Etsityn rikollisen ex-puoliso: Olin puoli vuotta Suomen valtion panttivankina

Pia Heikkilä eli keväällä 2019 avoliitossa Jan Salmisen kanssa. He asuivat Espanjan Aurinkorannikolla, elivät normaalia elämää. Salmisesta tuli myöhemmin yksi Euroopan etsityimmistä rikollisista. Heikkilää käytettiin poliisin houkutuslintuna, jotta Salminen olisi jäänyt kiinni.

Heikkilä työskenteli keväällä 2019 ravintolassa Fuengirolassa. Hän oli matkalla töihin tavallisena maaliskuisena päivänä, kun siviilipoliisi pysäytti Heikkilän ja hänen puolisonsa. Poliisi käski pariskunnan lähtemään mukaansa. Heikkilä oli totaalisen ymmyrkäisenä, mistä on kyse.

-Olihan se melkoinen shokki, kun kuulin poliisien suusta, että minusta on tehty kansainvälinen etsintäkuulutus. Olin ihan pihalla, yritin isäntää katsoa, että mitä ihmettä on tapahtunut. Olin tehnyt firman kirjanpitoa ihan normaalisti, eikä minulla ollut mitään käsitystä siitä, että jotain hämärää on tapahtunut, Heikkilä kertoo.

Heikkilä vietiin poliisiasemalle, josta hän sai soittaa yhden puhelun. Hän soitti ystävälleen, jotta tämä hakisi koirat pois kotoa.

-Ensimmäisen yön vietin putkassa tietämättä yhtään mistä on kyse. Istuin samassa sellissä viiden huoran kanssa, se oli melkoinen kokemus, laulu raikasi ja meteliä riitti.

-Seuraavana päivänä tuli tulkki ja minulle viimein kerrottiin mistä minua syytetään. Syytteet liittyivät autokauppaan ja rahanpesuun. Minulle haettiin kuuden vuoden vankeustuomiota Suomesta.

Heikkilää pidettiin pidätettynä kolme päivää. Sen jälkeen tehtiin kotietsinnät pariskunnan molempiin käytössä oleviin asuntoihin. Fuengirolassa sijaitseva kerrostaloasunto tutkittiin naapureiden todistaessa, mutta isompi isku tehtiin pariskunnan Alhaurinissa sijaitsevaan omakotitaloon.

-Paikalle saapui kymmeniä poliiseja, osa helikoptereilla. Suomen poliisi oli kertonut espanjalaisille, että talossa on varastettujen autojen tehdas ja yli kaksi miljoonaa euroa rahaa. Siksi he kai niin hanakasti ja isosti tulivat.

-Talosta löytyi noin 200 euroa rahaa, lompakostani. Kaikki käännettiin ympäri, maatakin kaivettiin rahakätköjen löytämiseksi. Lompakossani olleen rahan lisäksi he eivät löytäneet mitään muuta.

Kotietsintöjen jälkeen Heikkilä ja Salminen joutuivat Espanjassa oikeuteen, josta heidät vapautettiin välittömästi.

-Espanjan poliisi kohteli minua jatkuvasti vihamielisesti, heille olin syyllinen koko ajan. Poliisi oli todella vihainen meidän vapauttamisestamme, he pitivät meitä automaattisesti syyllisinä.

Piina jatkui Suomessa

Espanjassa Heikkilä ja hänen puolisonsa todettiin syyttömiksi, koska mitään todisteita rikoksista ei löytynyt. Suomen poliisi halusi kuitenkin jatkaa tutkintaa.

-Suomesta tuli kutsu kuulusteluihin ja päätin mennä, ei minulla ollut mitään salattavaa.

Heikkilän asianajaja sopi tapaamisen poliisin kanssa Suomeen. Heikkilälle luvattiin, että häntä pidetään kiinniotettuna kuulustelujen ajan, enimmillään kolme päivää.

-Se vähän venähti. Olin ensin vankilassa Saramäessä kolme ja puoli kuukautta ja sitten minulle laitettiin jalkapanta vielä kahdeksi kuukaudeksi. Koko tuona aikana minua kuulusteltiin kolme kertaa, mikä on aika vähän, kun on kiinniotettuna noin pitkään. Ei minulla ollut mitään kerrottavaa, yksi kuulustelu liittyi autoihin, yksi puhelimeeni ja yksi kirjanpitoon. Aivan turhia kuulusteluja kaikki, mitään uutta niissä ei selvinnyt. (Jatkuu sivulla 9)

Syöttinä vankilassa

Heikkilä haki kahden viikon välein vapautusta, mutta sitä ei myönnetty. Perusteeksi sanottiin katoamisvaara, jolla ilmeisesti viitattiin siihen, että Heikkilä asui tuolloin Espanjassa. Toinen peruste oli tietojen vuotamisen mahdollisuus, eli pelättiin Heikkilän kertovan puolisolleen tietoja tutkinnasta. Heikkilän mukaan hänellä ei olisi ollut mitään kerrottavaa.

