Huumelaboratorio löytyi luksuskodista Mijasissa

Guardia Civilin* 26. huhtikuuta julkaiseman lehdistötiedotteen mukaan kolme ihmistä on pidätetty heidän epäillyistä yhteyksistään Mijasissa sijaitsevasta kodista löytyneeseen marihuanalaboratorioon. Kahta muuta henkilöä vastaan on aloitettu oikeustoimia.

Asunnosta takavarikoitiin yhteensä 711 marihuanan kasvia, 36 kiloa nuppuja ja runsaasti tämän tyyppisen huumeen viljelyyn liittyvää materiaalia.

”Operaatio Alert-21” alkoi, kun Mijas-postin virkailijat huomasivat mahdollisen sisäviljelyn olemassaolon luksusasuinalueella.

Myöhemmin tehdyssä poliisin etsinnässä löydettiin useita istutuksia lähes kaikista kiinteistön huoneista.

Intensiivinen viljely tämäntyyppisten huumeiden tuotantoa varten takasi näille rikollisille useita satoja vuodessa.

Tutkimuksissa kävi ilmi, että rikollisryhmä oli omistautunut marihuanan viljelyyn, jalostukseen ja kuljettamiseen muihin Euroopan Unionin maihin.

”Järjestön jäsenet vuokrasivat luksuskiinteistöjä käyttämällä kuvitteellisia henkilötietoja”, poliisi kertoi tiedotteessaan. Ryhmän jäsen vastasi myös laboratoriosta, valvoi ja ylläpiti viljelmää ja suoritti samalla valvontatehtäviä.

Kaikkia pidätettyjä syytetään osallisuudesta kansanterveysrikoksiin, sähköpetokseen ja rikollisjärjestöön kuulumisesta.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä La Opinión de Málaga -uutissivusto.

  • Espanjan Guardia Civil eli kansalliskaarti on Espanjan asevoimiin kuuluva, pääasiassa poliisitehtäviä hoitava santarmilaitos. Sen päätehtäviä ovat terrorismin vastainen toiminta sekä rajavyöhykkeiden, satamien ja rannikkoalueiden valvonta. Organisaation tehtäviin kuuluu myös salakuljetusten ehkäisy, huumekaupan, petosten sekä verorikosten tutkiminen.

Artikkelin kirjoittaja

Niina Sinisalo
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...