Lukuaika: Hotellit lähes normaalilla täyttöasteella

Hotellit lähes normaalilla täyttöasteella

Málagan provinssin hotellien täyttöaste näyttää toukokuun osalta nousseen pandemiaa edeltäneelle tasolle.

Toukokuu on ollut Málagan alueen hotellisektorille erittäin hyvä. Kahden vuoden kitkuttelun jälkeen paluu pandemiaa edeltäneisiin asiakaslukuihin on erittäin tervetullutta. Asiassa on saattanut auttaa toukokuun alkuun sijoittunut pitkä viikonloppu ja sen jälkeen vallinnut suotuisa sää.

Tässä toukokuussa alueen hotellien täyttöaste oli 78,74%, joka on jopa hieman korkeampi kuin toukokuussa 2019, jolloin luku oli 78,49%.

- Mainos -

Loppukesän osalta tilanne ei vielä näytä aivan yhtä hyvältä, mutta positiivisuuteen on silti hyvät syyt. Alustavien arvioiden mukaan kesäkuun hotellitarjonnasta on varattu 78,53%, kun kesäkuun 2019 lukema oli 83,78%.

Heinäkuun luvut ovat 78,79% nyt ja 84,20% vuonna 2019. Elokuun suhteen pudotusta on vielä aika paljon, sillä tämän vuoden arvio on 77,27%, kun vuonna 2019 täyttöaste oli 89,73%.

Ennakoivat luvut eivät kuitenkaan kerro aivan koko totuutta, sillä nykyinen trendi näyttää siltä, että monet varaavat matkansa vasta viime hetkillä. Näin ollen tämän kesän lukuihin on syytä odottaa vielä selvää kohentumista.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...