Mitä tehdä eläkkeellä?

Suomalaiset alkavat jo hyvissä ajoin työssä ollessaan miettiä niitä vaihtoehtoja, mitä on tarjolla eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Yksi varteenotettava vaihtoehto on muuttaa ulkomaille, kuten Espanjaan, ja miksei samantien Fuengirolaan.

Etelän auringon alla on kivampaa olla kuin suomalaisessa kylmässä sateessa ja tuiskeessa – ja kun vapaa-aikaa on enemmän eläkkeellä ollessa, kannattaa myös miettiä mitä oikeasti sillä ajalla tekisi. Klikkaa tästä nähdäksesi parhaat ilmaispyöräytystarjoukset, jos olet rahapelaamisesta kiinnostunut – sillä Espanjan auringon alla on paljon pelattavaa tarjolla myös suomeksi.

Mitä töiden jälkeen?

Osa ajattelee, että eläkkeellä siirtyminen tarkoittaa täysin vapaalle laittamista. Toisille se vastaavasti mahdollistaa puolittain eläkkeellä olemisen eli vapaalla, ja puolittain jonkun kivan asian tekemisen, jota on voinut koko ajan haluta, mutta työt ovat olleet esteenä. Siksi moni eläkeläinen alkaa aktiivisesti toimia esimerkiksi jossain yhdistyksessä tai hyväntekeväisyystyössä, toiset saattavat jopa laittaa aivan uuden yrityksen pystyyn eläkepäiville. Tosiasia kuitenkin on, että eläkkeellä ollaan omasta terveydestä riippuen useampi vuosikymmen, eikä kukaan halua olla niin kauaa toimettomana.

Mutta mitä pitäisi kuitenkin vähintään muistaa hoitaa, jos tarkoituksena on viettää niitä eläkepäiviä etelän palmujen alla. Eläkettä pitää hakea Suomesta, mutta onneksi nykyään digitalisaation on mennyt eteenpäin ja voit kirjautua eläkepalveluiden mistä päin maailmaa rahansa.

- Mainos -

Suomen ja muiden maiden väliset verosopimukset eivät yleensä estä Suomea verottamasta eläkettä. Suomen ja joidenkin valtioiden välillä on kuitenkin poikkeavia verosopimuksia, jotka voivat rajoittaa eläkkeen verottamista. Koska verottaminen hieman eroaa maasta toiseen, sinun on hyvä itse olla aktiivinen ja selvittää asiat etukäteen, eikä sitten vasta kun olet ostanut talon ja tehnyt muuttopaperit.

Ulkomailla pysyvästi asuvan eläkettä verotetaan yleensä samoin kuin Suomessa asuvan eläkettä. Eläkkeestä toimitetaan ennakonpidätys tulon määrästä riippuvan ennakonpidätysprosentin mukaan. Verotuksen toimittamisessa ei ole eroja, joten sinun on annettava veroilmoitus tavalliseen tapaan. Esimerkiksi eläketulovähennys ja invalidivähennys myönnetään samoin perustein kuin Suomessa asuvalle. Mikäli olet tehnyt koko ikäsi töitä ja maksanut yrittäjä kenties hyvääkin eläkemaksua, on mahdollista, että eläkkeesi riittää parempaa elämänlaatuun Espanjassa kuin Suomessa, mutta samalla pitää muistaa, että eläminen on monessa suhteessa erilaista eri maissa – niin sitä se on Espanjassakin.

Ole aktiivinen

Jos olet miettimässä oikeasti muuttamista, vaikka Espanjaan jo nyt, tai sitten eläkepäivillesi, sinun on hyvä olla itse aktiivinen ja selvittää asiat ennen päätöksiäsi. Esimerkiksi Suomen ja Espanjan välillä on solmittu uusi verosopimus, jota on sovellettu nyt vuodesta 2019 alkaen. Tämän uuden sopimuksen mukaan sinä maksat eläkkeestäsi veroa Suomeen, vaikka asuisit täysin Espanjassa.

Aktiivisuuden voi tavoittaa monella tavalla. Toisilla se tarkoittaa hetkistäistä loikoiluja rannalla tai altaalla, kävelyitä kaupungilla ja rantabulevardilla – toisilla se tarkoittaa yhdistystoimintaa, yritystä, hyväntekeväisyyttä. On se aktiivisuus sitten kirjojen lukemista, baarissa istumista, flamengoa tai pelaamista, ihan mitä vain – eläkkeellä pitää nauttia elämästä. Espanjassa, auringon alla, palmujen varjossa, elämästä nauttiminen tuntuu monesta kivammalta ajatukselta kuin tammikuinen Suomi…

Muista myös, että tulevaisuuden eläkeläinen on aivan jotain muuta, kuin mihin itse nuorena totuit. Viimeiset vuosikymmenet ovat tuoneet digitalisaation kautta meille kaikkea uutta, ja nykyisyyden ja tulevaisuuden eläkeläinen voi laittaa vaikka oman striimaus kanavansa Twitchiin, tai alkaa aktiivisesti neuvomaan nuorempiaan sosiaalisessa mediassa – sinulla on enemmän vaihtoehtoja, kuin eläkkeelle siirtyjillä on koskaan aiemmin ollut.

Mitä tehdä Espanjassa?

