Toimitusjohtana poliittisessa yhdistyksessä

Vuodenvaihteessa Aurinkorannikolle muutti lupsakka karjalaispoika Jukka Leskinen. Ennen tänne asettumistaan Leskinen on kiertänyt maailmaa melkoisesti.

-Sekä isäni että äitini suvut ovat molemmat peräisin luovutetuilta alueilta. Saattaa olla, että evakkoperinne on vaikuttanut siihen, että itsekin olen aika paljon maailmalla liikkunut.

Ennen Aurinkorannikolle päätymistä Leskinen kokeili puolisonsa kanssa talviasumista Uudessa-Seelannissa ja Italian Toscanassa.

-Uusi-Seelanti oli oikein viehättävä ja tykästyimme siihen. Lennot ovat kuitenkin niin pitkät, että tietyistä lääketieteellisistä syistä emme halunneet jatkaa sinne kulkemista. Toscanassa taas oli talvella todella kylmä. Nyt tuntuu siltä, että appiukkoni Antti-vaari oli osannut tehdä aikoinaan oikean valinnan asettumalla Aurinkorannikolle.

Leskinen on moninkertainen maahanmuuttaja. Pisin ulkomaan jakso hänellä on ollut Ahlströmin neuvottelevana investointipankkiirina Yhdysvalloissa. Siellä hän vietti 13 vuotta asuen New Yorkin kupeessa ja viimeiset vuodet Atlantassa.

-Töiden ohessa tenniksestä tuli tärkeä sisältö elämään USA:ssa. Otin harrastuksen niin vakavasti, että onnistuin voittamaan jopa harrastelijatason Yhdysvaltain mestaruuden. Oli harrastaminen siinäkin mielin vakavaa, että oikean käden ranne ja toinen polvi menivät aivan romuiksi. Molemmat on leikattu, mutta eipä niillä vieläkään mitään rajuja asioita harrasteta.

Uuteen maahan muuttaessaan Leskinen haluaa aina oppia maan kielen, kulttuurin ja historian. Espanjan osalta projekti on vasta aluillaan.

-Muutimme Higueronin alueelle, mikä ei tämän kielen ja kulttuurin omaksumisen kannalta ollut ihan nappiratkaisu. Siellä ei taida asua juurikaan espanjalaisia, englanti on kommunikointikielenä niin naapureiden kuin talonyhtiön hallinnonkin kanssa. Mutta periksi en anna. Kieltä opiskelen ja koska historia on intohimoni, päivitän myös tietojani Espanjan menneisyydestä.

Pystymetsästä yhdistystoimintaan

Leskinen on kiinnostunut myös alueen suomalaisyhteisöstä. Alkuvuodesta hänet valittiin Aurinkorannikon Kokoomuksen (ARK) puheenjohtajaksi.

-Minulla ei ole juurikaan kokemusta yhdistystoiminnasta. Liike-elämän johtamistehtävistä sen sijaan kokemusta löytyy. Ajattelin soveltaa näitä oppeja ARK:n johtamisessa ja ainakin alkuun metodi vaikuttaa toimivalta.

Leskinen on ottanut yhdistyksen organisointiin mallia yrityksen toimitusjohtajan roolista.

-Olen tehnyt sellaiset to do -listat kaikille yhdistyksen hallituksen jäsenille. Olemme yhdessä miettineet jokaisen vastuualueet ja toimenpiteet. Olemme kirjanneet päivämäärät, milloin mikäkin asia pitää olla tehtynä. Alkuhämmennyksen jälkeen hallituksen jäsenet ovat kiitelleet tästä. He tietävät nyt mitä voivat tehdä ja mitä heiltä odotetaan. Minulla on vahva usko siihen, että ARK:sta kehittyy entistäkin dynaamisempi toimija.

Leskinen pohdiskelee ARK:n positiota alueen yhdistyskentässä.