-Toisin sanoen minua pidettiin panttivankina. Vankina pitämiseni todellinen syy oli saada isäntä antamaan periksi ja saapumaan paikalle pelastamaan minut. Kaikki ihmettelivät toimintaa. Sekä vanginvartijat että vangit sanoivat, etteivät ennen ole nähneet tällaista.

Syöttinä tai panttivankina pitäminen ei ollut Heikkilän olettamaa, poliisin lausunto Heikkilän vapautuspäivänä kertoo karua kieltään pitkän pidätyksen todellisista motiiveista.

-Sinä päivänä, kun pääsin jalkapantavapauteen, tutkinnanjohtaja sanoi minulle, että ei se sitten tullut sinua pelastamaan. Kyllähän tuo lausunto poliisin sanomana kertoo sen, että minua pidettiin panttivankina, tarkoitus oli saada isäntä kiinni.

Heikkilän vankilaosaston käytävä.
Selli sisältä.
Näkymä sellin ikkunasta.
Vankien ulkoilupiha.

Virheitä ja seksuaalista painostusta

Heikkilän vankeusaikana tehtiin myös selviä virheitä hänen kohtelussaan. Ensimmäisen pidätysviikkonsa hän vietti Salon vankilassa.

-Ihan alkuvaiheissa minulle iski kamala hammassärky. Viisi päivää itkin ja rukoilin vartijoilta särkylääkkeitä tai hammaslääkäriä. Mitään ei tapahtunut. Kun minut siirrettiin toiseen vankilaan Turun Saramäkeen, siinä yhteydessä vasta pääsin hammaslääkäriin ja mätä hammas poistettiin.

Myös yhteydenpidossa ulkomaailmaan Heikkilän kohdalla tapahtui yllättäviä ”unohduksia”.

-Sain antaa yhden puhelinnumeron, johon voin pitää yhteyttä. Annoin pikkusiskoni numeron, mutta poliisi ”unohti” toimittaa sen vankilaan. Kuuteen viikkoon en saanut mitään yhteyttä keneenkään, eikä perheeni tiennyt minusta mitään. En ollut kenellekään kertonut meneväni kuulusteluihin, koska luulin niiden olevan kolmessa päivässä ohi. Facebookissa ja muualla oli paljon ihmisiä, jotka olivat todella huolestuneita minusta ja olinpaikastani, kun yhtäkkiä katosin kaikkialta.

Heikkilän mukaan poliisi yritti murtaa hänen henkistä selkärankaansa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Jopa hänen perheensä asioita ryhdyttiin kaivelemaan ja niitä yritettiin yhdistää rahanpesurikoksiin.

Heikkilää pidettiin suljetuimmalla mahdollisella osastolla.

-Siellä oli lisäkseni kolme murhaajaa ja loput olivat narkkareita. Yleensä tutkintavankeudessa olevilla on paljon helpommat olot, koska ei ole todettu syylliseksi mihinkään. Minua koetettiin murtaa, siksi kai minut sellaiselle osastolle laitettiin. 20 tuntia päivässä yksinäsi sellissä. Neljä tuntia sitten jotain muuta, ruokailua ja ulkoilua. Se oli henkisesti rankkaa. Aluksi en nukkunut käytännössä ollenkaan, sitten sairaanhoitajat pakottivat minut ottamaan unilääkkeitä, koska aloin olla jo aika sekavassa kunnossa.

Vankilaoloissa Heikkilä koki myös seksuaalista painostusta.

-Pari naista tuli iskemään jossain vaiheessa, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Ei tällä kertaa kiinnostanut kokeilla naista ensimmäistä kertaa elämässäni.

-Poliisi myönsi jälkeenpäin, että minusta ei olisi pitänyt tehdä kansainvälistä etsintäkuulutusta vaan kutsua vain kuulusteluun. Muutenkin he myönsivät liioitelleensa minun kiinnipitämiseni kanssa.

Uhkailua ja hengenvaaraa

Vapauduttuaankaan Heikkilä ei ole saanut olla rauhassa.

