Leijonat lähettää Ukrainaan yli 5.000€ -”Nyt tarvitaan sotilaille lämpimiä miesten vaatteita”

-Kiitos kaikille, jotka osallistuivat viime sunnuntain konserttiin. Saimme kasaan ihan kelpo summan lähetettäväksi Ukrainalaisten auttamiseen, kertoo Illka Fonsen Aurinkorannikon leijonista.

Leijonat lähettää rahan kansainvälisen Lion´s avun kautta. Leijonajärjestöllä on vankka kokemus avustusten kohdentamisesta niin, että raha päätyy oikeaan osoitteeseen.

Noin 5.700 euron potti koostuu viime sunnuntain hyväntekeväisyyskonsertin lipputuloista, lipaskeräyksestä sekä leijona ladyjen myymistä sini-keltaisista ruusukkeista. Konsertissa esiintyivät Sauli Tiilikainen ja Waltteri Torikka Marko Hilpon säestämänä. Potissa on mukana myös Aurinkorannikon seurakunnan Ukrainalaisten avustamiseen keräämä kolehti.

Ilkka Fonsen Aurinkorannikon leijonista haluaa kiittää kaikkia osallistuneita.

- Mainos -

Ilkka Fonsen on ollut aktiivisesti yhteydessä Ukrainan ja naapurivaltioiden Lion´s klubeihin.

-Esimerkiksi Romaniassa paikallinen klubi on perustanut pakolaisille vastaanottopisteen rajan tuntumaan. Se pystyy vastaanottamaan noin tuhat pakolaista, antamaan heille ruokaa, terveydenhoitoa ja hetken levon, ennen matkan jatkumista.

Ukrainan klubeilta Fonsen ei ole hetkeen saanut vastausta.

-Ukrainan leijonat ovat varmasti rintamilla puolustamassa isänmaataan.

Fonsen vieraili alkuviikosta Maydan Málaga yhdistyksen toimipisteessä. Kyseessä on Fuengirolan ukrainalaisten ylläpitämä piste, johon kerätään aineellisia lahjoituksia Ukrainan hyväksi. Fuengirolan kaupunki on antanut tilan yhdistyksen käyttöön veloituksetta. Se sijaitsee kaupungintalon lähellä Calle Arapilles ja Calle Salvador Rodrigues Navas katujen kulmassa.

-Yhdistyksestä kerrottiin, että tällä hetkellä tarvitaan lämpimiä miesten vaatteita ja jalkineita. Ne menevät ukrainalaisten sotilaiden käyttöön.

Aurinkorannikon leijonien kevätkausi päättyy huhtikuun lopussa järjestettävän Superpesiksen avausotteluiden käytännöntöihin. Perinteinen leijonien kevätrieha ja klubin 30v juhlat on siirretty ensi syksyyn.

-Siirsimme juhlinnan syksyyn, koska emme nähneet sopivaksi juhlia tässä vaiheessa. Toivotaan että sota Ukrainassa on ohi syksyllä, silloin on hyvä juhlia, Fonsen sanoo.

- Mainos -

Las Palmerasin saliin kertyi kiitettävän paljon yleisöä.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä tv:n musiikkiohjelma kiinnostaa eniten?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...