Arki on palannut kouluumme – ja se on ihanaa

Aurinkorannikon koululla syyslukukausi alkaa olla puolessavälissä. Vain koulun patiolla olevat välituntipaikkaa merkkaavat teipit muistuttavat meitä koronavuosista. Välituntisohvat on nostettu paikoilleen, kioskilta voi ostaa välipalaa, välitunneilla on järjestettyä toimintaa ja syksyn kerhot ovat alkaneet. Pieniä arkisia asioita, joita osaamme arvostaa poikkeusaikojen jälkeen. Oppitunneilla opettajat saavat opettaa ilman rajoituksia ja oppilaat voivat työskennellä yhdessä. Ero viime vuoteen on huimaava.

Pitkään aikaan koulussamme ei voitu viettää ilmiöpäiviä tai tutustua Andalusian upeisiin paikkoihin. Tänä syksynä retket rikastuttavat taas oppimista. Kun koulullamme vietettiin espanjapäiviä lokakuussa, oppilaat vierailivat muun muassa Málagassa ja Mijas Pueblossa. He pääsivät tutustumaan Espanjan kulttuuriin, ruokaan, luontoon, taiteeseen ja historiaan aidossa ympäristössä.

Tänä syksynä saimme pitkästä aikaa koulullemme vieraita Suomesta. Yksityiskoulujen liiton rehtoreiden Málagan syysseminaari huipentui vierailuun koulussamme. Aamulla vieraiden astuessa koulun patiolle alaluokkalaiset lauloivat tervetuliaisiksi Aurinkorannikon suomalaisen koulun oman koululaulun. Laulun säkeistöt ”On pohjantähti täällä aivan eri paikassa, ja monta muuta asiaa niin eri kulmassa” saivat yhteensä 49 rehtoria ja apulaisrehtoria pyyhkimään liikutuksen kyyneliä silmistään. Lukion tutoropiskelijat kierrättivät rehtorit koulussamme ja esittelivät koko koulun eskarista aina lukioon muistellen samalla omaa koulupolkuaan.

Vapaat välitunnit, kerhot, retket ja vierailut ovat asioita, joita koulumme oppilaat ja opettajat osaavat arvostaa poikkeusvuosien jälkeen aivan uudella tavalla. Koulu on taas avoinna maailmalle. Tämä lisää koko koulun yhteisöllisyyttä ja oppilaiden hyvinvointia.

Ihana arki on palannut!

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Saara Ikonen
Kirjoittaja on Aurinkorannikon suomalaisen koulun rehtori.
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Missä aiot viettää joulun pyhät?

View Results

Loading ... Loading ...