perjantai, maalis 29, 2024

Soitto soi ja Lapin noita loitsuaa Suomen osastolla kv-päivillä

Kansainvälisillä päivillä Suomi on jälleen näyttävästi esillä. Suomen osastolla ohjelmaa on joka päivä iltapäivästä yömyöhään. Musiikkipuoli hoituu pitkälti Aurinkorannikolla asuvien suomalaismuusikoiden voimin. Mainittakoon, että herrat Viinamäki, Maunu ja Ettanen esiintyvät useassa kokoonpanossa.

Ohjelmistosta voisi poimia muutamia huippuhetkiä. Lauantai-illan kohokohta tulee varmasti olemaan Silen Bandin värikäs latinomusiikin tykitys. Finnhits orkesteri on onnistunut pitkästä aikaa saamaan Tarja Leskisen lavalle, tätä ryhmää kuullaan sekä sunnuntaina että maanantaina. Tuomo Ahjokankaan juureva blues on aina herkullista, sitä kuullaan lauantaina ja yhdessä Johannan kanssa myös sunnuntaina.

Musiikin lisäksi Suomen osastolta löytyy esimerkiksi Lapin noita, joka ennustaa tai jakaa loitsuja halukkaille. Ruokapuolella Suomi näyttää parastaan esimerkiksi loimulohen ja porokebabin muodossa.

Noaidi eli Lapin noita työssään.

Tässä jäljellä olevien päivien esitysaikataulua. Muutokset ja lisäykset ovat mahdollisia.

- Mainos -

Pe. 29.4.

Klo 15 Miko Virtanen

Klo 19 Jari K. Irwin show

Klo 21 Villit pipot – suomipoppia

Klo 24 Suomidisco

La. 30.4.

Klo 15 Lea Schulz

Klo 19 Tuomo Blues

- Mainos -

Klo 21 Silen Band

Klo 24 Suomidisco

Su. 1.5.

Klo 15 Lea Schulz

Klo 19 Tuomo & Johanna

Klo 21 Finnhits orkesteri

Klo 24 Suomidisco

Ma. 2.5.

- Mainos -

Klo 15 Sini Tuomisalo & Hese

Klo 19 Finnhits orkesteri

Klo 21 Jamit – lava vapaa

Klo 24 Suomidisco

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...