300km/h kaltevaan mutkaan – Nokian renkaita testataan ääriolosuhteissa

Miltähän tuntuisi olla 300km tunnissa mutkassa kulkevan auton kyydissä? Ja mitä vaikutuksia olisi sillä, että mutka olisi kallistettu noin 40 asteen kulmaan?

Näitä kysymyksiä voi jokainen pohtia, aika harva tuollaisen pääsee kokemaan. Se on kuitenkin mahdollista ja ammattikuljettajat tekevät sitä jo Nokian Renkaiden testiradalla Madridin lähellä Santa Cruz de la Zarzassa.

Toimittajana pääsin testikyydille kyseiselle radalle, mutta en sentään tuohon täyteen vauhtiin. Kuljettajana oli testikeskuksessa työskentelevä teknikko ja autona tavallinen diesel pick up. Kurviin tultaessa meillä oli vauhtia noin 160km tunnissa, kyllä siinäkin jännitystä riitti. Tuolla vauhdilla tosin ei ollut asiaa radan ulkolaidalle, jossa kallistus on jyrkin.

Jos kurviin tultaisiin kolmeasataa, g-voimat jylläisivät jo kunnolla. Pienemmässäkin vauhdissa peppu tuntui liimaantuvan normaalia tiukemmin penkkiin. Kurvin kallistus kääntää autoa, rattiin ei tarvitse tällä seitsemän kilometrin ovaaliradalla juurikaan koskea.

Nokian Renkaiden uusi testikeskus ei ole mikään turisteille suunnattu seikkailurata. Se on puhtaasti ammattikäyttöön rakennettu testikeskus. Sijainti on syrjäinen ja koko testikeskuksen alue on aidattu ja tarkkaan vartioitu. Sisään pääsee vain erityisellä kutsulla. Alueella testataan uusia innovaatioita ja teollisuusvakoilun mahdollisuudet pyritään minimoimaan. Toimittajanakaan en saanut valokuvauslupaa, vaan Nokian Renkaat toimitti artikkelia varten korkealaatuiset kuvat.

-Tämä keskus on merkittävä investointi Nokian Renkailta. Kokonaisbudjetti keskuksen rakentamisessa on ollut noin 60 miljoonaa euroa. Sillä on rakennettu jo mainittu ovaalirata, paljon erilaisia testiratoja erilaisilla alustoilla. Täällä voidaan testata kaikkea mahdollista renkaisiin liittyvää, miten ne käyttäytyvät märällä alustalla, kuinka paljon meteliä ne tuottavat ja millainen ajotuntuma renkaissa on. Esimerkiksi tuollaisia asioita ja paljon muuta voidaan testata viimeisimmän huipputeknologian avulla, Nokian Renkaiden Espanjan johtaja Pablo Sanz kertoo.

Nokian renkaiden Espanjan johtaja Pablo Sanz kiittelee alueen kuntapäättäjiä avusta testikeskuksen toteuttamisessa. ”Tämän mittaluokan projetkia olisi ollut mahdoton toteuttaa ilman poliittista apua.”

Testiradoilla alustoja on todella monipuolisesti. Renkaiden ominaisuuksia voidaan kokeilla sileällä asfaltilla, mukulakivikadulla, betonitiellä tai kelirikkoisella huonokuntoisella pinnoitteella. Ja lähes kaikille alustoille on tarjolla sekä kuiva- että märkäversiot. Myös jarrutustesteihin alustoja on monenlaisia.

Testikeskuksen paikkaa valittaessa ilmastolla oli tärkeä merkitys. Keskellä Espanjaa on kesällä hillittömän kuuma ja ratojen pinta lämpiää polttavaksi. Tällaiset ääriolosuhteet ovat tärkeitä renkaiden testauksessa.

Vierailukeskus lanseerauksiin

Testaamisen lisäksi alueelle on rakennettu huipputeknologiaa hyödyntävä vierailukeskus. Tässä renkaan muotoisessa rakennuksessa koulutetaan Nokian Renkaiden henkilökuntaa ja siellä voidaan tehdä myös uusien tuotteiden asiakaslanseerauksia.

Rakennuksessa on käytetty suomalaisia tuotteita kaikkialla, missä se on mahdollista. Hissi on Koneen tekemä, toimistokalusteet Martelan ja hanat Oraksen. Onpa rakennukseen sisälle rakennettu myös paikalla veistetty hirsisauna, jonka kiuas on totta kai suomalainen Iki-kiuas. Suomalaisuuden kruunaa rakennuksen sisällä oleva puutarha, jossa kasvaa Suomesta tuotuja Koivuja.

Vierailukeskuksessa on täysimittainen ravintolakeittiö ja ruokailutilat yli sadalle ihmiselle. Saunasta pääsee pulahtamaan uima-altaaseen, josta on hulppea näkymä testiradalle.

Lanseerauksia ja koulutuksia järjestetään noin sadan hengen auditoriossa, jossa tekniikka on huippuluokan elokuvateatterin tasoa. Tekniikka on tilattu Nokian naapurikunnassa Ylöjärvellä toimivalta Akun Tehdas -yritykseltä. Teknisen suunnittelun auditorioon on tehnyt Jari Leskinen.

Auditorion tekniikkaa on ollut asentamassa Aurinkorannikolla asuva Pekko Simonsuuri.

-Kyllä näillä välineillä viesti saadaan hyvin perille. Auditoriossa on kahdeksan metriä leveä valkokangas, kaksi aivan huippuluokan videotykkiä ja loistava äänentoisto. Lisäksi paikalla on täysin automatisoitu ohjausjärjestelmä, jonka avulla kuva, ääni, valot ja verhot toimivat sujuvasti, Simonsuuri kertoo.

Ympäristövastuu

Testikeskuksen päärakennus on saanut Leed v4 Platinum -sertifikaatin onnistuneesta ympäristöystävällisestä rakentamisesta ja suunnittelusta.

Sertifikaatti on korkein mahdollinen, mikä tämän tyyppisille rakennuksille voidaan myöntää.

Sertifiointitarkastajat korostivat päärakennuksen innovaatioita ja korkeatasoista toteutusta niin suunnittelussa, energiatehokkuudessa kuin sisätilojen laadussa korkean sertifiointitason avaintekijöinä.

Koska 300 hehtaaria maata on valjastettu rengasteknologian käyttöön, Nokian Renkaat on halunnut tuoda oman panoksensa myös alueen luonnonsuojeluun. Alueen välittömään läheisyyteen on rakennettu pöllöjen ja haukkojen pesimätorni sekä erilaisia vesielementtejä lintujen elämää helpottamaan.

Nokian Renkaat myös tutkii Espanjassa yhdessä paikallisten yliopistojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa guayulea, uutta vaihtoehtoista lähdettä luonnonkumille renkaiden raaka-aineena. Testikeskuksen lähellä sijaitsevia viljelmiä hoitavat paikalliset maanviljelijät.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen
Mainos
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Huolestuttaako sähkön hinnan nousu?

View Results

Loading ... Loading ...
Mainos