Mitä sitten eläkkeellä voi tehdä Espanjassa? Itseasiassa kaikkea sitä samaa kuin Suomessakin, pois lukien ne talvilajit – tai kyllähän niillekin löytyy mantereelta harrastuspaikat, mutta yleensä Espanjaan muutetaan nimenomaan lämmön ja meri-ilman ansiosta. Suomalaiset luut suorastaan kaipaavat lämmintä tuulta ja ilmaa, joka onneksi ei kuitenkaan yleensä ole liian kuuma.

Espanjassakin voi harrastaa samoja asioita kuin Suomessa, ja itseasiassa opiskelemalla espanjankielen voi päästä helposti mukaan paikallisiin rientoihin ja tapoihin ja samalla aivan uudenlaiseen tekemiseen – eikös siinäkin ole yksi syy, miksi ulkomaille muutetaan. Terveydenhuollostakaan en olisi yhtään huolissani, pitää kuitenkin muistaa, että silloin kun Suomessa vielä metsästettiin karhuja ja vaihdettiin oravannahkoja, espanjalaiset valloittivat mantereita. Suomalaisilla onkin paljon omaksuttavaa nimenomaan espanjalaisesta kulttuurista, jolla on monelta osalta huomattavasti pidemmät perinteet kuin meillä kotisuomessa.

Eläkkeellä voi myös alkaa pelata aivan uusia pelejä. Esimerkiksi nuorten aikuisten uudet suosikkipelit eurheilun parissa ovat sellaisia, jotka lisääntyvät myös senioreiden parissa, ja peleissä pelataan ja rahaturnauksia myös senioritasolla! Toisaalla sitten ovat ne pelit, jotka eivät vaadi lainkaan taitoa, vaan perustuvat 100 % onneen eli kaikki rahapelaaminen. Rahalla voi pelata, vaikka nettikasinoilla siinä samalla kuin juo kahviaan tai vaikkapa sangriaa siinä omalla terassilla. Mutta jos lipsahdat väkevämpien juomien puolelle, niin silloin kannattaa unohtaa rahapelit, ja ladata omalle älypuhelimelle muita maksuttomia vapaa-ajan pelejä, joita tarjolla on tuhansia.

- Mainos -

Monien suomalaisten eläkekertymä on syystä tai toisesta pieni, joten eläkkeelläkään ei välttämättä ole varaa ihan tuhlailla, joten Espanjassakin ollessa on hyvä opetella uusia asioita, kuten paikallisia ruokia, ja löytää myös ne paikallisten käyttämät edulliset ostospaikat, jotka todellakaan eivät ole samoja, missä satunnaiset turistit käyvät.

Uusi harrastus eläkkeelle

Moni eläkeläinen on perustanut uuden yrityksen harrastuksena eläkkeellä. Sen tarkoituksena saattaa olla tekemisen tuominen päiville, sekä pienen lisätulon ansainta, mutta ei mikään estä sinua käyttämästä kymmenien vuosien ammattitaitoasi, vaikka auttamaan muita. Tietotaito on sellainen mitä ei voi ainoastaan lukea, vaan sen voi kerätä tekemällä, työskentelemällä – ja miksi et jakaisi taitojasi nyt eläkkeellä ollessasi? Ikä on todellakin vain numeroita, ja mekin tunnemme useamman yli 80-vuotiaan, jotka yhä ovat mukana liiketoiminnassa.

Mutta jos olet ollut koko työikäsi jo aiemmin yrittäjänä, voi nimenomaan olla halu tehdä aivan jotain muuta. Siksi kaikkialla maailmassa on kyllä erilaisia kerhoja ja seuroja, joissa riittää tekemistä. Aina tarvitaan lisäkäsiä kantamaan tuoleja tai tarjoilemaan mehua. Kahvinkeittäjistäkin saattaa olla pula, ja tilojen siivoajista – eläkkeellä näitä töitä tehdään useimmiten nimenomaan hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta.

Jos oma ammattitaito on oikeasti korkea, niin ei sen tarjoamiseksi tarvitse yritystä perustaa. Paikkakunnilta löytyy erilaisia yhdistyksiä, jotka ovat siellä auttaakseen paikallisia yrittäjiä ja yrityksiä, ja varmasti löydät kontaktin, jota kautta pääset jakamaan taitojasi tuleville yrittäjäsukupolville. Monet eläkeläiset ovat jakaneet tietotaitoaan eteenpäin ja saaneet siitä sisältöä eläkepäivilleen.

Ajatteleminen ja tekeminen

Monesti sanotaan, että eläkkeellä siirtyminen tekee tekemisestä helpompaa, kun ei tarvitse niin tosissaan enää tehdä mitään. Tärkeintä lienee pitää oma pää ja keho liikkeellä ja aktiivisena ja keksiä sellaista tekemistä, mistä tykkää. Aktiivinen keho ja aktiivinen mieli pitävät kokonaisuuden kasassa ja tekevät eläkepäivistä todellisen jatkeen työelämässä vietetylle ajanjaksolle. Ilman mielekästä tekemistä eläkepäivät voivat oikeasti muodostua jopa tylsistyttäviksi – joten ensisijaisesti hyvä neuvo on hakeutua ihmisten pariin ja alkaa vain tehdä jotain – uutta tai vanhaa.

Oletko sinä jo miettinyt eläkeikää ja sen tuomia muutoksia elämääsi? Muista myös, että päätöksiä ei tarvitse tehdä etukäteen, voi hyvin ottaa pari vuotta rennosti ja kokeilla, miltä se eläkeläisyys sinusta tuntuu, ja sitten miettiä, mitä tehdä seuraavaksi.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...