Chanelin pakarat vetivät espanjalaiset TV:n ääreen

 

Lauantaina kisatut euroviisut osoittautuivat Espanjalle menestyksekkäiksi useammallakin eri tavalla.

Torinossa käytyjen Eurovision laulukilpailujen lauantaisessa finaalissa nähtiin jälleen 25 maata. Espanja oli jälleen mukana finaalissa, koska se pääsee sinne suoraan, neljän muun suurimman rahoittajamaan kanssa, ilman välieräkarsintoja.

Liekö syynä varma finaalipaikka, vai jokin muu, mutta monena vuonna Espanjan menestys on ollut varsin heikkoa. Toisin oli nyt.

Espanjaa edusti 31-vuotias näyttelijä-tanssija-laulaja Chanel Terrero. Kolmevuotiaana perheensä mukana Kuubasta Espanjaan muuttanut Chanel esitti kappaleen SloMo.

Chanelin vetävä kappale ja seksiä tihkunut lavashow kelpasivat mainiosti sekä espanjalaisille katsojille että eurooppalaisille äänestäjille.

Espanjassa euroviisufinaali keräsi ruutujen äärelle keskimäärin 6,8 miljoonaa katsojaa ja kaikkiaan yli puolet (50,8%) tv:tä katselleista. Luku on paras 13 vuoteen. Yli kolmannes espanjalaisista katsoi finaalia ainakin hetken.

Tällä kertaa tuli myös menestystä. Chanel sijoittui lopulta kilpailun kolmanneksi, mikä on maan paras sijoitus 27 vuoteen, eli sitten vuoden 1995.

Laulamisen lisäksi näyttelijänä ja tanssijana uraa tehnyt Chanel nähtiin pienessä roolissa myös suomalais-espanjalaisessa Paratiisi sarjassa.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Mitä teet juhannuksena?

View Results

Loading ... Loading ...