Lukuaika: Katsastuskonttorilta kilparadoille

Katsastuskonttorilta kilparadoille

Mikko Eskelisen elämässä vauhti on aina ollut kohdillaan. Menestystä on tullut niin yrityselämässä kuin kilparadoillakin. Juuri 50 vuotta täyttäneen miehen elämässä vauhti sen kun kiihtyy.

-Moottoriurheilu on aina ollut minulle läheinen asia. Pikkupoikana harrastin motocrossia, kunnes 18-vuotiaana muutama muu asia alkoi kiinnostamaan enemmän, Eskelinen muistelee nuoruuttaan nauraen.

Palataan kohta Eskelisen elämän myöhempien vaiheiden moottoriurheilusaavutuksiin, mutta käydään ensin hieman läpi miehen uraa yrittäjänä. Ei liene yllättävää, että sekin liittyi moottoriajoneuvoihin.

Katsastusyrittäjä

Kun ajoneuvojen katsastus vapautettiin vuonna 1995, Eskelinen näki mahdollisuuden tuottavalle liiketoiminnalle. Hän perusti kotiseudulleen Jyväskylään Keski-Suomen Autokatsastus Oy:n.

- Mainos -

-Lähdimme heti alussa rakentamaan bisnestä asiakkaan näkökulma edellä. Perinteisesti katsastusinsinöörit eivät ole olleet aivan ykkösluokan asiakaspalvelijoita, me panostimme heti palveluun ja myös konttoreiden viihtyisyyteen. Panostus kannatti, markkinaosuutemme Keski-Suomen katsastuksista nousi vuodessa yli kolmannekseen. Ja seuraavina vuosina vielä siitä reippaasti suuremmaksi.

Katsastuksien lisäksi liitetoiminnan menestystä vauhditti myös kuljettajatutkintojen saaminen saman yrityksen piiriin.

-Vuosina 1999-2001 käytännössä kaikki inssiajot tehtiin meidän kauttamme.

Keski-Suomi oli vasta harjoittelua Eskelisen katsastusyrittäjäuralla. Vuosituhannen vaihteessa hän perusti yhdessä Varsinais-Suomessa vaikuttaneen Pasi Tenhon kanssa Suomen Katsastusmarkkinointi Oy:n.

-Toiminta kasvoi valtakunnalliseksi, lähdimme tekemään työtä nimenomaan markkinointi edellä. Lähetimme vuosittain yhteensä yli miljoona katsastuskutsua. Kehitimme softan, jonka avulla jaoimme asiakkaat omiin konttoreihimme ja myös monille alihankkijoille ympäri Suomen.

Eskelisen ja Tenhon yrityksestä muodostui K1 brändi, jolla oli parhaimmillaan 36 omaa katsastuskonttoria ja useita franchising yrittäjiä.

Espanjalainen katsastusjätti Applus kiinnostui yrityksestä, kun valtion omistama A-katsastus myytiin brittiläisille pääomasijoittajille.

-Applusin kanssa hierottiin aikamme kauppoja ja sopimukseen päästiin vuonna 2006. Työvelvoitteeni K1:ssä loppuivat vuoden 2007 loppuun, silloin oli aika hieman hengähtää ja mietiskellä perheen kanssa missä haluamme aikaa jatkossa viettää.

- Mainos -

Eskeliset päätyivät hankkimaan asunnon Belnalmádenan satamasta ja ovat siitä asti viettäneet siellä noin puolet vuodesta. Viime keväänä he hankkivat uuden asunnon, komeilla näkymillä olevan villan Torremuellen kukkuloilta.

Mikko Eskelinen pääsi viettämään hilpeitä 50v juhliian komeissa maisemissa uudessa Espanjan kodissaan.

Minnekäs pantteri pilkuistaan pääsisi, kun Eskelisen kilpailukielto loppui vuonna 2010, oli jälleen aika perustaa katsastusfirma. Eskelisen, Tenhon ja Marko Aavikon omistamalla Plus katsastus Oy:llä on tällä hetkellä noin 30 katsastuskonttoria ja se on Suomen toiseksi suurin ketju yli 15 miljoonan euron liikevaihdollaan.

Kilpa-ajaja

Moottorit ja kilpailu ovat olleet Eskelisen verissä jatkuvasti. Nuoruuden motocross -kilpailujen jälkeen hän veti kisakypärän päähänsä ensimmäisen kerran vuonna 2006. Luokkana oli tuolloin endurance autot.

