Eläväistä monikulttuurista soitantaa – The Stolen Gnomes

The Stolen Gnomes on Aurinkorannikolla pitkään vaikuttanut monikansallinen yhtye. Bändin perushahmot ovat amerikkalainen Chicago Jim ja englantilainen Mandolin Mick.

Ryhmässä on tällä haavaa mukana myös pari suomalaista soittajaa. Friends yhtyeen solisti Seita Van Der Eden on tuttu kasvo ja ääni Aurinkorannikon suomalaisyhteisössä. Seita on viime aikoina tehnyt paljon keikkaa Stolen Gnomesin kanssa ja saanut sitä kautta laajennettua yleisöään kansainvälisemmäksi.

Toinen suomalaissoittaja on vähemmän suomalaisissa ympyröissä esiintynyt basisti Risto Hankala. Hänen historiansa soittajana on mittava, hän oli mukana Havana Black -yhtyeessä, joka kävi Amerikassa kolkuttelemassa maailman maineen ovia. Hankalan muista pesteistä voi mainita ainakin Pave´s Mistakesin ja Euroviisuregeilyn Riki Sorsan kanssa.

The Stolen Gnomes esiintyy lauantaina 3.4. Kukossa. Luvassa on sielukasta musiikkia Amerikan ja Irlannin malliin. Kelttiläisen musiin lisäksi vieraillaan ainakin bluesin ja ehkä vähän soulinkin puolella. Varaa paikkasi laittamalla sähköpostia osoitteeseen [email protected] . Liput maksavat vain 10€.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...