Pallosilmää, tohtorinhattuja ja oppimista

Sari Savolaisen keskiarvo oli lukion päästötodistuksessa 5,7. Ylioppilaskirjoituksistakin tuli hylsy yhden pisteen marginaalilla. Nyt hän on kaksinkertainen tohtori. Nuoruuden paperit eivät aina kerro, mihin suuntaan elämä lähtee.

-Minulla oli isäni kanssa kouluaikana kova vääntö matematiikasta. Hän halusi, että otan lukiossa pitkän matikan. Yritin vielä jossain vaiheessa tiputtaa sen pois, mutta isä piti päänsä.

-Minä löin koulunkäynnin läskiksi, ja lopputulos ei sitten ollut erityisen mairitteleva, tiistaina Sofia-opiston toiminnanjohtajana aloittava Savolainen muistelee lukioaikojaan.

Nuoren naisen mielen oli jo tuolloin vallannut ajatus yrittäjyydestä. Niinpä hän lähti epäonnistuneen lukion jälkeen Jyväskylän kauppaopistoon ja se osoittautui mainioksi valinnaksi.

-Kauppaopistosta sain ne peruseväät, joita myöhemmällä iällä olen päässyt hyödyntämään. Olen toiminut koko ajan yrittäjänä, tuottaen erilaisia koulutus- ja konsultaatiopalveluja. Myös palkkatöissä olen viihtynyt pitkiäkin rupeamia. Niistä ehkä kannattaa mainita ruotsalaisen pörssiyhtiön talousjohtajan pesti ja eri mittaiset tutkija- ja professorivierailut ympäri Eurooppaa.

Tohtoriksi pikavauhtia

Vaikka lukiomenestys ei hääviä ollutkaan, aikuisella iällä opiskelu alkoi kiinnostamaan Savolaista myöhemmällä iällä.

-Aloitin Jyväskylän yliopistossa 1.1.2010. Maisterin paperit sain 29.4. 2011, eli vuosi ja neljä kuukautta siihen meni. Jatkoin opintoja ja tohtoriksi väittelin ensimmäisen kerran muutaman vuoden kuluttua vuonna 2014 ja toisen kerran 2015. Toimin samanaikaisesti yrittäjänä. Hieman lähipiiri ihmetteli, miten pystyin tuollaisella vauhdilla viemään opinnot päätökseen.

Tehokkuus ja keskittyminen ovat Savolaisen vahvoja ominaisuuksia. Hän uskoo, että oman ajankäytön voi organisoida virikkeellisesti ja sitä kautta saada paljon aikaiseksi.

-Olen perinteisesti harrastanut ratsastusta, moottoripyöräilyä ja kalastusta. Näitä kaikkia yhdistää se, että kännykän käyttö on käytännössä mahdotonta. Kun on sellaisia harrastuksia, joissa aivot pääsevät eroon arjen ajattelusta, alitajuisesti pystymme työstämään isojakin kokonaisuuksia. Siksi luulen, että pystyin niinkin nopeasti suorittamaan tohtorin opinnot.

Savolaisen ansiolista on hyperryttävän vaikuttava. Silti keskustelu hänen kanssaan on kuin saunan lauteilla istuisi. Tohtorinhatut tai muut tittelit eivät ole nousseet Savolaiselle päähän, hän on helposti lähestyttävä tavallinen suomalainen nainen.

Oppia ikä kaikki

Savolaisen työhistoria on pitkälti kietoutunut koulutukseen. Hän on toiminut vierailevana professorina Italiassa ja tutkijana Irlannissa, Sveitsissä ja Saksassa. Hän uskoo koko iän kestävään oppimiseen. Siksi pesti Sofia-opiston toiminnanjohtajana istuu hänelle kuin tiukka golfhanska oikeaan käteen.

-Uskon tiimityöskentelyn voimaan. Tavoitteeni johtajana on antaa opiston henkilökunnalle riittävästi työkaluja saada opisto nousemaan uuteen kukoistukseen. Heti, kun nimitykseni julkistettiin, olen saanut paljon yhteydenottoja. En edes ymmärtänyt aiemmin, kuinka tärkeä instituutio Sofia on Aurinkorannikon suomalaisyhteisölle.