-Kisavauhti tuntui olevan heti kohdillaan. Vuonna 2008 tuli ensimmäinen Suomen mestaruus Super-touring sarjassa. Sittemmin menestystä on siunaantunut erilaisissa rata-autoiluluokissa. Vuonna 2012 voitin gt3 -sarjan Espanjan mestaruuden ja seuraavana vuonna kultamitali tuli Portugalista.

Lappu rintaan ja adrenaliinit ylös. Kilpa-ajo pitää Eskelisen nuorena.

-Lamborgini Super Trofeo -sarjassa voitin EM-hopeaa vuonna 2015 ja eksoottisen Aasian mestaruuden 2018.

Rata-autoilu on tuntunut Eskeliselle omimmalta lajilta, mutta naapuri sai hänet innostumaan myös rallista.

-Rallihomma lähti puolittaisesta vitsistä. Olimme naapurini Juha Pylvänäisen kanssa saunomassa ja yhtäkkiä hän paukautti, että sinä muuten lähdet minulle kartturiksi Tunturiralliin. En aluksi ottanut ihan tosissaan asiaa, mutta niin se vaan toteutui. Olin totaalisen surkea kartturi, mutta Juha ajoi niin hyvin, että olimme lopulta oman luokkamme neljänsiä.

Sittemmin Eskelinen on innostunut myös ajamaan rallia ja plakkarissa on lähes 50 SM-rallia ja kaksi MM-rallia.

- Mainos -

Moottoriurheilussa vaaran momentti on aina läsnä. Pari kertaa Eskeliselläkin on ollut tilanteita, joissa olisi voinut käydä hullusti.

-Vakavin vaaratilanne tapahtui Jerezissä vuonna 2019. Viimeisellä kierroksella tuli pääsuoran päähän 250km/h mittarissa ja jarrupoljin ei reagoinut mitenkään. Hiekka-alue hidasti hieman, mutta kyllä vauhtia oli ainakin 150km/h kun törmäsin kahteen rengasvalliin. Vasta niiden takana olleeseen muuriin auto lopulta pysähtyi. Turvavöistä jäi kaulasta alaspäin aivan kuin polttojälki. Kyljessä tuntui kovaa kipua, mutta mitään vakavaa ei tuolloinkaan tapahtunut.

-Sierra Morenan rallissa Córdobassa auton jarrut pettivät ja auto jäi rusinana oliivipuun kupeeseen.

Vaaratilanteita ja kauheasti puuhaa ja hommaa. Miksi aikuinen mies jaksaa kilpa-ajoa?

-Kyllä se pitää nuorena. Jokainen kisa on hurja adrenaliinipiikki. Jännittääkin aina, hyvin usein kroppa reagoi niin, että juuri ennen lähtöä on pakko käydä oksentamassa.

 

Kuka

Mikko Eskelinen 50v

Naimisissa, 3 lasta, 1 lapsenlapsi

Kotoisin Jyväskylästä

Toiminut katsastusalan ja jätehuoltoalan yrittäjänä

Ajanut kilpaa monessa eri luokassa

Harrastaa moottoriurheilun lisäksi golfia

Eskelisen kilpa-ajo cv

2020 – Lamborghini Super Trofeo Europe HOPEA
– 2019 – Lamborghini Super Trofeo Europe PRONSSI
– 2018 – Lamborghini Super Trofeo Asia MESTARUUS 
– 2017 – Lamborghini Super Trofeo Asia HOPEA
– 2016 – Ralli SM-sarja: SM1-luokka 5.
– 2015 – Lamborghini Super Trofeo Europe HOPEA & MM-PRONSSI
– 2014 – Lamborghini Super Trofeo Europe 4. 
– 2013 – Audi R8 GT3 Portugal SuperCars Series MESTARUUS
– 2012 – Audi R8 GT3 Spanish GT MESTARUUS 
– 2011 – Suomen MM-rallin tuotantoautojen luokan 7. sija
– 2010 – Rallin Suomi Cup MESTARUUS
– 2009 – Lamborghini Gallardo GT3 SUOMENMESTARUUS 
– 2008 – BMW 320si 6/12 voittoa
– 2008 – BMW 320si Super Touring SUOMEN- ja VIRONMESTARUUDET
– 2006-2009 – Valikoituja Endurance ja rallikilpailuja

 

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen
Kirjoittaja on Fuengirola.fi median päätoimittaja
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...