Sami Saari – Sielu soulissa

-Sanat ovat musiikissa ihan samanlaisia rytmielementtejä kuin rummut tai basso. Suomen kieltä pitää painottaa vähän ”väärällä” tavalla, että sen saa toimimaan afroamerikkalaisessa musiikissa, sanoo suomisoulin kummisetä Sami Saari, Sam the Man.

Saari on tätä väärää painotusta harjoittanut runsaasti urallaan. Mies tunnetaan yhtenä 90-luvun suomisoulin keskeisenä hahmona ja myöhemmin hän on innostunut tekemään myös jazzklassikoita suomeksi.

-Suomessa on aina ollut hyviä tekstin tekijöitä. Vainio, Johansson, Salmi ja monet muut ovat tehneet mainioita sanoituksia ulkomaisiin biiseihin. He ovat kuitenkin tehneet tekstit niin, että ne rytmittyvät suomalaisittain, eli paino on useimmiten ensimmäisellä tavulla. 90-luvun suomisoul buumin aikaan mietimme tätä rytmitystä paljon. Ryhdyimme siirtämään painoa toiselle tai kolmannelle tavulle ja yhtäkkiä suomen kieli alkoikin istua ihan nätisti soul-, blues- ja reggaerytmeihin. Räppärit ovat vieneet tuota suomalaisten sanojen rytmitystä vielä monta askelta eteenpäin.

Saarella oli pitkään kytenyt unelma tehdä hänen lempi soulklassikoitaan suomeksi. 2010-luvun alussa siihen avautui mahdollisuus, hän sai Mariskan ja Niko Ahvosen innostumaan klassikoiden kääntämisestä ja suomen parhaat soulmuusikot olivat myös valmiita soittamaan klassikoita pieteetillä.

-Idea lähti oikeastaan Finnhits pohjalta. Tehdään hyviä biisejä omalla äidinkielellä. Halusin tehdä ne sekä tekstien että sovitusten osalta tiukasti alkuperäisversioita kunnioittaen, joten projektista tuli tutkimusretki siihen, mitä Marvin Gayen, Smokey Robinsonin ja vaikka Temptationsin klassikot ovat syöneet.

Käännökset julkaistiin ja levyn nimeksi tuli simppelisti Soulklassikot. Sitä ei julkaissut mikään perinteinen iso levy-yhtiö, vaan se päätyi pienen levy-yhtiön julkaisuksi.

-Tuolloin elettiin kovinta Idols -nousubuumia. Teimme koko levyn valmiiksi ja menin nauhojen kanssa tapaamaan Sony BMG:n toimitusjohtaja Kimmo Valtasta. Hän kuunteli nauhat ja oli selvästi innoissaan materiaalista. Rahan kiilto silmissään hän teki minulle aika loukkaavan ehdotuksen. Hänen mielestään nämä hienot käännökset ja sovitukset olisi pitänyt antaa sen vuoden Idols-tähtien laulettaviksi. Siinä hetkessä osoitin ovea ja kysyin, onko tuossa reitti ulos täältä.

Paljon hittipotentiaalia sisältänyt Soulklassikot ei noussut radioiden soittolistoille eikä sen myyntikään ollut kummoinen.

-Sellaista tämä taiteilijan työ on. Ylikansallisten levy-yhtiöiden pomot päättävät mistä tehdään hitti. Eikä tämä riisto koske ainoastaan muusikoita. Ajatelkaapa vaikka kuvataiteilijoita, galleristit vievät 90% taulun myyntihinnasta. Taiteilija itse saa suunnilleen rahat pensseleihin.

Vaikka Saari aika kovin sanoin arvosteleekin viihdebisneksen toimintamalleja, hän ei kuulosta katkeralta.

-Mikään ei voita musiikkia työnä. Jos joskus joutuukin vähän muita hommia tekemään leipänsä eteen, soittaminen on aina palkitsevaa.

Kuvasivu Saareen tuoreesta elämäkertakirjasta Ainutkertainen Sami Saari.

Aki Sirkesalo

Kaikki tietävät, että Sami Saari ja Aki Sirkesalo olivat kavereita, ystäviä. Heillä oli yhteisiä bändejä kuten Giddy ups, Veeti & the Velvets ja Lemmen jättiläiset.

-Meillä oli toimiva suhde sekä ammatillisesti että ihan siviiliystävinä. Ammatillisesti me sekä annoimme että varastimme toisiltamme. Akin kynä tekstien tekemisessä oli ainutlaatuinen, minulla taas oli biisien tekemisessä laajempi käsitys soinnutuksista. Näitä vahvuuksia yhdistelimme sekä tietoisesti että tiedostamattamme.

Tapaninpäivänä 2004 maailmaa järisytti shokeeraava uutinen. Tsunami aiheutti karmivaa tuhoa Aasiassa, missä tuolloin oli paljon suomalaisia lomailemassa. Siellä oli myös Aki Sirkesalo perheineen, eivätkä he selvinneet aallosta elävinä.