-Meidät erottaa esimerkiksi Suomelasta tai Kalevasta se, että olemme selkeästi poliittinen yhdistys. Vaikkakin meilläkin on paljon harrastustoimintaa, kaiken taustalla on halu vaikuttaa yhteiskunnan kehittymiseen kokoomuslaisten arvojen pohjalta.

Mitä nämä kokoomuslaiset arvot Leskiselle tarkoittavat?

-Minulle kokoomuslainen ajattelu tiivistyy kolmeen kohtaan. Ne ovat sivistys, vastuullinen taloudenpito ja oikeusvaltioperiaate. Haluan avata näitä kolmea hieman.

Sivistys

-Sivistys tarkoittaa minulle muutakin kuin koulutuksen arvostamista. Sivistys on välittämistä yhteiskunnan vähäosaisista ja se on myös toisten ihmisten kunnioittamista. Esimerkiksi vastakaista poliittista ajattelua edustavia ihmisiä tulee kunnioittaa, muuten emme pääse eteenpäin asioissa. Myös vastuu ympäristöstä on osa sivistystä.

Vastuullinen taloudenpito

-Tämän päivän velka tarkoittaa huomisen veroja. Nähdäkseni tämänhetkinen sosiaalidemokraattisjohtoinen talouspolitiikka ei ymmärrä tätä. On vastuutonta pyörittää yhteiskuntaa velkarahalla, se tarkoittaa huonoa tulevaisuutta lapsenlapsillemme.

Oikeusvaltioperiaate

-Venäjän nykytoimet ovat hyvä esimerkki autoritaarisesta valtiojohtamisesta. Heti mieleen tulee vaikkapa Kiina, Unkari, Puola ja Turkki. Näissä maissa ihmisoikeuksia ei kunnioiteta. Eikä sivistyksen anneta levitä, koska se on riski autoritaariselle johtamiselle.

Vaalivuosi aktivoi

Ensi vuonna Suomessa järjestetään eduskuntavaalit. Perinteisesti ARK:n toiminnot lisääntyvät ja aktivoituvat vaaleja edeltävänä talvena. Niin nytkin.

-Olemme jo sopineet alustavasti monista poliitikkovierailuista. Petteri Orpo on luvannut vierailla täällä ensi syksyn aikana, lisäksi Kokoomuksen kärkinimistä tulossa ovat ainakin Kai Mykkänen ja Pia Kauma. Myös Elina Valtosen ja Ben Zyskowiczin kanssa on käyty keskusteluja vierailusta. Ajatus on sellainen, että aina kun meillä on vieras paikalla, otamme toisen vieraan mukaan Suomesta etäyhteydellä.

Muutakin toimintaa, kuin vierailuja yhdistyksellä on suunnitteilla.

-Lupaan nyt tässä, että järjestämme ensi maaliskuussa juuri ennen ennakkoäänestyksen alkamista vaalipaneelin, johon kutsumme kaikkien puolueiden edustajat. Muutenkin olisi mukavaa, jos muutkin poliittiset yhdistykset aktivoituisivat täällä, sitä kautta syntyisi hedelmällistä dialogia.

-Naisten lounas on lunastanut paikkansa yli puoluerajojen toimivana konseptina, pidän sitä erittäin tärkeänä osana toimintaamme. Samoin perinteeksi muodostuneet golfkisat ja kirjaraati ovat tärkeitä. Näyttää siltä, että yhteiselle lauluhetkellekin on kysyntää.

 

Kuka:

Jukka Leskinen

Syntynyt 1956 Outokummussa

Naimisissa, 4 tytärtä, 6 lasten lasta

Kävi koulut Joensuussa

Muutti 1975 Helsinkiin opiskelemaan lakia

Valmistui 1980 juristiksi

Käynyt INSEAD johtajakoulutuksen

Toiminut johtotehtävissä mm. Ahlströmilla ja Eltel Networksillä

Harrastaa lukemista, erityisesti historiaa

Käy kuntosalilla

 

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen
Mainos
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Huolestuttaako sähkön hinnan nousu?

View Results

Loading ... Loading ...
Mainos