Lukuaika: Aurinkorannikko vetää asukkaita

Aurinkorannikko vetää asukkaita

Aurinkorannikon kaupungit ovat kasvattaneet väkilukuaan eniten tällä vuosituhannella.

Viimeisen reilun kahden vuosikymmenen aikana Málagan provinssissa asukasmäärä on kasvanut tasaisesti. Tällä hetkellä provinssissamme on kaikkiaan 17 kaupunkia, joiden asukasluku nousee yli 20.000:een. Vielä vuonna 2000 yli 20.000 asukkaan kaupunkeja oli 12.

- Mainos -

Málagan provinssin 17 väkirikkaimmassa kaupungissa asui vuonna 2000 yhteensä hieman reilut miljoona (1.093.439) ihmistä. Vuoden 2021 alussa samojen kaupunkien yhteenlaskettu väkimäärää oli noussut reiluun puoleentoista miljoonaan (1.500.121). Kasvua asukasmäärissä oli siis keskimäärin lähes 50%.

Nukkumalähiöt kasvavat

Vaikka asukasmäärät ovatkin kasvaneet yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikissa provinssin suurimmissa kaupungeissa, ei kasvu ole jakautunut aivan tasaisesti. Kaksi tekijää näyttää vaikuttavan asukasmäärän kasvuun tehokkaimmin: ranta ja Málagan kaupunki. Toisin sanoen eniten väkilukuaan ovat kasvattaneet Aurinkorannikon kaupungit ja Málagan liepeillä sijaitsevat nukkumalähiöiksi (ciudad dormitorio) luettavat kaupungit.

Vastaavasti hitaampaa kasvu on ollut sisämaan kaupungeissa, joista etäisyys provinssin pääkaupunkiin Málagaan on pidempi ja kulkuyhteydet heikommat. Näin ollen esimerkiksi Málagan itäpuolella sijaitsevat kaupungit ovat kärsineet siitä, ettei niillä ole junayhteyttä Málagaan.

Hyvänä esimerkkinä kulkuyhteyksien merkityksestä käyvät kolme Málagaa ympäröivää nukkumalähiötä: Alhaurín de la Torre, Cártama ja Rincón de la Victoria. Näiden kolmen kaupungin yhteenlaskettu väkiluku vuonna 2000 oli alle 58.000. Vuoden 2021 alkuun mennessä jokainen näistä kaupungeista oli enemmän kuin kaksinkertaistanut väkilukunsa. Asukkaiden määrä oli siis kasvanut yli 100%. Viime vuonna näissä kaupungeissa asui yhteensä lähes 121.000 henkeä.

Rannikko kukoistaa

Toinen vahvasti kasvava alue on Málagan länsipuolinen rannikko. Málagasta länteen päin mentäessä rannikkokaupunkien asukasmäärät ovat nousseet tämän vuosituhannen aikana seuraavasti: Torremolinos 64,9%; Benalmádena 125,8%; Fuengirola 75,5%; Mijas 117,5%; Marbella 48,2% ja Estepona 85,1%.

Kuinka ollakaan, Aurinkorannikon ainoa kaupunki, jonka väkiluvun kasvu on jäänyt alle 50 prosenttiin, on se johon ei pääse Málagasta junalla, eli Marbella. Toki samaa voisi sanoa huikeasti kasvaneesta Mijasista, mutta Fuengirolan juna-asema palvelee varsin tyydyttävästi myös Mijasin asukkaita.

- Mainos -

Mielenkiintoisen vertailun voi tehdä myös tarkastelemalla Mijasin ja Fuengirolan yhteenlaskettuja lukuja Marbellan lukujen kanssa. Toki Fuengirola ja Mijas ovat ja pysynevät jatkossakin eri kaupunkeina, mutta side niiden välillä on olemassa. Fuengirola oli ennen muinoin osa Mijasia ja nykyäänkin kaupungit ovat kirjaimellisesti yhteen kasvaneet.

Vuonna 2000 Marbellan asukasluku oli 105.910, kun samaan aikaan Mijasin ja Fuengirolan yhteenlaskettu väkiluku oli 89.826. Toisin sanoen Marbella oli reilut 16.000 edellä. Vuoden 2021 alussa tilanne oli kuitenkin toinen: Marbellassa asui 156.903 henkeä, kun Mijasissa ja Fuengirolassa asui yhteensä 175.238 ihmistä. Eroa yli 18.000 asukasta toiseen suuntaan.

Muutama kummajainen

Vaikka Málagan provinssissa pääosin isot kaupungit ovat kasvaneet voimakkaasti, on joukossa muutama poikkeus. Prosentuaalisesti väestönkasvu on ollut keskimääräistä vähäisempää provinssin pääkaupungissa Málagassa, missä asukasluku on vuodesta 2000 vuoteen 2021 kasvanut 8,62%. Tämä on kuitenkin ymmärrettävää, yli puolen miljoonan asukkaan kaupunki ei voi kaksinkertaistaa väkilukuaan parissa vuosikymmenessä.

Sen sijaan Antequera olisi voinut pärjätä paremminkin. Sen asukasluku on parissa kymmenessä vuodessa noussut vain reilulla 1200:lla, noin kolmella prosentilla.

Koko Málagan provinssissa on vain yksi yli 20.000 asukkaan kaupunki, jonka väkiluku on laskenut vuoden 2000 jälkeen, ja se on kenties hieman yllättäen Ronda. Vaikka kulkuyhteydet ovat Rondasta toki haasteelliset, on se kuitenkin esimerkiksi matkailullisesti kukoistava kaupunki. Siitä huolimatta Rondassa asui vuoden 2021 alussa 33.624 ihmistä, mikä on 397 henkeä (ja 1,17%) vähemmän kuin vuosituhannen alussa.

Missä palvelut?

Huomionarvoinen asia näidenkin tilastojen luvuissa on se, että niissä näkyvät vain kaupunkien viralliset, kaupungintalolle kirjautuneet asukkaat. Nyrkkisääntönä pätee se, että mitä enemmän kaupungissa asuu ulkomaalaisia, sen enemmän tilastoissa on vajausta todelliseen asukasmäärään nähden. Näin ollen ei välttämättä ole kovin väärä arvio, että Aurinkorannikon kaupungeissa asukasmäärät ovat kasvaneet suhteessa vieläkin enemmän.

- Mainos -

Kun kerran monissa kaupungeissa asukasmäärä on jokseenkin kaksinkertaistunut, niin sopii kysyä, miten hyvin julkiset palvelut ovat pysyneet perässä? Kuinka moni kaupunki on saanut tuplasti lisää virastoja, kouluja, terveyskeskuksia, vanhustenhuoltoa ynnä muita palveluita?

Hyvänä esimerkkinä käy Mijasin ja Fuengirolan yhteinen sairaala. Sitä on puhuttu, puuhattu, suunniteltu ja lupailta niin kauan kuin kukaan jaksaa muistaa. Nyt näissä kaupungeissa on jo selvästi enemmän asukkaita kuin Marbellassa, mutta sairaalaa ei näy eikä kuulu.

Lähde: Diario Sur

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Janne Leipijärvi
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...