-Facebookin ilmestyi ilmoitus, jossa luvattiin 5.000 euron palkkio sille, joka kertoo missä olen. Ymmärtääkseni asialla olivat Janin velkojat. Soitin asiasta poliisille, siellä suhtauduttiin aluksi välinpitämättömästi asiaan, mutta lopulta se jotenkin hoidettiin.

Myös poliisi on välittänyt Heikkilälle uhkaavan oloisia viestejä.

-Noin kuukausi sitten sain Suomen poliisilta viestin, että olen hengenvaarassa. Seuraavana päivänä vielä Espanjassa toimiva KRP:n yhdysmies vahvisti asian, että hänellä on tietoa minuun kohdistuvasta henkeä uhkaavasta vaarasta. Minulle, eikä lakimiehelleni ole suostuttu kertomaan kuka uhkaa ja miksi. Näistä uhkauksista johtuen, en ihan hirveästi kerro ihmisille missä olen ja liikun. Uhkauksilla on piinattu itseäni ja perhettäni ihan riittävästi.

Takaisin Espanjaan

Kun Heikkilä viimein pääsi eroon jalkapannastaan hän lähti saman tien Espanjaan.

-Siitä alkoivat kaikenlaiset ongelmat passin kanssa. Minulle ei myönnetty kuin päivän passi. Sama toistui, kun tulin viime kesänä Suomeen hoidattamaan itseäni. Olin kaiken tämän keskellä saanut stressiperäisen Crohnin taudin, joka on vakava suolistosairaus. Passirumba loppui vasta, kun olin lähdössä Suomesta takaisin Espanjaan. Passitoimiston papereissa luki, ettei minulle saa myöntää passia. Siihen ei ollut mitään perustetta, tutkinta oli osaltani ohi, en ollut matkustuskiellossa enkä mitään. Silkalta kiusanteolta se tuntui. Lakimieheni soitti jonnekin korkealle virkamiehelle ministeriöön ja sitä kautta passi lopulta järjestyi.

Vapautumisensa jälkeen Heikkilä on ollut ravintolatöissä Suomessa ja Espanjassa. Lisäksi hän on kouluttanut hevosia ja tehnyt avustustöitä.

Kaiken tämän jälkeen Pia Heikkilä on todettu syyttömäksi kaikkeen, mistä häntä syytettiin.

-Vankeusaika oli kokemuksena henkisesti todella rankka. Lukemattomat yksinäiset itkunsekaiset yöt jättävät jälkensä. Jälkeenpäin on todettu erilaisia stressihäiriöitä ja jo mainittu Crohinin tauti. Yli vuoden kesti, ennen kuin elämä alkoi tuntua yhtään normaalilta, Heikkilä summaa.

 

 

Toimittajan kommentti

Helsingin Sanomien huhtikuun kuukausiliitteessä oli Varkaiden paratiisi -niminen juttu, jossa käsiteltiin rikollisten, erityisesti suomalaisten rikollisten pesiytymistä Aurinkorannikolle. Kyseisen jutun taustoitukseen Hesarin toimittaja jututti myös minua. Kerroin toimittajalle, että etsitty rikollinen Jan Salminen oli tuttu hahmo Fuengirolassa ja että hänen silloinen puolisonsa työskenteli myös ravintolassa, jossa olen osakkaana. Muutamia huhuja Salmisen ja puolisonsa liikkeistä kerroin myös.

Pia Heikkilä luki jutun ja oli minuun yhteydessä. Hänen mielestään lausunnoissani Hesarissa oli virheitä. Yhdessä tuumin päätimme, että Heikkilä kertoo tarinansa asiaan liittyen omin sanoin ja se julkaistaan Fuengirola.fi -lehdessä.

Heikkilää ei enää syytetä mistään. Silti prosessi on vielä kesken, joten ihan kaikista asioista hän ei vielä voi julkisesti puhua. Sovimme palaavamme näihin asioihin, kun tilanne sen sallii.

Heikkilän haastattelu tehtiin puhelimitse. Tiedän, että hän oleskelee Espanjassa, mutta tarkempaa olinpaikkaa en tiedä.

Hesarin kuukausiliitteen juttu kannattaa lukea. Se on asiallinen ja valaiseva kirjoitus Suomen järjestäytyneen rikollisuuden siirtymisestä Espanjaan.

Antti Pekkarinen

Tässä vielä ääninauhana pätkiä Pia Heikkilän haastattelusta:

Lue myös:

https://fuengirola.fi/2021/11/02/krp-etsii-oletko-nahnyt-heita/

 

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen
Fuengirola.fi median päätoimittaja
Mainos
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Huolestuttaako sähkön hinnan nousu?

View Results

Loading ... Loading ...
Mainos