Lukuaika: Kansainvälinen rullakiekkoturnaus valtaa Santa Fen areenan

Kansainvälinen rullakiekkoturnaus valtaa Santa Fen areenan

Fuengirola LIONS isännöi jo 13:tta kertaa kansainvälistä rullakiekkoturbausta Los Bolichesin kotikentällään.

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna pelataan Fuengirolassa kansainvälinen rullakiekkoturnaus. Kaupungin oman seuran, Fuengirola LIONSin isännöimä turnaus järjestetään nyt jo 13. kertaa. Pelipaikkana on LIONSin kotoareena, joka sijaitsee Los Bolichesissa, Nuriasolia vastapäätä sijaitsevalla Santa Fen kentällä.

Turnaus toimii samalla lähtölaukauksena ja hyvänä valmistautumisena pian alkaviin sarjaotteluihin.

Fuengirolan turnaus on vuosien aikana saavuttanut kovan suosion erimaalaisten joukkueiden keskuudessa, ja halukkaita joukkueita olisi tulossa paljon moninkertainen määrä siihen verrattuna kuinka monta mahtuu mukaan.

- Mainos -

– Kiinnostuneita joukkueita oli pelkästään britteinsaarilta kolmisenkymmentä, Fuengirola LIONSin joukkueenjohtaja Jari Nyman kertoo.

Turnaus pelataan 12 joukkueella, jotka on jaettu neljään alkulohkoon. Alkulohkojen ottelut alkavat torstaina 23.9. klo 17. Alkulohkot saadaan loppuun lauantaina 24.9. iltapäivään mennessä, jolloin siirrytään jatkolohkoihin ja sitä kautta aina mitalipeleihin asti. Turnauksen voittaja on selvillä sunnuntaina noin klo 18, jolloin kajahtaa finaalin loppusummeri.

Turnauksen 12 joukkuetta jakautuvat seuraavasti: Fuengirola osallistuu turnaukseen kahdella joukkueella, eli ykkösjoukkue LIONSilla ja pääsponsori BARONAn joukkueella. Muualta Espanjasta on mukana neljä joukkuetta, jotka ovat Gorilas Gelves, Sancti Petri, Buhos Granada ja Algeciras Wolves. Englannin kunniaa puolustaa kolme joukkuetta, Fish Alley Flyers, Flowmingos ja Northwest Jesters.

Suomesta turnaukseen saapuu kaksi joukkuetta: Pahalampi ja SportFini. Ja tusinan täydentää Latviasta saapuva ihalle.

Turnauksessa nähdään myös erittäin tasokkaita pelaajia. Esimerkiksi Pahalammen joukkueessa mukana on viimeisten IIHF:n järjestämien rullakiekon MM-kisojen MVP, Suomen Jimi Palanto. Englantilaisen Northwest Jestersin paidassa pelaa Jake Holding, joka valittiin viime kuussa Africa Cupin parhaimmaksi puolustajaksi.

Kolmipäiväisessä turnauksessa pelataan kaikkiaan 34 ottelua. Otteluihin on yleisöllä vapaa pääsy. Käynti peleihin on kaupungin pyynnöstä pääoven kautta, eikä kuten normaalisti pienen vihreän oven kautta. Osa peleistä striimataan myös nettiin katsottavaksi.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Janne Leipijärvi
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...