Isovanhemmuus toisessa maassa

 

Useimmille meistä isovanhemmuus on jossain vaiheessa ajankohtainen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun omat lapset aikuistuvat, nousee aihe esille. Tilastokeskuksen mukaan yhdeksällä kymmenestä suomalaislapsesta on ainakin yksi elossa oleva isovanhempi. Isovanhemmat ovat nykyään aiempaa iäkkäämpiä ja asuvat aiempaa useammin erillään. Väestötilastojen kautta ei saa kuitenkaan tietoja ulkomailla mahdollisesti asuvista isovanhemmista. Tilasto isovanhemmista onkin tältä osin harhainen, koska lapsilla on isovanhempia myös ulkomailla.

Vähän ennen ja viimeistään eläkkeellä useat meistä saavat kuitenkin jälkeläisiä. Siitä alkaa paljon pohdituttava, parjattukin ja samaan aikaan hehkutettu isovanhemmuus. Rusinat pullastakin on sanottu tuota tilannetta. Toki isovanhemmuus, millaiseksi se muodostuu, on monen tekijän summa. On hyvä pohtia miten voimme isovanhempina hyödyntää elämänkokemustamme ja viisautta, samalla toimia sopua rakentaen ja lapsiemme oman perheen toimijuutta sekä vanhemmuutta vahvistaen. On usein toimintatapoja ja odotuksia, jotka eivät kohtaa ja niihin sopeutuminen voi vaatia ponnisteluja.

Etäisovanhemmuus voi johtua myös siitä, että lapset ovat muuttaneet ulkomaille. Välimatka ja erossa olo on usein molemminpuolista luopumista. Joskus myös isovanhempien omat kipeät tunteet ja sopeutuminen olosuhteisiin vaatii keskustelua, lohdutusta ja tukea. On myös mietittävä keinoja löytää voimavaroja uuteen tilanteeseen ja kykyä sopeutua olosuhteisiin, joihin ei itse voi vaikuttaa.

Voin paljastaa, että itsestäni tuli tänä äitienpäivänä pienen poikavauvan, esikoistyttäreni pojan isoäiti. Tunteet ovat risteilleet onnenkyynelistä ja lumosta myös asiaankuuluvaan huoleen ja ikävään. Minulta on myös kysytty, miten voin olla täällä näin kaukana, kun lapsenlapsi on Suomessa? Eikö ole ikävä? Mietin, että aika ajoin varmasti kyllä. Ikävähän se on ja halu olla koko ajan läsnä näkemässä pienen kasvu ja kehitys, mutta ennen kaikkea olla omalle tyttärelle se tuki ja turva. Se, että hän jaksaisi ja saisi minulta äitinä tarvitsemansa tuen ja läsnäolon.

Mietin toki asiaa myös lastenlasten kautta. Millä tavoin lapsella on oikeus isovanhemmuuteen ja entä jos isovanhempi ei halua vahvempaa suhdetta tai tapaamisia. Omilla lapsilla on onnekkaasti olleet nuorekkaat ja läsnä olevat vanhempani ja lapseni ovat aina voineet äidin lisäksi tukeutua heihin. Miten itse osaisi täyttää tämän roolin sekä tehtävän ja vielä osittain täältä kaukaa?

Monet täällä Espanjassa asuvat, asuvat täällä terveyssyistä. Lämmin ilmasto ja myös ansaittu oma aika omien lasten ja työurien jälkeen. Ja toisaalta osalla, kuten minulla, on vielä työikää ja töitä sekä kaksi alaikäistä lasta itsellä hoidettavana. Jokaisella on omat syynsä etäisovanhemmuuteen. Mietin, että tulen olemaan omanlainen, mutta hyvä Espanjan-mummi, abuela.

Toivotan näillä ajatuksilla ihanaa kesää kaikille isovanhemmille ja sitä pestiä hoitaville. Älkäämme tunteko liikaa syyllisyyttä, ravistellaan kaikki ikävät ja kaipuut purkkiin ja viedään ne nähdessämme sitten hellyytenä, viisaina sanoina sekä lempeinä tekoina ja katseina rakkaille lapsenlapsillemme.

 

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Niina Ristolainen, NSC Group Oy
Kirjoittaja on laillistettu sosiaalityöntekijä (YTM) sekä hyvinvointi- ja sosiaalipalvelujen yrittäjä Fuengirolassa.
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Missä aiot viettää joulun pyhät?

View Results

Loading ... Loading ...