Uusille urille Aurinkorannikolle

Tiina Haka-Ylitalo löysi uudet askelmerkit elämälleen viiden kympin kynnyksellä. Espanjaan muutto oli luonnollinen valinta kansainvälistä elämää eläneelle naiselle.

Kosmetologi Tiina Haka-Ylitalo saapui muuttokuorman kanssa Aurinkorannikolle jokseenkin tarkalleen viisi vuotta sitten, tammikuussa 2017. Takana oli alan vaihto, taskussa uusi ammatti ja edessä kotiutuminen uuteen kotimaahan.

– Minä kuulun siihen porukkaan joka on vaihtanut kokonaan alaa aikuisella iällä. Ehdin tehdä pitkän uran vaatealalla, mutta sitten päätin kouluttautua uuteen ammattiin, Tiina Haka-Ylitalo

Alan vaihto oli Haka-Ylitalolle osittain olosuhteiden sanelema ”pakko”.

– Pidin kyllä vaatealasta loppuun asti, mutta viime vuosikymmenen puolivälissähän kävi niin, että vaatekauppa siirtyi tosi vahvasti nettiin, joten aloin miettiä uusia kuvioita.

Uutta alaa harkitessa esillä oli myös terveydenhoito.

– Lähtöajatus oli se, että haluan sellaisen ammatin, mitä ei voi netistä tilaamalla korvata. Ensin ajattelin vakavasti sairaanhoitoalaa.

Voittava ehdotus tuli kuitenkin kuin salama kirkkaalta taivaalta, paitsi paljon lähempää.

– Ex-mieheni sen sanoi yhtenä sunnuntaina kun istuimme keittiön pöydän ääressä aamukahvilla. Hän totesi, että ”kuule Tiina, eikös kosmetologin homma olisi sulle just sopiva”, Haka-Ylitalo muistelee.

– Tajusin heti että no niinpä onkin, kas kun en itse tullut sitä ajatelleeksi.

Idea muuttui hyvin pian todellisuudeksi, kun Haka-Ylitalo aloitti keväällä 2015 kosmetologin tutkinnon. Toimeliaana naisena hän suoritti kahden vuoden opinnot noin puolessatoista vuodessa ja valmistui ammattiin loppuvuodesta 2016.

Espanjan kutsu

Espanjan Aurinkorannikko alkoi houkuttaa Tiina Haka-Ylitaloa jo opiskelujen loppupuolella. Niinpä hän kävi täällä tekemässä pari työharjoittelua jo ennen valmistumista.

– Olen elänyt varsin kansainvälistä elämää ja asunut kymmenkunta vuotta ulkomailla jo ennen Espanjaan muuttoa. Kun sitten aloin miettiä, että missä voisin harjoittaa uutta ammattiani ilman suurempia kielimuureja, oli Aurinkorannikko oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto, hän järkeilee.

– Lisäksi muistin, että kun vielä olin vaateliikkeessä töissä, meillä oli useita vakioasiakkaita, jotka talvehtivat Fuengirolassa, ja he aina kehuivat paikkaa.

Kuten todettua, Haka-Ylitalo on elänyt varsin kansainvälistä elämää jo ennen Espanjaan muuttoa.

– Exäni työ oli sellainen, että se vei meitä pitkin Eurooppaa ja vähän ylikin. Hänen kanssaan asuimme kymmenen vuoden ajan kaikkiaan kuudessa eri maassa, Tiina kertoo.

– Ensimmäiseksi muutimme Ruotsiin, Tukholmaan. Sieltä menimme Suomen kautta Latviaan, Riikaan. Se oli aika pian maan itsenäistymisen jälkeen, ja siellä oli kieltämättä melko villiä menoa silloin.

– Latvian jälkeen muutimme Unkariin, Budapestiin. Seuraava kohde oli Istanbul Turkissa, ja sieltä taas takaisin länsimaisempaan menoon Sveitsin Lausanneen. Viimeinen ulkomaankohde oli Salzburg Itävallassa.

Melkoinen kierros erilaisissa kulttuureissa on antanut Tiina Haka-Ylitalolle kaukokaipuun lisäksi myös paljon eväitä elämään.

– Avarakatseisuus tulee mieleen ensimmäisenä. Samoin stressinsietokyky erilaisissa olosuhteissa on kasvanut melkoisesti. Se on auttanut myös esimerkiksi oman yritystoiminnan aloittamisessa täällä Espanjassa, hän luettelee.

– Ylipäätään vuodet ulkomailla antoivat rikkautta elämänkokemuksena.

Jalalla koreasti

Tiina Haka-Ylitalon lapsuudesta ja nuoruudesta löytyy mielenkiintoinen tekijä, joka yhdistää hänen molemmat ammattiuransa ja nykyisen harrastustoimintansa.

– Harrastin kilpatanssia 19-vuotiaaksi asti. Siinä on tärkeässä osassa myös ulkonäkö. Sekä vaatteet että meikit pitää suunnitella tarkkaan, ja räiskyvyys on hyvin tärkeää. Niinpä tyylikkäät vaatteet ja meikkaaminen ja muu kosmetologiaan liittyvät asiat ovat tavallaan aina olleet osa elämääni.

Tanssiharrastus on jatkunut myös Espanjassa mm. soololattareiden merkeissä. Sen lisäksi Haka-Ylitalo on innostunut mukaan myös Suomelan teatteritoimintaan.

– Ensikontakti tapahtui kun Siljamon Erja soitti minulle ja pyysi mukaan tanssimaan Suomelan Tuntemattomaan. Lähdin mukaan ja olen tykännyt tosi paljon. Olen mukana myös Suomelan revyyn tanssiporukassa.

Suomelan teatteri- ja tanssiporukka on nostanut Tiina Haka-Ylitalon mieleen myös lapsuus- ja nuoruusmuistoja.

– Nuorena tanssiseuran kanssa kiersimme esiintymässä monenlaisissa tapahtumissa ja tämä Suomelan tanssiporukka on tavallaan nostanut esiin niitä ihania muistoja.

Kuka:

  • Tiina Haka-Ylitalo
  • Kotoisin Kokkolasta
  • Harrastanut nuorena kilpatanssia
  • Nykyään harrastaa mm. tanssia ja golfia
  • Työskentelee Helmi Beauty Salon Fuengirolassa SKY-Kosmetolgi yrittäjänä

Janne Leipijärvi

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...