Lukuaika: Espanjan autokanta on Euroopan vanhimmasta päästä

Espanjan autokanta on Euroopan vanhimmasta päästä

Espanjan teillä liikkuvan henkilöauton keski-ikä on yli 13 vuotta. Jopa Suomessa ajetaan tuoreemmilla autoilla.

Suomalaiset ovat tottuneet pitämään härmän autokantaa vanhana ja surkeana muuhun Eurooppaan verrattuna. Aurinkorannikon rantakaduilla puolestaan näkee monesti sellaisia urheiluautoja, joihin Suomessa törmää lähinnä näyttelyissä.

Euroopan autonvalmistajien liitto ACEA on äskettäin julkaissut tuoreen raporttinsa Euroopan maiden autokannoista. Siinä listataan Euroopan maiden tiedot vuoden 2020 lopussa. Tilastoista selviää, että totuus ei ole aivan niin kuin rantakadulla voisi arvioida.

- Mainos -

Keskimääräistä vanhempaa

Koko Euroopan Unionin yhteenlasketun autokannan keski-ikä henkilöautojen osalta on 11,8 vuotta. Sekä Espanjassa että Suomessa körötellään keskimäärin selvästi vanhemmilla autoilla. Espanjassa henkilöautojen keski-ikä on 13,1 vuotta, Suomessa 12,5 vuotta.

Euroopan uudenkarheimmat autot löytyvät keskimäärin Luxemburgista. Reilun puolen miljoonan asukkaan suurherttuakunnan teillä liikkuu noin 436.000 henkilöautoa, joiden laskennallinen keski-ikä on vain 6,7 vuotta.

Seuraavaksi eniten uuden auton tuoksua leijailee Itävallan (8,5 vuotta) ja Irlannin (8,6 vuotta) liikenteessä. Pohjoismaista raikkaimmilla peltilehmillä köröttelevät tanskalaiset, joiden autot ovat keskimäärin Euroopan neljänneksi uusimpia, 8,9 vuoden ikäisiä.

Synkimmissä pakokaasuissa koko Euroopan mittakaavassa ajellaan Liettuassa ja Romaniassa. Liettualaisten autojen keski-ikä on tasan 17 vuotta, ja romanialaisten 16,9 vuotta. Suomen etelänaapurissa Virossa on myös edelleen matkaa eurooppalaiseen keskitasoon – tai edes suomalaiseen tasoon. Virolaiset ajavat Euroopan kolmanneksi vanhimmilla henkilöautoilla, joiden keski-ikä on 16,7 vuotta.

Naapurivertailussa Espanja sijoittuu aivan kuten kartallakin: rajanaapureidensa väliin. Portugalissa henkilöautot ovat keskimäärin hiukkasen vanhempia (13,2 vuotta) kuin Espanjassa, kun taas ranskalaiset ajelevat selvästi etelänaapureitaan uudemmilla (10,3 vuotta) autoilla.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Janne Leipijärvi
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...