Yksi Savolaisen johtamisen filosofioista on itsensä tekeminen tarpeettomaksi. Hänen mielestään johtajan ei tarvitse olla erityisen näkyvä hahmo työyhteisössä, mutta sitäkin tärkeämpi hyvä johtaja on yrityksestä ulospäin, niin asiakkaille kuin kaikille muille sidosryhmille.

-Käytän usein Meryl Streepin näyttelemää Miranda Priestlyn roolia Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvassa opetusmateriaalina huonosta johtamisesta. Leffassa henkilökunta laittaa korkkarit jalkaan ja skarppaa, kun tietävät johtajan saapuvan paikalle. Niin se ei saa olla, ihmisten on saatava tehdä työtään mahdollisimman itsenäisesti. Työn tekeminen pitää olla kivaa ja mitä vähemmän johtaja joutuu asioihin puuttumaan, sitä parempi.

Savolainen aikoo kerätä Sofian asiakkailta ja työntekijöiltä kirjallista palautetta opiston toiminnasta ja pyrkiä niiden viitoittamana kehittämään toimintoja.

-Sofian toiminta on opettajien ja asiakkaiden yhteispeliä. Se, että opettajat viihtyvät työssään on asia, jonka täytyy näkyä myös asiakkaille.

Toistaiseksi Savolainen ei halua tarkemmin määritellä mitä kaikkea Sofian kurssitarjonta tulevaisuudessa pitää sisällään, mutta varsin monipuoliseksi hän haluaa opiston kehittää.

-Sofia tulee jatkossa olemaan aktiivisesti yhteydessä ympäröivään yhteiskuntaan. Erilaiset yhteistyömallit paikallisten yritysten ja yhteisöjen kanssa lisääntyvät varmasti jatkossa.

Savolainen ei ole miettinyt kuinka pitkään hän aikoo Sofian kipparina toimia.

-Yleensä seitsemän vuotta on hyvä periodi. Siinä ajassa ihminen pystyy antamaan parhaan panoksensa. Liian pitkään samassa tehtävässä oleminen urauttaa väkisin.

Pallosilmää

Sari Savolainen sanoo kokeilleensa lähes kaikkia pallopelejä elämänsä aikana. Listalla on tennis, sulkapallo, jääkiekko, jalkapallo ja kymmenet muut lajit.

-Hevospooloa ja krikettiä en ole ainakaan toistaiseksi pelannut.

Uusin harrastus Savolaisella on golf. Se on vienyt naisen sydämen. Hän aloitti harrastuksen vuonna 2018 ja hänen tasoituksensa on tällä hetkellä 8,5. Golfia tuntevat tietävät, että kehitys aloittelijasta huippupelaajaksi on ollut todella nopea.

-Golf on hieno laji. Se on todellinen älypeli, jokaista tilannetta voi lähestyä monesta eri kulmasta parasta ratkaisua etsien.

-Urheilun kanssa olen aika ehdoton siinä, että joko harrastan tai en. Puolivillaista tuhertamista en jaksa. Siksi minulla on ollut ihan kunnolliset mailatkin heti alusta saakka. Riittävän hyvät välineet antavat mahdollisuuden onnistumiseen niin urheilussa kuin työelämässäkin.

 

kuvateksti:

-Aivot tarvitsevat kehittyäkseen ruokaa. Älyllinen ponnistelu on juuri oikeaa ravintoa aivoille, tuumaa Sofian uusi toiminnanjohtaja Sari Savolainen.

 

Kuka

-Sari Savolainen 57v

-Syntynyt Jyväskylässä Kuokkalan kartanossa

-Koti Laukaan Vehniällä

-Kauppatieteiden tohtori (2014) filosofian tohtori (2015)

-Ammatillisen opettajan pedagoginen pätevyys

-Talousneuvos (2019)

-Harrastaa monipuolisesti lähes kaikkea

-Aloittaa Sofia-opiston toiminnanjohtajana 1.11.2022

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen, Kuva: Sonja Lehmus
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Missä aiot viettää joulun pyhät?

View Results

Loading ... Loading ...