torstai, maalis 28, 2024

Jeti´s kebab avattiin – kansa innostui

-On ollut melkoinen hulina alusta saakka. Tuossa oli 15 ihmistä odottamassa jo ennen kuin avasimme ovet. Siitä asti jono on ollut jatkuva. Kiva, että kansaa kiinnostaa, Joachim Rostedt hymyilee maskin takaa Jeti´s kebabin kassalla.

Kansa jonotti kebabia aamusta saakka.

Jonoa todellakin on riittänyt pitkin päivää. Mitään kohtuuttomia odotusaikoja avajaispäivänä ei kuitenkaan ole jouduttu kokemaan, annokset syntyvät hyvää vauhtia ja ne kiikutetaan ripeästi pöytiin.

Aurinkoisen iltapäivän kunniaksi Suhoset ja Laakkoset olivat päättäneet lähteä testaamaan millainen kebab baari Los Bolichesin sydämeen on avattu.

-Kiva, että uusia yrittäjiä tulee. Itse en ole mikään erityinen kebabin ystävä, mutta tämä on kyllä hyvää, kehuu kebablautasen ranskalaisilla nauttinut Susanna Laakkonen.

- Mainos -
Kalle Suhonen (vas.) Severi Suhonen ja Michael Suhonen ovat kokeneita kebabin ystäviä. Myös Susanna Laakkonen ja nuorimmainen Romeo nauttivat sekä auringosta että Jetin herkuista.

Suhoset ovat kovia kebabin syöjiä muutenkin, myös heiltä irtoaa vilpittömät kehut Jeti´s kebabille.

-Laadukasta tavaraa tuntuu olevan. Liha on hyvää ja herkulliset kastikkeet kruunaavat annoksen, Kalle Suhonen sanoo.

-Ranskalaiset oli mahtavia huikkaa nuori mies Severi Suhonen.

Juha Lauttamus on kokeillut paljon myös espanjalaisten kebab baarien antimia. Hän arvostaa Jeti´s kebabin selvästi paikallisia paremmaksi.

-Onhan tuo liha ihan selvästi laadukkaampaa ja Haaremi -kastikkeessa on kunnolla makua. Söin tuon pienimmän annoksen eli Pita Jetin. Seuraavalla kerralla täytyy ottaa joku noista isommista satseista, Lauttamus pohtii.

Juha Lauttamus pääsi maistamaan kebabin ohessa myös Jetin omaa Jeti´s lager olutta.

Ulla Hakkarainen ei ole montaa kertaa elämässään kebabia maistanut. Hänelle ateriointi Jetillä oli siis kaikella tapaa uudenlainen kokemus.

-Oikein hyvältä tämä maistuu. Vasta nyt pääsin tuohon lihaosuuteen käsiksi ja maku sen kun paranee, Hakkarainen intoilee.

Kebab yllätti Ulla Hakkaraisen (oik.) positiivisesti. Pia Uusikartano-Alatalo ja Arto Alatalo pitivät myös syömästään.

Mia Uusikartano-Alatalo ja Arto Alatalo liittyvät myös tyytyväisten asiakkaiden jonoon.

- Mainos -

-Näissä annoksissa on selvästi mietitty kokonaisuutta. Osaset loksahtavat hyvin paikalleen, kokonaisuus on herkullinen, pariskunta kehuu.

Nopealla gallupilla yhtään negatiivista arviota Jeti´s kebabin tuotteista ei tullut. Ruoka on selvästi suomalaisten makuun. Jutuntekohetkellä paikalla oli pelkästään suomalaisia asiakkaita, espanjalaiset katselivat sivusta, mitä kansa jonottaa.

-Lähdemme siitä, että pääkohderyhmämme Fuengirolassa ovat suomalaiset. Toki haluamme opettaa myös muille kansallisuuksille tuotteidemme herkullisuuden, silmin nähden tyytyväisenä avajaishumua seuraava Jethro Rostedt iloitsee.

Antti Pekkarinen

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...