perjantai, maalis 29, 2024

Työtä, treeniä ja tyttöjen reissua

Näyttelijä Sanna Saarijärvi on ehtinyt 30-vuotisen näyttelijänuransa aikana tulla suomalaisille tutuksi monesta. Niin teatterin lavalla, tv-ruudulta kuin valkokankaaltakin.

Kaiken kiireen keskellä Sanna Saarijärvi ei ole ehtinyt Aurinkorannikolle esiintymään kuin kerran aikaisemmin. Nyt hän on kuitenkin täällä, ja lupaa yleisölle ensiluokkaista viihdettä Hyvässä nousussa -esityksen parissa. Siitä lisää hieman tuonnempana.

Viimeksi Saarijärvi viihdytti Aurinkorannikon suomalaisia viisi vuotta sitten. Tuolloin hän oli matkassa Kilon Paloina -monologinäytelmän kanssa. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Niin hyvää kuin vähemmän hyvääkin.

Vähemmän hyvää on luonnollisesti ollut pandemia, joka iski esittäviin taiteisiin ja taiteilijoihin erittäin voimakkaasti. Ei niinkään tauti itse, vaan tartuntojen pelossa tehdyt rajoitukset. Myös Sanna Saarijärvi sai tuta koronarajoitukset ja niiden tuomat vaikutukset.

- Mainos -

– Kyllä se varmasti on vaikuttanut meihin kaikkiin, niin myös minuun. Sekä tekijänä että kokijana. Koska yhtä lailla kuin elän taiteesta tekijänä, niin haluan sitä kokea myös katsomon puolella. Sen lisäksi tietysti huoli niin taloudellisista asioista kuin esimerkiksi lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja harrastusmahdollisuuksista, Saarijärvi kuvailee ja viittaa mm. Fanny-tyttärensä yleisurheiluharrastukseen.

Sanna Saarijärvi on näytellyt kiinnityksellä Helsingin Kaupunginteatterissa heti valmistuttuaan vuonna 1992, joten hän ei pudonnut täysin tyhjän päälle, mutta monet projektit, kuten mm. kahden perättäiset kesän kesäteatterit menivät puihin.

Harjunpään pomo

Television kautta Saarijärvi lienee edelleen parhaiten muistettu Pirunpelto -tv-sarjan Piiku Tyrjälänä. Tänä vuonna hänet on nähty uudessa, Matti Yrjänä Joensuun klassikkoromaaneihin perustuvassa Harjunpää-sarjassa suoratoistopalvelu C Morella.

Sarja on saanut erinomaisen vastaanoton sekä yleisön että kriitikoiden keskuudessa. Saarijärvelle itselleen rooli tutkinnanjohtaja Sari Järvelänä, päähenkilö Timo Harjunpään pomona, oli odotettu ja mieleinen.

– Hihkaisin kun sain syksyllä 2020 puhelun, että tulisinko mukaan tekemään Harjunpäätä. Olen aina halunnut päästä poliisisarjaan, mutta koskaan ennen minun kohdalleni ei ollut osunut sellaista mahdollisuutta. Ajattelin aina että ’miksei minua pyydetä noihin, olisin tosi hyvä’, näyttelijä kertaa nauraen.

Harjunpää-sarja saa Saarijärveltä kehuja laajalla skaalalla.

– Sitä oli aivan ihana tehdä. Työryhmä oli todella kiva ja ne kirjat ovat vaan kerta kaikkiaan niin hyviä.

- Mainos -

Hän kiinnittää huomiota myös sarjan tarinoiden poikkeukselliseen näkökulmaan.

Harjunpää-sarjassa on mielenkiintoista, että siinä pureudutaan vahvasti itse rikoksen tekijään. Päähenkilöinä eivät ole vain ne jotka rikosta selvittävät, vaan myös rikoksen tekijä. Eikä keskitytä pelkästään rikokseen, vaan myös rikoksen tekijän mentaalipuoleen, miksi hän tekee, mitä tekee. Sellaista näkee poliisisarjoissa ihan maailmanlaajuisestikin aika harvoin, Sanna Saarijärvi hehkuttaa.

