Katsoisiko kaivoon?

Kreikkalaisen filosofian isänä pidetyn Thaleksen (s. 636 eaa) kerrotaan katsoneen aina ylöspäin. Lopulta mies putosi kaivoon! Meillä juhannusyönä on kehotettu katsomaan kaivoon koska sieltä voi nähdä kuvan tulevasta kumppanistaan. Thaleksen kasvoja kaivosta ei kuitenkaan näe koska mies saatiin pelastettua sieltä.

Yksi Thaleksen kuuluisista sanonnoista on: ”Kaikki on vettä”. Liekö mies keksinyt sen pudottuaan kaivoon? Sinällään viisas ajatus sillä suuri osa maapallon pinta-alasta ja ihmisen kehosta on vettä. Nykytietämyksen mukaan myös elämä syntyi pääosin vedessä. Vesi on siis tärkeää lähes kaikelle maapallollamme. Ei siis ihme että se on myös sodissa tärkeä resurssi!

Myös Ukrainan sodassa vesi näyttelee merkittävää osaa. Ukraina on eräs maailman suurista viljantuotantoalueista. Vettä siis tarvitaan! Sitä on perinteisesti saatu suurista Dnepr- ja Dnestrjoista ja lisää vielä pienemmistä virroista. Vesivaroista syntyi riita kun Venäjä valtasi Krimin 2014. Ukraina katkaisi tuolloin vesihanat Krimille ja rakensi padon Hersoniin estääkseen vedenvirtaukset Krimille.

Venäjä on pyrkinyt korvaamaan vedensaantia rakentamalla kaivoja. Se ei kuitenkaan riitä! Niinpä Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa venäläiset ensitöikseen räjäyttivät Hersonin padon.

Ukrainassa on syytä olla varovainen kun katsoo kaivoon! Sieltä voi löytyä sotilaiden ja siviilien ruumiita. Pahin skenaario olisi jos kaivosta näkyisivät Putinin hymyilevät kasvot. Venäläinen juhannustaika?

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Hannu T. Korhonen
Kirjoittaja on eläkkeelle siirtynyt Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, dosentti.
Mainos
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...
Mainos