SOS-puhelimen kuolinhuuto!

Aurinkorannikon vapaaehtoisten voimin ylläpidetty SOS-puhelin on toiminnassa viimeisiä hetkiään. Puhelin on vastannut suomalaisten hätään yötä päivää jo yli 8 vuoden ajan, kun on tarvittu joko ambulanssia, poliisia tai palokuntaa. Päivystyksestä ovat vastanneet hyväntahtoiset vapaaehtoiset, jotka ovat altruistisesti käyttäneet omaa aikaansa lähimmäisten hyväksi saamatta asiasta minkäänlaista taloudellista korvausta. Puhelinkustannukset on katettu lähinnä lahjoitusten voimin.

Jo vuosia jatkunut päivystäjäpula on vienyt voimat viimeisiltäkin, harvoilta päivystäjiltä. Tilastot kertovat omaa karua kieltään: viimeisen kahden vuoden aikana kaksi eniten päivystyksiä tehnyttä on kantanut puhelinta yötä päivää yli 70% kokonaisajasta. Jos laskemme asian päivissä, puhumme 511 vuorokaudesta, joka tekee 306 neljäkymmentuntista työviikkoa (…ja vuodessa on vain 52 viikkoa!), ymmärrämme, että on kohtuutonta vaatia näiden henkilöiden jatkavan, jopa oman terveytensä kustannuksella. Nyt ollaan tilanteessa, jossa yhden päivystäjän oikea käsi on viikkoja kipsissä ja toinen toipuu isohkosta leikkauksesta. Tahtoa olisi, mutta ei enää kykyä.

Olen vuosien aikana tiedustellut moneltakin rannikolla asuvalta, espanjan kieltä taitavalta, halukkuuttaan osallistua tähän yhteiseen hyvään, mutta lähes aina saanut kielteisen vastauksen. Milloin syynä on ’eläkkeellä olo’, milloin vaativa työ, tai ainakin tuttavia on tulossa kylään. Ihailullani ei ole rajoja, kun ajattelen niitä harvoja, jotka ovat puhelinta vuosien myötä päivystäneet – kaikilla heilläkin on ollut tosi haastavia tilanteita omassa elämässään, esimerkkinä mainittakoon kroonisista, kovista kivuista kärsivä henkilö, joka on päivystänyt aina, kun vain on ollut Espanjassa. Nämä upeat, ihanat naiset ovat tinkineet omasta hyvästään muiden eteen, ja siitä olen heille kaikille tosi kiitollinen. Tyytyväisinä ja iloisina voimme todeta, että olemme pelastaneet useita ihmishenkiä näiden vuosien aikana. Se, jos mikä, on arvokasta.

- Mainos -

SOS-puhelimesta kuuluu vielä automaattinen viesti kuukauden ajan kertoen toiminnan päättymisestä, sitten linja lakkautetaan. Pyrimme ottamaan yhteyttä kaikkiin mahdollisiin tahoihin pyytäen poistamaan SOS-puhelimen numeron nettisivuilta, julkaisuista, lähetystöstä, konsulaatista jne. Jos huomaat numeron jossakin, kertonet ystävällisesti, että toiminta on päättynyt.

SOS-ryhmän puolesta,

Suvi Kauranen

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Suvi Kauranen
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...