Putinin ankea lapsuus

Vladimir Putin syntyi 7.10.1952 Lenindgradissa, eli hän on nyt 70-vuotias. Olosuhteet olivat ankeat. Perheen asuntona oli kolmen huoneen huoneiston yksi huone. Lisäksi oli vaatimaton yhteiskeittiö.

Isä Vladimir oli sotainvalidi. Molemmat jalat olivat ruhjoutuneet. Hän kuitenkin toipui ja kykeni toimimaan työläisenä tehtaassa. Äiti Marija puolestaan oli niin nälkiintynyt, että kerran pyörtyi kadulle. Hänen oletettiin kuolleen ja laitettiin jo ruumiskasaan. Hän kuitenkin heräsi ja alkoi äännellä. Niinpä hänet pelastettiin.

Kaiken kukkuraksi molemmat Vladimirin veljet kuolivat. Esikoinen jo vauvana ja toinen 2-vuotiaana kurkkumätään ja nälkään. Vladimirista tuli ainokainen, vanhempiensa hemmoteltu lemmikki.

Pärjätäkseen pienikokoisesta pojasta kehkeytyi melkoinen tappelupukari. Koulussa Putin rettelöi niin oppitunneilla kuin välitunneillakin. Siksi hän ei päässyt pioneeriksi. Itsekin hän on kertonut, ettei nuorena ollut pioneeri, vaan huligaani.

Tappelijan pelasti se, että hän alkoi 11-vuotiaana harrastaa kamppailulajeja urheiluna. Kokeilujen jälkeen judo tuntui sopivan parhaiten. Siinä hän pärjäsi isommille ja vahvemmille. Urheilu muutti Putinin elämän. Rettelöijästä tuli poika, joka halusi menestyä. Hän alkoi pärjätä koulussa ja valittiin kommunistiseen nuorisojärjestöön.

Putinista tuli innokas lukija. Lemppari oli Tolstoin Sota ja rauha. Hän luki myös länsimaisia kirjoja, kuten Jules Verneä ja Hemingwayta. Lisäksi hän kiinnostui Beatlesin musiikista ja kokeili jopa kitaran soittoa.

Eniten kuitenkin mukaansa tempaisi televisiosarja Kilpi ja miekka. Päähenkilö, Saksassa toimiva tiedustelu-upseeri, antoi Putinille mallin. Päämäärä oli jo selvä. 16-vuotiaana hän meni pyytämään töitä KGB:stä, muta ei häntä otettu vakavasti.

Päästäkseen KGB:hen Putin opiskeli lakia. Hän paneutui ahkerasti opintoihinsa ja pääsikin juristiksi valmistuttuaan vuonna 1975 KGB:hen. Siitä alkoi melkoinen ura. Ankea lapsuus jäi taakse.

Entä lapsuuden vaikutukset Putinin nykyiseen elämään? Ainakin se, että moni asia on mennyt överiksi. Kun ei lapsena saanut, niin nyt täytyy saada kaikki. Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Marjatta Jabe
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...