Äidin tyttö

Moni varmasti muistaa, että ennen näyttelijäksi valmistumistaan Sanna Saarijärvi oli lupaava juoksija. Hän treenasi ja kilpaili 400 ja 800 metrin juoksua nuorten maajoukkueessa asti. Lukion jälkeen Saarijärvi pääsi suoraan Teatterikorkeakouluun, josta valmistui näyttämötaiteen maisteriksi vain 22-vuotiaana. Sen jälkeen uravalinta oli lopullinen.

Nyt perheessä on kuitenkin taas juoksija, kun Saarijärven 15-vuotias Fanny-tytär treenaa niin ikään nuorten huipulla, ja kuinka ollakaan, samoilla matkoilla kuin äitinsä.

Miten sitten sujuu Sanna Saarijärveltä tyttären juoksujen seuraaminen?

– No, välillä pitää vähän napauttaa itseäni sormille neuvomisesta ja muistuttaa että valmentaja on erikseen. Toisaalta välillä esimerkiksi kilpailutilanteessa Fanny kyllä arvostaakin äidin kokemusta ja neuvoja, hän kuvailee.

Kannustuksesta homma ei kuitenkaan jää kiinni.

- Mainos -

– Uskallan väittää että olen kentän kovaäänisin kannustaja, Saarijärvi nauraa.

Myös matka Aurinkorannikolle on pitkälti Fannyn harjoittelun sanelemaa. Hänellä on Benalmádenassa parin viikon harjoitusleiri, ja toimeliaana naisena Sanna-äiti onnistui siinä ohessa järjestämään myös pari esitystä suomalaisyleisön iloksi.

Hyvässä nousussa

Lauantaina 16. ja tiistaina 19. huhtikuuta Sanna Saarijärvi nousee ravintola Kukon lavalle yhdessä Miia Nuutilan ja Antti Paavilaisen kanssa. Esityksen nimi on Hyvässä Nousussa. Työnjako on sellainen, että Saarijärvi ja Nuutila näyttelevät ja laulavat, ja mm. Jean S. yhtyeestä tuttu Paavilainen säestää. Tekstin on käsikirjoittanut mm. Syke ja Uusi Päivä tv-sarjoja käsikirjoittanut Anne Prokofjeff. Tarinat ovat silti pääosin näyttelijöiden omia, jotka Prokofjeff on muokannut lavalle sopiviksi.

Näytelmässä lapsuuden parhaat ystävät tapaavat monien vuosien jälkeen niinkin yllättävässä paikassa kuin lentokentällä, odottaessaan kumpainenkin omaa jatkolentoaan. Some-kaveruudeksi laimentunut ystävyys päivitetään yhteisten muistojen kautta kuohuviinin voimalla ja musiikin tahdittamana.

– Esitys on hauska, mutta siinä käydään läpi myös kipukohtia joita elämä on saattanut heittää eteen, Saarijärvi kuvailee.

Erikoismaininnan hän antaa näytelmän rakenteelle, jossa vanhoista tapahtumista ei vain puhuta, vaan ne myös herätetään henkiin.

– Pienillä rekvisiitoilla hyppäämme niihin muistoihin. Menemme niihin hetkiin, kun tapasimme pikkutyttöinä tai rakastuimme mopopoikiin tai saimme ensimmäiset fritsut, otimme tatuoinnit ja niin edelleen. Muistoissa matkataan niin Armi Aavikon missivuoteen kuin lätkän maailmanmestaruuteen -95 ja sinne kuuluisaan suihkulähteeseen. Näistä muistoista saavat varmasti kiinni niin miehet kuin naisetkin, hän lupaa.

Kuka?

  • Sanna Saarijärvi
  • 52 vuotta
  • Entinen kilpajuoksija
  • Näyttelijä
  • Helsingin Kaupunginteatterissa 30 vuotta
  • Tuttu mm. Pirunpelto -tv-sarjasta
  • Ice Age -elokuvissa Ellie-mammutin suomenkielinen ääni
  • Pieni Merenneito musikaalin Ursula

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Janne Leipijärvi, kuva: Santtu Hyytinen
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...