Nato-keskusteluun tolkkua

Suomessa ei ole sitten sotien käyty niin kiivasta ja runsasta turvallisuuspoliittista keskustelua kuin nyt. Se on hyvä asia. Avoimessa demokratiassa ei pitäisi olla tabuja.

Aihe on kuitenkin ollut meille pitkään arka. Poliitikotkin ovat pysyneet tiukasti virallisessa liturgiassa. Eli Nato-ovea pidetään auki, päätöksen pitää perustua laajaan konsensukseen ja parhaaseen mahdolliseen tietoon perustuviin analyyseihin.

Nyt tuosta arkailevasta tavasta ei ole tietoakaan. Jokaisella tuntuu olevan turvallisuuspolitiikasta oma vankka mielipide, jota ohjaavat viimeaikaiset tapahtumat eli Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Media, erityisesti iltapäivälehdet kärttävät lausuntoja lähes kaikilta mahdollisilta tahoilta. Aihe kiinnostaa. Yle pitäytyy lähinnä asiantuntijoissa ja johtavissa poliitikoissa.

Vastauksista välittyy selvästi se, että mitä enemmän on asioihin perehtynyt ja mitä korkeammassa päättävässä asemassa olet, sen ympäripyöreämmiksi käyvät lausunnot.

Tieto lisää tuskaa ja vaikeuttaa yksiselitteisten vastausten antamista. Presidentti Sauli Niinistöä on jo ehditty moittia epäselvistä lausunnoista ja siitä, miten hän kommentoi asioita suoremmin ulkomaisille tiedotusvälineille.

Kyse on osaltaan siitäkin, että suomeksi puhuessaan presidentti kykenee ilmaisemaan asioita monisävyisemmin ja kotimaiset toimittajat kykenevät tulkitsemaan puheita paremmin. Ulkomainen toimittaja vetää helpommin mutkat suoriksi ja presidentin puheesta jää sävyjä pois.

Itse en juuri kaipaa julkisuuden ihmisten lausuntoja, jotka tulevat fiilispohjalta ja joista puuttuvat perustelut. Someaikakaudella on ilmeisesti totuttu siihen, että hyvinkin heppoisilla tiedoilla voidaan olla itsevarmasti jotain mieltä ja tuoda mielipide julki.

Ajan henkeen ei kuulu sanoa, että minulla ei ole riittävästi tietoa asiasta, jotta voisin muodostaa oman käsitykseni.

Itse olen yrittänyt hankkia tietoa Nato-jäsenyydestä ja siitä, miten Suomen turvallisuus ja etuudet turvataan parhaiten, mutta selkeää mielipidettä en ole pystynyt muodostamaan. Jos Nato-jäsenyys antaisi täyden sotilaallisen turvan ja takaisi meille taloudellisesti vakaat olot, pyrkisin kaikin tavoin vaikuttamaan siihen, että jäsenyydestä tulisi totta.

Nyt monet ns. asiantuntijat haluavat profiloitua kertomalla julkisuudessa, mitä joku poliitikko on vuosikymmeniä sitten sanonut Venäjän kehityksestä ja miten väärässä he ovatkaan olleet.

Kuka olisi 2000-luvun alussa uskonut Venäjän kehitystä tällaiseksi. Tuskin kukaan. Silti Suomi varautui pitämällä vahvaa puolustuskykyä yllä. Toisin kuin Ruotsi ja Saksa. Jonkin sortin epäluulo itänaapuria kohtaan ilmeisesti eli.

Itse kaipaan tietoa Venäjän nykyisestä kehityksestä. Onko mitään mahdollisuutta siihen, että Venäjällä voisi valta vaihtua ja demokratiakehitys alkaisi edes jollakin tasolla orastaa?

Mitä mieltä ovat venäläiset ihan aidosti. Nyt tilanne on se, että neljän seinän sisällä kotona puhutaan yhä enemmän täysin eri lailla kuin työpaikoilla ja julkisissa tiloissa. Sota-sanan lausuminen ääneen voi tuoda pitkän vankilatuomion.

Kuinka kauan itsesensuurin sisällä pitäminen onnistuu tilanteessa, jossa ihmiset tajuavat maan kulkevan kohti Neuvostoliittoa, järjestelmää, jossa juuri kukaan venäläinen ei halunnut enää elää.

Jos saisi vastauksia tai edes pieniä viitteitä tulevasta, olisi helpompi hengittää ja muodostaa oma mielipide myös sotilaalliseen liittoutumiseen.

Suomi päättää liittoutumisestaan itse, mutta en halua joukkojen keskittämistä ja jännitteiden lisäämistä itärajalla. Ja vielä vähemmän Naton ydinaseita tilanteessa, jossa hyvin epätodellinen vaihtoehto liikkuu todellisen vaihtoehdon suuntaan.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Pauli Uusi-Kilponen
Kirjoittaja on yli 40 vuotta median palveluksessa toiminut lehdistöneuvos.
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...