Businesta ja padelia yhdessä

Ensimmäinen SBP turnaus järjestettiin korona-aikana, jolloin kokoontumisrajoitukset olivat vieneet yrityksiltä mahdollisuuden tapahtumien järjestämiseen.

Ulkotiloissa pelattava padel sen sijaan oli laji, jota pystyi harrastamaan rajoituksien puitteissa.

”Padel-peli on urheilun lisäksi myös sosiaalinen tapahtuma. Padelin ei turhaan sanota olevan tämän päivän golfia, sillä yhä useammin uusia kontakteja solmitaan ja verkostoja luodaan padel-pelien lomassa”.

Tämä ajatus mielessä SmartWorkPlaza Business & Co-working keskuksen perustajat Pauliina Manso ja Outi Hannuksela sekä NordicPadelin Hanna Kytölä-Lundström yhdistivät busineksen ja padelin luoden SmartBusinessPadel -konseptin.

SmartBusinessPadel tuo kentälle yritystiimit ja sponsoriyritykset. Yritykset ovat ottaneet innostuneesti vastaan mahdollisuuden hyvinvoinnin ja yrityskontaktien yhdistämisestä. Pelien jälkeen on mahdollisuus verkostoitumiseen samanhenkisten toimijoiden kanssa.

Yritykset osallistuvat tapahtumaan erilaisilla intresseillä. Osa kontakteista solmitaan kentällä, jossa yritysten pelaajat pelaavat sekä omina että sekajoukkueina. Suorien pelikenttäkontaktien lisäksi mukana on paikallisia pienyrittäjiä, jotka tuovat tapahtumaan mukanaan omat tuotteensa. Suuremmat yritykset etsivät tapahtumista avainhenkilöitä kansainväliseen rekrytointiin sekä yhteistyökumppaneita. Lisäksi jokaisessa tapahtumassa järjestäjät pitävät huolen, että yritysten edustajat saavat puheenvuoron ja mahdollisuuden ns. hissipuheeseen ennen palkintojen jakoa.

Tämän lisäksi pelaaminen on hauskaa ja sosiaalista yhdessäoloa, joka tuo varmasti lisää innostusta lajiin ja virtaa seuraavaan työviikkoonkin.

SmartBusinessPadel-turnaus järjestetään Los Bolichesin Padel clubilla 29.10. alkaen klo 16

Lue myös:

https://fuengirola.fi/co-working-nousussa-smart-work-plaza-boliches-avattiin/?highlight=smart%20work

Mainos
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Huolestuttaako sähkön hinnan nousu?

View Results

Loading ... Loading ...
Mainos