Ewald´s osti Mummolan

Fuengirolassa yhdeksän vuotta toiminut leipomo Mummola vaihtaa omistajaa. Uutena isäntänä 1.10. aloittaa New Ewald´s ruokakauppa.

-Hyvillä mielin luovun rakkaasta yrityksestäni. Meillä on Ewald´s:n kanssa ollut tiivis yhteistyö jo aiemminkin, joten luovutan leipomon tuttuihin käsiin, sanoo Reeta Naumanen, Mummolan perustaja.

Mummola jatkaa toimintaansa omana yksikkönään. Tuotevalikoima pysyy samanlaisena, joskin sitä kehitetään jatkuvasti asiakkaita kuunnellen.

-Kuluttajat eivät tätä yrityskauppaa välttämättä edes huomaa. Uusia kasvoja saattaa tiskin takana näkyä, mutta muuten toiminta jatkuu hyväksi todetulla polulla, sanoo kauppias Tapani Kangasniemi Ewald´s:sta.

Yrityskaupalla haetaan erilaisia synergiaetuja. Ewald´s ja Mummola sijaitsevat lähellä toisiaan, joten erilainen kanssakäyminen on luontevaa.

-Mummolan tuotteita saa jatkossa luontevasti myöhempään iltapäivällä. Mummola sulkeutuu klo 16, mutta Ewald´s jatkaa tuotteiden myyntiä ilta seitsemään saakka, kertoo Ewald´s:n toinen omistaja Marko Tammenkoski.

Mummola on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten leipomotuotteiden ykköstuottajana Aurinkorannikolla. Suosituimpia tuotteita ovat karjalanpiirakat, erilaiset pullat ja ruisleipä.

-Sesonkiaikaan syksyllä ja keväällä karjalanpiirakoita on myyty 300-400 päivässä, pullia melkein saman verran. Myös esimerkiksi lihapiirakoita menee kymmeniä päivässä, Naumanen laskeskelee.

Asiakaskunta on ollut pääsääntöisesti suomalaisia, mutta myös muita kansallisuuksia on näkynyt.

-Espanjalaiset tykkäävät korvapuusteista, heitä käy aika paljon. Skandinaaveilla on samanlainen maku kuin meillä, eli ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset täydentävät myös tiuhaan leipä- ja pullavarastojaan Mummolassa, Naumanen sanoo.

Yrityskaupan yhteydessä Mummolaan on rekrytoitu myös kaksi kovaa keittiöammattilaista. Leipureina aloittavat Sirpa Juhala ja Antti Pesonen. Molemmat ovat tuttuja hahmoja alueen suomalaisyhteisössä.

-Mummolan ostoa suunnitellessamme oli tärkeää, että löydämme heti aluksi hyvän tiimin ylläpitämään ja kehittämään toimintaa. Juhalan ja Pesosen kanssa aloitimme keskustelut alkukesästä ja he ovat lähteneet innoissaan mukaan, Tammenkoski iloitsee.

Uudet leipurit aloittavat työnsä lauantaina 1.10. Reeta Naumanen jatkaa heidän perehdyttäjänään noin kuukauden verran.

 

 

Jutun  kuvassa Tapani Kangasniemi, Sirpa Juhala, Marko Tammenkoski ja Antti Pesonen. Äärimmäisenä oikealla entinen omistaja Reeta Naumanen.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Kumpi sykähdyttää enemmän, Maamme laulu vai Finlandia-hymni?

View Results

Loading ... Loading ...