Joulu tulee Fuengirolaan

On taas se aika vuodesta, kun joulu alkaa lähestyä vauhdilla. Voimme jo havaita, että joulu on saapumassa Fuengirolaan heti kun kalenterissa on päästy marraskuun puolelle. Kadut alkavat täyttymään iloisista joulumielisistä ihmisistä, ja erilaiset joulukoristeet alkavat täyttämään niin katukuvaa kuin kotien ja liikkeiden ikkunoitakin. Ihmisiä ei haittaa, vaikka lunta ei olisikaan tai katukuvasta puuttuvat suomalaisille tutut ja joulukoristeiden joukkoon kuuluvat porot.

Silti tunnelma on jouluisen odottavainen ja iloinen myös suomalaiseen mieleen. Mieltä tietenkin piristävät niin kaduilla kuin kaupoissakin kuuluvat joululaulut, jotka kuuluvat hyvin vahvasti espanjalaiseen joulunviettoon. Juhlavalaistus, palmujen ja kaktuksien hopealangat ja seppeleet sekä joka ilta syttyvät Betlehemin tähdet saavat ihmiset lumouksiin kerta toisensa jälkeen. Varsinkin suomalaiseen jouluun tottuneelle kontrasti on suuri ja mielenkiintoinen.

Miltä joulun odotus näyttää Fuengirolassa?

Ihmiset ovat koko ajan iloisia, vaikka joulunvalmistelu voikin olla osalle aikaa vievää ja stressaavaa. On kuitenkin kyse tärkeästä perheen ja suvun kesken vietettävästä juhlasta, joka halutaan valmistaa huolella täydelliseksi. Siksi katukuvassa näkyy aina iloisia ja ystävällisiä paikallisia ja kyllähän ilo ja riemu tarttuu myös turisteihin.

- Mainos -

Espanjassa kodin koristelut alkavat ja ajoissa, viimeistään joulukuun alussa, jolloin yleisesti myös joulukuusi laitetaan paikalleen ja myös koristellaan. Toisin kuin meillä Suomessa, jossa toki kotia koristellaan pitkin joulukuuta, mutta itse joulukuusi laitetaan vasta lähempänä joulua. Koristelun yleensä annetaan olla ja näkyä loppiaiseen saakka, joka itse asiassa on katolilaisessa espanjassa joulua tärkeämpi juhla. Katolilaisuuden vuoksi katukuvassa ei aiemmin näkynyt tonttuja ja joulupukkeja, mutta nykyisin tilanne on muuttunut. Turismi ja maahanmuutto on tuoneet muutosta joulun perinteisiin. Tietenkin on paikallisia eroja, enemmän näitä tonttuja ja pukkeja voi nähdä alueilla, joissa asuu enemmän ulkomaalaisia kuin aitoja kotimaan asukkaita. Näihin lukeutuu muun muassa Fuengirola.

Itse jouluaatto huipentuu keskiyön messuun, jonka jälkeen ihmiset täyttävät kadut joulumusiikilla ja tanssilla. Vaikka ihmiset juhlivat ja riemuitsevat, on se kauniisti toteutettu ja perhekeskeistä. Espanjassa siis vietetään joulua perheen, suvun ja hyvän ruoan parissa. Paikalliseen joulupöytään kuuluvat niin kalkkuna kuin porsaanpaisti, erilaiset juustot ja merenelävät ja tietenkin makeiskakut.

Ihmiset osaavat myös rentoutua!

Vaikka tosiaan joulu on monille eri syistä kiireistä ja stressaavaa näin ei kuitenkaan ole Espanjan merellisen ilmaston äärellä, tai sitä ei päällepäin huomaa samalla tavalla kuin Suomessa. Ihmiset osaavat ottaa rennosti ja tehdä arkisia rutiinejaan jouluvalmisteluiden ohella iloisella ja ystävällisellä asenteella. Istutaan iltaa ystävien kanssa, käydään harrastuksissa ja töissä samalla miettien joululahjoja.

Joulun kiireistä voi rentoutua myös pelaamalla erilaisia pelejä, kuten Gonzo’s Quest. Toiset taas pyrkivät rentoutumaan erilaisten palapelien parissa, sillä ne vaativat niin rauhoittumista kuin keskittymistäkin. Joulun stressiin voikin olla oiva apu juuri palapeleissä ja rauhoittumisessa.

Jouluna syöminen yhdessä on tärkeää

Jouluisin ihmiset nauttivat, kun saavat rentoutua läheistensä kanssa ja nauttia hyvästä ruoasta ja juomasta. Siinä missä suomalaiseen jouluun kuuluvat olennaisena osana jouluruoat, kuten joulukinkku ja laatikot, niin espanjalainen joulu on erilainen. Espanjalaiset syövät usein jouluisin samoja ruokia, kuin muinakin pyhäpäivinä. Kuitenkin jouluisia jälkiruokia on espanjalaisilla. Makeiset kuten turrón ja polvorón kuuluvat ainoastaan jouluun.

Kun suomalaiset tyypillisesti jouluruoan jälkeen rauhoittuvat elokuvien katseluun, pelien pelaamiseen sekä yhteisen ajanviettämiseen, niin espanjalaiset siirtyvät keskiyön messuun. Espanjassa on myös normaalia, että nuoret jäävät messun jälkeen juhlimaan kaupungilla. Onkin helppo havaita, että kuinka erilainen on joulu Fuengirolassa suomalaisin silmin.

- Mainos -

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...