Viihteen ilosanomaa pitää levittää – Vainiot Fugessa

Ilkka Vainio tapasi isänsä viimeisen kerran pari viikkoa ennen Juha Vainion kuolemaa. Isä antoi tapaamisessa pojalleen tehtäväksi viedä viihteen ilosanomaa eteenpäin. Sitä poika on tehnyt ja matka jatkuu.

Ilkka Vainio tuo Viihteen kenttämiehet -yhtyeensä oleelliset osat Jani Jalkasen (bass, voc.) ja Luumu Kaikkosen (gtr. voc.) ensi viikolla Aurinkorannikolle. Fuengirolasta ryhmään liittyvät pianisti Pekko Simonsuuri, sekä ihastuttava kuoro duo Fuge Sisters Arinna Malmio-Simonsuuri ja Tuisku Pekkarinen.

Viihteen kenttämiehien esitykset ovat saaneet ylitsevuotavia kehuja. Laulut osuvat ja uppoavat yleisöön täydellisesti. Myös Ilkka Vainion tarinat viihteen maailmasta ja elämästä Juha Vainion kanssa ovat aina mielenkiintoisia.

-Tässä on ollut pari vuotta taukoa Fugen keikoista. Nyt on ryhmä täynnä intoa ja rohkeutta tulla vetämään huippukeikat. Juha Vainion koskettavat tekstit ovat niin lähellä suomalaista sielunmaisemaa, että kansaa tulee paikalle bussilasteittain, Ilkka Vainio iloitsee.

Vainiot Fuengirolassa show esitetään Kukossa perjantaina 18.3. ja lauantaina 19.3. Show time on klo 20, ovet tempaistaan auki jo klo 18.30. Varaa paikkasi ajoissa jompaankumpaan tai vaikka kumpaankin viihteen klassikkoesitykseen. Laita sähköpostia osoitteeseen [email protected]

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...