Tähden polku kohti lumihuippuisia vuoria

La Vereda de la Estrella, Tähden polku, on monien vaeltajien mielestä yksi Sierra Nevadan kansallispuiston ja koko Granadan provinssin upeimmista patikkareiteistä. Kävimme katsomassa onko puheille perusteita. Ja voi pojat, kyllä oli!

Reitin lähtöpiste sijaitsee reilut kuusi kilometriä Gúéjar Sierran kylästä eteenpäin. Hyvänä kiintopisteenä toimii Barranco San Juan ravintola, jonka vierustalta reitti lähtee. Siellä ovat myös lähimmät parkkipaikat, joita on rajallisesti, joten kannattaa olla aikaisin liikkeellä. Ravintolassa on myös mukava tankata vaelluksella huvenneita energiavarastoja ennen kotiinlähtöä.

Vaikka matkaa Gúéjar Sierrasta reitin alkuun ei ole kuin reilut kuusi kilometriä, kannattaa siihen varata aikaa. Ensinnäkin siksi, että mitä pidemmälle vuoristoon ajetaan, sen kapeammaksi kinttupoluksi tie käy. Viimeiset muutamat kilometrit sitä todella toivoo, ettei vastaan tule ketään, sillä monin paikoin tilaa toisella puolella nousevan vuorenseinämän ja toisella puolella syvyyksiin syöksyvän rotkon välillä on hädin tuskin yhden auton leveydeltä.

Ja toisekseen, vuoristomaisema alkaa jo ennen varsinaiselle vaellusreitille saapumista olla niin silmiä hivelevää, että siitä kannattaa nautiskella ilman kiirettä – siis muiden kuin kuljettajan.

Ruskan kauniit värit tuovat oman lisämausteensa Genil-joen laaksoon.

Kaikkiaan ajoaika Gúéjar Sierran kylästä La Vereda de la Estrella reitin alkuun on reilun vartin, Granadasta ajoaika on noin kolme varttia.

Todettakoon vielä, että Sierra Nevadan rinteillä, ja ihan näissä Gúéjar Sierrankin maisemissa, eritasoisia ja pituisia vaellusreittejä on vaikka kuinka paljon, joten valinnanvaraa riittää.

Meidän kohteeksemme valikoitui La Vereda de la Estrella reitti. Syitä oli ainakin kolme keskeistä: Joukossa oli monenikäisiä vaeltajia peruskouluikäisestä eläkeläiseen, joten kyseisen reitin leveä, helppokulkuinen polku oli varma ratkaisu. Lisäksi halusimme vuorimaiseman ohella ihastella ruskan värejä, ja niitä oli tarjolla reittiä reunustavan laakson mitalta. Ja kolmanneksi oli tietysti nämä etukäteen luetut kehut reitin upeudesta.

Vanha kaivospolku

Syy siihen, että reitti on suhteellisen helppokulkuinen, löytyy sen historiasta. Reitti kulkee nimittäin vanhoille kaivoksille, Mina de la Probadoralle ja Mina de la Estrellalle. Jälkimmäisestä reitti on saanut myös nimensä. Näiltä kaivoksilta on aikanaan louhittu rautaa, hopeaa ja kuparia, joten sieltä on rakennettu myös asiallinen kulkuyhteys tielle asti.

Näissä olosuhteissa asiallinen on tietysti melko suhteellinen käsite, mutta kuten todettua, kulkeakseen pitkin vuoren rinnettä, polku on hyvinkin helppokulkuinen. Ja hyvä niin, sillä reilun 20 kilometrin edestakaisella matkalla vähän ruosteessa oleva vaeltaja saa kyllä ihan riittävästi pakaroiden pakotusta näinkin. Puhun kokemuksesta.

Kapeimmillaankin reitti on varsin helppokulkuista, joten huomion voi suunnata kengänkärjistä maisemiin.

Jos moinen tarpominen tuntuu liialta, niin ei kannata säikähtää, sillä La Vereda de la Estrella antaa paljon vaikkei sitä koko pituudelta kiipeilisikään. Jos esimerkiksi kääntyy mainituilta kaivoksilta takaisin, kertyy matkaa noin 15 kilometriä. Tai U-käännös jo ennen kaivoksia olevalta Viso de Las Nortes näköalatasanteelta päästää satunnaisen samoilijan alle 10 kilometrin yhteismatkalla.

Huikaisevat huiput

Jos sattuu olemaan liikkeellä loppusyksyn tai näin alkutalven aikoihin, oman lisänsä maisemaan tuovat tosiaan laaksossa loistavat ruskan värit.

Monissa oppaissa ihanteelliseksi ajankohdaksi tälle reitille mainostetaan syksyä ja kevättä, jopa kesää, mutta ei yleensä talvea. Syy on looginen: näillä seuduilla saattaa talvella olla pakkasen ohella myös lunta, mikä ei varsinaisesti helpota liikkumista. Säätiedotus kannattaa tarkistaa vielä ennen reissuun lähtöä.

Mutta olipa liikkeellä ruskan aikaan tai ei, niin vuoret ovat aina paikalla, ja ne ovat se varsinainen juttu.

La Vereda de la Estrella kulkee Sierra Nevadan pohjoispuolta, niin että loppua kohden kaartuvat esiin kaikki vuoriston upeimmat huiput: Alcazaba, Veleta ja koko Manner-Espanjan korkein huippu, Mulacén.

Reitin varrelle uupuneita vaeltajia ei näkynyt, yhdet uupuneet kengät sen sijaan kyllä.

Näitä huippuja lähestytään pohjoisen puolelta, joten myös lunta on kruunaamassa näitä maisemia hyvällä todennäköisyydellä jo alkutalvesta ja pitkälle kevääseen. Maisemien kauneudesta voisi runoilla laveasti, mutta annetaan kuvien puhua tuhansia sanojaan. Ja vielä äänekkäämmin maisema puhuu kun lähdet paikanpäälle katsomaan.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Janne Leipijärvi, Kuvat: Tiina Leipijärvi
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Pidätkö runebergintortuista?

View Results

Loading ... Loading ...