Suomelan 30-vuotisjuhlarevyy laulaa, tanssii ja soi

 

Päivi Mäkisen johdolla noin 50-henkinen ryhmä on työstänyt jo alkuvuodesta lähtien juhlarevyytä, joka rakentuu Chrisse Johanssonin musiikin ympärille.

– Koska kyse on Aurinkorannikon suomalaisista, myös revyyn musiikin pitää olla tekemisissä Aurinkorannikon kanssa. Itsestään selvästi tuli mieleen Chrisse Johansson, Aurinkorannikon ilopilleri, revyyn ohjaaja Päivi Mäkinen perustelee.

Esitys on saanut nimekseen Kyllä ennen kaikki oli paremmin.

– Revyyn kärki on Johanssonin sanoitusten oivaltavuudessa ja huumorissa, Mäkinen kuvailee.

Itse revyyn kulku muodostuu kolmesta osasta, jotka kiertyvät ajankohtaisten tapahtumien ympärille.

– Osansa saavat esimerkiksi exit-vero, perhepolitiikka ja ylenmääräinen nostalgia, Päivi Mäkinen lupaa.

Perinteisesti revyyn muotoon kuuluu näyttelemisen ja musiikin ohella myös tanssi. Näin on myös Suomelan juhlarevyyn laita.

Koko revyyn musiikki lauletaan livenä ja sen tahdissa näyttämöllä todellakin laitetaan jalalla koreasti. Luvassa on muun muassa salsaa, rivitanssia, rockia ja boogia.

Päivi Mäkinen muistuttaa, että revyy ei ole kaikkein yksinkertaisin lavataiteen muoto.

– Se vaatii tarkkaa ajoitusta ja koko työryhmän saumatonta yhteistyötä, hän luettelee.

Kyllä ennen kaikki oli paremmin revyy esitetään ensimmäisen kerran 7.11. Suomelan 30-vuotis juhlagaalassa hotelli Palmerasissa. Sen jälkeen esityksiä on Torremolinosin Kymppipaikassa, Benalmádenan Bonanza Barissa ja Fuengirolassa niin Nuriasolissa kuin Suomelan salissakin.

Myöhemmin revyytä on tarkoitus viedä myös ns. tien päälle, sen mukaan kuin kysyntää riittää.

Liput 15 euroa, myynnissä: Suomela, Kymppipaikka, Benalmádenan Suomalaiset ja tuntia ennen esitystä ovelta.

Kyllä ennen kaikki oli paremmin revyy

  • Ohjaus ja sovitus: Päivi Mäkinen
  • Kapellimestari: Kari Alajuuma
  • Äänitekniikka ja valaistus: Harri Hii Savolainen
  • Järjestäjä, puvustus: Marja-Leena Manninen
  • Äänitehosteet: Jarno Kinnunen
  • Koreografi: Marita Hakkarainen

Esitykset:

  • 7.11. Fuengirola, hotelli Palmeras (Suomelan 30-vuotis juhlagaala)
  • 12.11. Torremolinos, Kymppipaikka
  • 15.11. Benalmádena, Bonanza Bar
  • 24.11. Fuengirola, Nuriasol
  • 23.1. Fuengirola, Suomelan sali

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...