Liikekannallepano laskiaissunnuntaina

Leijonat kumppaneineen järjestävät perinteisen laskiaissunnuntain hyväntekeväisyys- ja liikuntatapahtuman Liikekannallepanon. Tapahtuma järjestetään laskiaissunnuntaina 27.2.2022 klo 12 alkaen Fuengirolan satama-alueella ravintola Reflan edessä. Kyseessä on koko perheen kävelytapahtuma, jossa kävellään ravintola Reflan edestä lähtien Sohailin linnan taakse ja takaisin.

Lähtöalueella ovat mukana kaikki järjestelyihin osallistuvat yhteisöt: Aurinkorannikon Sydänyhdistys, Aurinkorannikon Naisten Pankki, Lumipartio, Saapasryhmä, Etsivä Nuorisotyö sekä Nuorten taidetyöpaja. Myös Leijonien tukijat Vithas-Xanit, Ópticas Avenida ja Martin Kunto ovat paikalla. Kaikki esittelevät toimintaansa tapahtuman ajan.

Ennen lähtöä Martin Kunnon fysioterapeutit Suvi Formulahti ja Sanna Garcia Perez kertovat osallistujille nykypäivän fysioterapiasta ja motivoivat matkaan lähtijöitä ohjaamallaan alkuverryttelyllä. Itse marssi suoritetaan omissa porukoissa ja omaan tahtiin. Kääntöpisteessä Sohailin linnan takana kaikki saavat vesipullon ja lapset pillimehun. Lumipartio myy kahvia ja laskiaispullia sekä hauskuuttaa lepäilijöitä pienillä partiotehtävillä ja peleillä.

Maalialueelle palaavia odottaa Reflan hernekeitto punssin kera tai ilman. Saapasryhmä on luvannut paistaa jälkkäriksi lettuja. Kaikki edulliseen laskiaishintaan. Tietenkin tarjolla on myös Reflan normaalitarjonta vaikkapa janon torjuntaan.

Tilaisuuteen liittyy Reflan organisoimat Mammuttiarpajaiset, joiden voitot arvotaan klo 14.30 alkaen.

Kävelijöiden turvallisuudesta huolehtivat Vithas-Xanitin järjestämä ambulanssi ja Sydänyhdistyksen kaksi sydäniskuriryhmää, jotka liikkuvat kävelijöiden mukana.

Lapset saavat askelta keventämään ilmapallon. Ensimmäiset 200 lipun ostajaa saavat pienen yllätyslahjan ja kaikki ennakkoon lippunsa hankkineet saavat hauskan osallistumisdiplomin tilaamalla sen Leijonien nettisivuilta viimeistään lauantaina 26.2.

Tapahtuman tuotto jaetaan järjestävien yhdistysten kesken osallistujien antamien äänten suhteessa. Jokainen osallistuja voi äänestää vain yhtä yhdistystä.

Lisätietoja www.aurinkorannikonleijonat.com

Jaa artikkeli:

Mainos
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Huolestuttaako sähkön hinnan nousu?

View Results

Loading ... Loading ...
Mainos