Lukuaika: Barona voi hyvin ja kasvaa Fuengirolassa

Barona voi hyvin ja kasvaa Fuengirolassa

Seitsemän vuotta sitten Fuengirolan työmarkkinoille kiinnittynyt Baronan palvelukeskus voi hyvin ja jatkaa kasvuaan. Palvelukeskus työllistää tällä hetkellä noin 250 suomalaista Fuengirolassa.

– Barona taitaa olla Fuengirolan kaupungin jälkeen suurin työllistäjä täällä, arvioi Baronan uusi palvelukeskuspäällikkö Marianne Eliasson.

Marianne itse tuli Fuengirolaan baronalaiseksi elokuussa 2021.

- Mainos -

– Kun tultiin tänne, niin viikko lomailtiin ja sitten haluttiin jo päästä kiinni työarkeen, hän muistelee.

– Fuengirola ei ollut minulle ennestään tuttu paikka. Jos miettii ennakkokäsityksiä ja sitten elämää täällä, niin on ollut ihanaa huomata, että Fuengirola on huomattavasti mainettaan parempi paikka! Eliasson iloitsee.

Ulkopuolisen mielikuvaa Fuengirolasta helposti vääristää se, että media on nostanut käsittelyynsä paljon negatiivisia asioita. Monella on myös sellainen käsitys, että Fuengirolassa asuisi lähinnä suomalaisia eläkeläisiä ja sitten niitä nuoria puhelinmyyjiä.

– Kyllä täällä työskentelee paljon ihan tavallisia suomalaisia perheineen, tuore palvelukeskuspäällikkö nauraa.

Fuengirola on hyvä paikka tehdä töitä ja harrastaa.

– Elämä täällä on helposti aktiivisempaa. Hyvässä säässä on helpompi harrastaa ja täällä harrastusmahdollisuuksia on paljon tarjolla, CrossFitia itsekin harrastava Marianne Eliasson iloitsee.

– Seuraaavaksi täytyy ottaa padeli haltuun!

Monella on myös Fuengirolan Baronasta vääriä mielikuvia. Mielikuvat nuorista puhelinmyyjistä istuvat sitkeässä. Eliasson tarkistaa viimeisimpiä tilastoja henkilöstöstä.

- Mainos -

– Meillä 35 % henkilöstöstä on 26–35-vuotiaita ja alle 15 % henkilöstöstä on alle 25-vuotiaita. Kyllä Barona on myös nuorille hyvä ja turvallinen paikka kasvaa työelämään.

– Iso talo tarjoaa ison talon vakauden ja ison talon edut. Meillä keskitytään aina ihmiseen ja hänen mahdollisuuksiinsa kehittyä omalla työurallaan. Baronalla on työhyvinvointikoordinaattori ja ihmisistä pidetään huolta.

– Meillä on baronalaisille Barovire-toimintaa. Järjestämme monipuolisesti erilaisia aktiviteetteja. On ollut retkiä Sierra Nevadaan, lentisryhmää ja lippuja keikoille. Baronan porukalla käytiin myös esimerkiksi Raappanan keikalla Kukossa, Eliasson luettelee.

– Annankin vinkin kaikille tänne töihin tuleville: Kannattaa aloittaa jokin harrastus ja verkostoitua. Harrastuksen kautta tapaa helposti uusia ystäviä. Yksin ei kannata jäädä, kun muuttaa uuteen paikkaan.

Barona tuottaa palveluja suomalaisille yrityksille. Asiakaspalvelua, back office- palveluja ja IT service desk -palveluja.

– Meillä on tälläkin hetkellä paljon töitä tarjolla asiakaspalvelussa ja IT-tuessa, Baronan uusi palvelukeskuksenpäällikkö Marianne Eliasson kertoo.

Pandemian aikana Baronalla on opittu myös hybridityömalli.

– Eli meillä voidaan yhdistää joustavasti työntekemistä läsnäoloon ja etätyöhön. Monille työyhteisöön kuuluminen on tärkeä asia.

- Mainos -

Fuengirolan Barona on myös kansainvälistymässä. Suomalaisille yrityksille halutaan tarjota jatkossa myös enemmän palveluja pohjoismaisilla kielillä.

– Meille haetaan töihin myös ruotsia, norjaa ja tanskaa puhuvia baronalaisia, Eliasson vahvistaa.

KUKA:

Marianne Eliasson, palvelukeskuspäällikkö, Barona Fuengirola

Työkokemus:

Vahva tausta terveydenhuollossa. Tehnyt töitä sairaanhoitajana ja siirtynyt johtotehtäviin. Ollut mm. mukana perustamassa sairaalaa. Yksi lempityöpaikoista sairaanhoitajan ajoilta on Töölön neurokirurginen tehovalvontaosasto.
Toiminut myös teollisuuden puolella ennen pandemiaa.

Perhe:

Naimisissa 18 vuotta. 2 aikuista lasta. Tuore isoäiti – ”Fuge Famu”

Harrastuksia:

CrossFit, juokseminen ja kaikki sporttinen toiminta. Seuraava haaste on ottaa padel haltuun

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Niina Sinisalo
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...