Kätketyt Android-toiminnot

Puhelin on yksi tärkeimmistä asioista meidän elämässä. Siitä on tullut asia, jota ilman olo tuntuu jopa tyhjältä. Aikaisemmin odotteluaika meni kädet taskussa pidellen, tyhjyyteen tuijotellen ja ajatukset pyörivät millon missäkin aiheessa.

Toisinaan odottelu tuntui loputtomalta. Enää sitä ongelmaa ei ole, kun aika menee liiankin nopeaan netissä selailun, musiikin tai kirjan kuuntelun parissa. En osaisi kuvitella elämää ilman puhelinta.

Se toimii korvaamattomana apuvälineenä omassa arjessa, jonka ansioista palvelut ovat lähempänä kuin koskaan. Tämän lisäksi puhelimet pitävät sisällään monenlaisia toimintoja, joista normaalilla käyttäjällä ei ole tietoakaan.

Nämä toiminnot vaihtelevat käyttöjärjestelmän mukaan. Niistä käytetyin ja suosituin on Android. Kokeilin itse erilaisia koodeja ja toimitoja mitä se pitää sisällään. Kannattaa huomioida, että näiden toiminta saattaa vaihdella tai olla kokonaan jopa estetty puhelimen, verkon ja Android-sovelluksen mukaan.

Erilaiset koodit

Numerovalikkoa voi käyttää muuhunkin kuin soittamiseen. Erilaisilla koodeilla toimintoja voi aktivoida ja sulkea. Kaikki näistä koodeista ei välttämättä ole yleisesti käyttäjien tiedossa.

Loppupelissä ne on kuitenkin helppo oppia ja muistaa. Seuraavaksi muutama esimerkki niistä, jotka toimivat omassa puhelimessani ongelmitta.

Tiedot omasta puhelimesta

Omat tiedot puhelimesta pääset näkemään nopeasti näppäilemällä *#0000# -koodin. Tämä siirtää ruudulle, josta näkee muun muassa puhelimen mallin ja imei-numerot.

Imei-numero

Jokainen puhelin on yksilöity imei-numeron avulla. Normaalissa käytössä tällä ei juuri mitään tee, mutta tästä voi olla hyötyä tilanteissa kun puhelin varastetaan.

Tämän avulla puhelimesta voidaan saada tietoja, vaikka se olisi suljettu pois verkosta. Imei-numeron saa näkyviin näppäilemällä koodin *#06#. Tämä kannattaa laittaa talteen pahimman varalta.

Koputuksen aktivointi

Koputuspalvelulla tarkoitetaan sitä, että saapuva puhelu jää odottamaan. Ilman tätä toimintoa linja tuuttaa varattua soittajalle.

Toiminnon aktivoimisen jälkeen itse saa tiedon toisesta saapuvasta puhelusta koputuksena. Se on mahdollista aktivoida *43# -koodilla, kun taas toiminnon sulkeminen tapahtuu #43# -koodilla.

Oman numeron salaaminen

Toisinaan voi olla tilanteita, ettei haluta omaa numeroa näkyviin soitettaessa. Oma numero salataan näppäilemällä koodin #31# puhelinnumeron eteen, johon soitetaan.

Piilotettuja toimintoja

Koodien lisäksi käyttöjärjestelmä pitää sisällään erilaisia toimintoja, joista emme välttämättä ole tietoisia. Nämä saadaan aktivoitumaan monilla eri tavoilla. Tässä muutama esimerkki siitä mitä Android-käyttäjä voi löytää puhelimen uumenista.

Salapeli

Asetusvalikkoon on piilotettuna yksi peli. Tämän voit löytää menemällä puhelimen asetuksiin ja sieltä tietoja puhelimesta -osioon.

Näpäyttämällä viisi kertaa ruudulla näkyvää Android-versio tekstiä, niin siirtyy näyttö tikkariin. Tätä naputtelemalla tai painamalla pitkään pääset aloittamaan salaisen pelin. Näkymä ja peli vaihtelee sen mukaan, mitä versiota Androidista käytetään.

Salapeli 2

Google-sovelluksesta on myös löydettävissä salapeli. Tähän pääsee sulkemalla nettiyhteyden ja kirjautumalla sovellukseen.

Ruudulle tulee näkyviin teksti siitä, ettei laitetta ole yhdistetty nettiin. Tämän yhteydessä voi nähdä pilvihahmon. Klikkaamalla tätä siirtyy laite pelitilaan.

Pelissä pilvihahmoa pyritään lennättämään niin, ettei osuta lintuihin tai ukkospilviin.

Kaksi sovellusta ruudulla

Android-ruudulla on mahdollista käyttää kahta sovellusta samaan aikaan. Ensin aukaiset normaalisti yhden sovelluksista.

Tämän jälkeen pidät pohjassa sovelluksen vaihto -näppäintä, joka on neliösymboli oikeassa alakulmassa. Näpäyttämällä yhtä ruudulle ilmestyneistä sovelluksista olet siirtynyt tilaan, jossa pystyt käyttämään kahta sovellusta yhtä aikaa.

Normaaliin jakamattomaan ruutuun pääsee takaisin painamalla pitkään sovelluksen vaihto -nappia.

Nopea siirto edelliseen sovellukseen

Oma suosikkini on ehdottomasti tämä. Pääset siirtymään edelliseen sovellukseen, kun painat kaksi kertaa nopeasti sovelluksen vaihto -näppäintä.

Yksinkertainen, helppo ja nopea tapa seilata usean eri sovelluksen välillä.

Kätketyt ominaisuudet

Osa edellä mainituista toiminnoista on varmasti jo entuudestaan tuttuja. Itse niihin on tullut törmättyä monessa eri yhteydessä, mutta ne tuppaavat unohtumaan.

Mielessä käy kieltämättä mitä kaikkea puhelimet pitävät sisällä, eikä meillä ole niistä harmainta aavistusta. Tämä muistuttaa aina siitä, että pitäisi turvata oma tietoliikenne tavalla tai toisella. Puhelin pitää sisällään ison osan meistä pelkästään kuvien ja tiedostojen muodossa.

Tämän lisäksi, ainakin minä itse, hoidan sillä esimerkiksi yhteydenpidon, laskujen maksun, tiedon hankinnan ja viihdyn slotti-pelien pelaamisen parissa. Voin tuntea jo nyt nahoissani sen paniikin, jos syystä tai toisesta puhelin otettaisiin pois. Kätkettyjen ominaisuuksien lisäksi se pitää sisällään lähes koko elämäni

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...