Chrisse Johanssonin tekstejä Maija Hapuojan tulkitsemana

Hapuoja ja Chrisse

Laulaja/laulunopettaja Maija Hapuoja on asunut jo vuosia Aurinkorannikolla Mijasissa. Täällä hän on kehitellyt vanhan tuttunsa Chrisse Johanssonin kanssa ideaa herkästä kynttiläkonsertista, joka koostuu pelkästään Johanssonin sanoittamista lauluista.

Nyt aika on kypsä. Oikeat säestäjätkin, Kari Alajuuma ja Ari Kovero, osuivat sopivasti kohdalle. Konsertin nimeksi valikoitui Tunteet.

-Tämä konsertti mennään sanojen ehdoilla. Usein ihmiset kuuntelevat vain rytmiä ja melodiaa ja sanojen merkitys jää vähemmälle huomiolle. Pyrin tällä konsertilla siihen, että ihmiset havahtuisivat kuuntelemaan myös näitä Chrissen hienoja tekstejä.

Hapuoja on sovittanut kappaleet aivan uudenlaisiksi. Esimerkiksi Vasten auringon siltaa kuullaan laulelma -tyyppisenä, Uneen aika vaipuu bossanovana ja Etsin kunnes löydän sun jazzahtavana versiona.

Tunnelma tulee olemaan hyvin tiivis ja kuulijat pääsevät varmasti omiin muistoihin näiden tulkintojen avulla. Illan teemana on rakkaus ja sen koko kirjo, suru, ilo, kyyneleet, kaipaus, kokemus, intohimo ja ennen kaikkea syvät tunteet.

Maija Hapuojan Tunteet -konsertti sai ensi-iltansa viime maaliskuussa. Se oli silloin loppuunmyyty samoin kuin konsertin uusinta vappuaattona. Nyt tämä hieno konsertti on mahdollisuus kokea Kukossa torstaina 10.3.. Liput maksavat ennakkoon 17€, varaa paikkasi lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected] .

Luvassa on tunteikas ilta. Kuvassa vasemmalta alkaen Kari Alajuuma, Maija Hapuoja, Chrisse Johansson ja Ari Kovero.

Tässä vielä linkki Maija Hapuojan haastatteluun: https://fuengirola.fi/2021/05/12/laululintu-lehahti-mijasin-rinteelle/

Ja tässä linkki Chrissen haastatteluun muutaman vuoden takaa. https://fuengirola.fi/2018/08/03/sanoittajataituri-tavoittaa-suomalaisen-sielun/

Mainos
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Huolestuttaako sähkön hinnan nousu?

View Results

Loading ... Loading ...
Mainos