville etäjohtajille huippukuntoa ja hyvää resilienssiä muuttuviin aikatauluihin ja loputtomien etäpalisten luovaa aikatauluttamista venähtävien live-bisneslounaiden reunuksille. Tulee vähintäänkin sietää aamujen kiirettä, kun Pohjolan aamuvirkut ovat täyttäneet viestimesi jo ennen aamuseitsemää, ja taas puolestaan ihanien iltadinnereiden myöhäisiä ajankohtia.

Rannikon liike-elämä on vikkelää, täyttä seikkailua ja pitkiä kauniita päiviä.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Irina Viitala
Kirjoittaja on Espanjan Suomalaiset Yrittäjät ry:n tuore puheenjohtaja ja kansainvälistyvän Wannadon SuperAssareiden kasvuyrittäjä.
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Missä aiot viettää joulun pyhät?

View Results

Loading ... Loading ...