-Se oli kauheaa aikaa. Ensin epätietoisuus Sirkesalojen kohtalosta, sitten suru menetyksestä.

Saari joutui tahtomattaan tilanteeseen, joka liittyi Aki Sirkesalon kohtaloon.

-Minusta tuli kilttinä miehenä palveleva auttava puhelin. Akin sukulaiset ja ystävät soittivat minulle jatkuvasti ja purkivat ahdistustaan. Itse en päässyt missään vaiheessa käsittelemään suruani. Varmasti ainakin osittain tuon takia silloinen parisuhteeni kariutui ja juuri syntyneen poikamme äiti eristäytyi ja vieraantui minusta. Koitin tuosta alhosta selvitäkseni lääkitä mieltäni ensin viinalla, sitten tajusin onneksi pyytää ammattiapua. Se oli vaikeaa aikaa, mutta siitäkin selvittiin.

Sirkesalon kohtalo toi Saarelle paitsi henkilökohtaista surua ja ongelmia, se vaikutti myös hänen töihinsä.

-Akin kuolemaan kuoli myös suomisoul. Akin kohtalo oli sellainen kollektiivinen trauma, että kaikki mikä millään tapaa yhdistyi häneen, oli pitkään pannassa. Esimerkiksi radiot lopettivat kaiken suomisoulin soittamisen kuin seinään. Olen kuullut asiantuntevien aikalaistoimittajien sanovan, että ylemmiltä tahoilta annettiin ohje olla soittamatta suomalaista soulia. Ihmiset kuulemma ahdistuisivat ja vaihtaisivat kanavaa.

-Niin siinä kävi, suomisoul häipyi radioista, eikä meitä sen ikoneita kukaan halunnut keikoillekaan. Siinä vaiheessa ripustin kitaran naulaan ja menin vähäksi aikaa takaisin alkuperäiseen ammattiin suutariksi. Onneksi aika pian tuli kutsu maineikkaan Dallape-orkesterin solistiksi, se toi minut takaisin musiikin maailmaan.

Valoa ja lämpöä

Sami Saari täytti tammikuussa 60 vuotta. Ikä on tälle iloiselle muusikolle toissijainen asia, mutta syntymäpäivän ajankohta herättää hänessä ajatuksia.

-Tammikuu on vuoden synkintä aikaa. Nuorempana aina synttäreideni aikaan tunsin itseni ahdistuneeksi. Koen olevani melko herkkä ihminen ja jatkuva pimeys ei kerta kaikkiaan sovi luonteelleni. Mieliala on myös ihan oleellinen työväline minulle, en pysty säveltämään tai tekemään tekstejä pimeän aiheuttamassa ahdistuksessa. Siksi olen hakeutunut jo pitkään pois Suomesta vuoden pimeimmäksi ajaksi.

Saari vietti useita talvia Thaimaassa ja siitä muodostui hänelle talvikoti. Sinne syntyi oma ystävä- ja yhteistyöpiiri, olipa hänellä myös romanttinen suhde thaimaalaisen naisen kanssa viiden vuoden ajan.

-Korona pyyhkäisi kaikki Thaimaan verkostoni pois. Tuttu hotellinomistaja teki konkurssin ja kaikki muutkin tuttavat ovat muuttaneet muualle tai muuten kadonneet. Enää Thaimaahan ei ole lämpimän sään lisäksi mitään varsinaista syytä lähteä.

Viime talvena Saari kokeili asustella pätkiä Aurinkorannikolla.

-Siskoni muutti tänne ja hänen jäljissään lähdin katselemaan meininkiä. Aika vahvasti vaikuttaa siltä, että Aurinkorannikosta on tulossa pysyvämpikin asuinsija minulle talvisin. Ihmiset täällä ovat iloisia ja avoimia, niin suomalaiset kuin muutkin. Olen löytänyt myös erittäin hyviä soittokavereita, joiden kanssa olisi mahdollista tehdä mielenkiintoisia juttuja.

Sami Saari esiintyy 60-vuotisjuhlakeikallaan ravintola Kukko Eventsissä Fuengirolassa torstaina 24.2. Samassa tilaisuudessa ensiesitetään hänen uusi musiikkivideonsa ja tuore elämäkertakirja julkaistaan Espanjan suomalaisille haastattelun kera. Lippuja voi varata ennakkoon laittamalla sähköpostia osoitteeseen: [email protected] https://www.facebook.com/kukkofuengirola/videos/1686347955032889

Jutun pääkuvan on ottanut Teemu Laitinen

Kuka:

  • Sami Saari
  • Syntyntyt 21.1.1962 TampereellaAsuinpaikka Helsinki
  • 2 lasta 24v tyttö, 17v poika
  • Harrastaa squashia, padelia ja jalkapalloa
  • Lempiruoka spagetti bolognese
  • 13 vuotiaana piti seinällä Marc Bolanin kuvaa
  • Sami Saaren elämän suurin rakkaus on musiikki. Se on ajanut usein jopa parisuhteen ohi.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...