Aurinkorannikko tarrasi kiinni eikä irrota

Sporttinen Sanni Paunonen saapui miehensä Panun kanssa Aurinkorannikolle reilut neljä vuotta sitten. Ajatuksena oli viettää vuosi pois Suomen kylmästä ja pimeästä, ja sen sijaan nautiskella sydämen kyllyydestä kaikesta mitä Espanja tarjoaa.

Espanja ja Aurinkorannikko osoittautuivat lopulta niin nautinnolliseksi, että vuosi vaihtui ensin kahdeksi, sitten kolmeksi, ja niin edelleen. Nyt on meneillään siis viides vuosi ja Paunosen mukaan pariskunta on jo täysin kotiutunut tänne, eikä paluu Suomeen ole enää mielessä.

Frisbeegolf houkuttimena

Kun Sanni Paunonen marraskuussa 2017 saapui muuttokuorman kanssa Costalle, oli se samalla myös tietynlainen vastaus pitkään kaihertaneeseen kaipuuseen.

– Asuin Barcelonassa vuonna 2010. Olin siellä puoli vuotta vaihdossa yliopistossa. Siitä asti minulle oli jäänyt kaipuu ja halu palata Espanjaan, Paunonen kertoo.

Kun kohdetta ”vuoden” visiitille sitten kartoitettiin, veti Aurinkorannikko pidemmän korren kuin Barcelona. Syitä oli useita.

– Täällä rannikolla meillä oli kavereita ja tuttuja, ja suomalaisyhteisön vuoksi asioiden hoitaminen oli helppoa. Kynnys muuttamiselle oli siis matala, Paunonen perustelee.

Selkein valttikortti liittyi kuitenkin puolisoon.

– Mieheni Panu on todella innokas frisbeegolfin harrastaja. Kun kuulimme että tänne oli Mijasiin avattu upea frisbeegolfrata, arvasin että sillä viimeistään saisin hänetkin innostumaan muutosta.

Näin todella kävi, ja nyt Sannin mies Panu Paunonen itse asiassa pyörittää kyseisen radan toimintaa. Joten harrastuksesta on tullut työ, mikä tietysti lisää viihtyvyyttä entisestään.

Koululta kouluun

Mielekkään työn löytyminen on luonnollisesti työikäiselle ihmiselle merkittävä tekijä missä tahansa viihtymiselle. Myös Sanni Paunonen sanoo olleensa onnekas työmarkkinoilla.

– Pääsin aika pian töihin Aurinkorannikon suomalaiselle koululle. Se oli todella kiva työpaikka ja viihdyin työssäni hyvin, Paunonen kuvailee.

Suomalaisella koululla hän pääsi hyödyntämään myös monipuolista liikunnallista taustaansa.

– Ensin olin kaksi vuotta eskarissa ja iltapäiväkerhossa koulunkäynninohjaajana. Kolmantena vuonna työnkuvani muuttui, ja olin eskarista lukioon asti kaikenikäisten liikuntatunneilla opettajan apuna ohjaamassa tunteja.

Viime kuukausina Sanni Paunosen elämässä ovat puhallelleet muutoksen tuulet.

– Tämän vuoden alussa aloitin uudessa työssä Smart Work Plazan keskustan toimipisteessä community managerina. Se on todella kiinnostavaa ja mukavaa vaihtelua koulun jälkeen. Tunnelma on todella kansainvälinen ja ihmisiä on kaiken ikäisiä.

Aurinkorannikon suomalainen koulu jäi nyt siis Sanni Paunosen osalta taakse, mutta saman tien hänen tiensä vei toiseen kouluun: helmikuun lopussa Centro Finlandiaan avattuun Noora Karman Talent Schooliin.

– Tutustuin yhteisten tuttujen kautta Nooraan jo aiemmin, ja viime keväänä aloimme suunnitella mitä kursseja voisin vetää hänen koulussaan.

Go Team!

Työ suomalaisessa koulussa toimi erinomaisena yhteytenä kun Talent Schooliin mietittiin kursseja.

– Koulussa tapasin tietysti paljon lapsia, nuoria ja heidän vanhempiaan, joten aloin kartoittaa millaisille liikuntatunneille olisi kysyntää. Perus ryhmäliikuntatuntien ohella esiin nousi selvästi cheerleading, joten päätimme aloittaa Talent Schoolissa cheerleadingryhmän alle 12 vuotiaille minun vetämänäni, Sanni Paunonen iloitsee.

Ensimmäinen tunti on jo pidetty ja se sujui jopa odotettua paremmin.

– Kaikki olivat innolla mukana ja oppivat tosi nopeasti. Tässä alkuvaiheessa opettelemme enemmän tanssiaskelia, mutta myös niihin kuuluisiin pyramideihin päästään jatkossa, Paunonen lupaa.

Nuorille Cheerleadaajille on odotettavissa muutakin mielenkiintoista aivan lähiaikoina. Ryhmä tekee nimittäin yhteistyötä Fuengirolan oman rullakiekkoseura LIONSin kanssa. Sitä kautta he pääsevät esittelemään osaamistaan aidossa ottelutunnelmassa LIONSin kotipeleissä.

– Sitäkin on tarkoitus päästä kokeilemaan vielä tämän kevään aikana, kunhan saadaan hieman hiottua kuvioita, suunnittelee Paunonen.

Cheerleading ohella Sanni Paunonen liikuttaa myös aivan perheen pienimpiä taaperojumpassa ja hieman varttuneempia nuorten ja aikuisten vatsa & peppu- jumpassa. Ja jos ei työn parissa saa riittävästi liikuntaa, niin hänet löytää vapaa-ajalla usein juoksemasta, kuntosalilta, padelkentältä tai joogaamasta. Tai sitten kavereiden kanssa lähimatkailemasta.

Vuoden matka Aurinkorannikolle näyttää siis venyvän edelleen.

– Suomi on unohdettu siinä mielessä että sinne muuttaisimme takaisin, vaikka ihmisiä sieltä onkin ikävä. Kyllä meidän elämämme on nyt täällä, Sanni Paunonen päättää.

Kuka?

  • Sanni Paunonen
  • Kotoisin Mikkelistä
  • Asunut Aurinkorannikolla vuodesta 2017
  • Opettaa mm. cheerleadingia
  • Koulutukseltaan yhteisöpedagogi

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Janne Leipijärvi
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...