Lukuaika: Minna Laine: tänä vuonna myydään paljon asuntoja Espanjassa

Minna Laine: tänä vuonna myydään paljon asuntoja Espanjassa

 

Laineen sanat saavat todistuksen, kun lyhyen haastattelutuokiomme aikana puhelin soi kaksi kertaa ja molemmissa kysellään asuntoa. Toinen soittajista haluaisi hankkia kolmen makuuhuoneen asunnon Aurinkorannikolta ja toinen kyselee myynnissä olevan kohteen perään Costa Blancalla.

-Aurinkorannikon myynti vilkastui heti vuoden vaihteessa. Costa Blancalla on ollut näihin päiviin saakka hiljaista, mutta nyt kiinnostus sinnekin on viriämässä. Uskoisin, että syy kiinnostuksen puutteeseen on ollut suorien lentojen puuttuminen Helsingistä Alicanteen.

Laine povaa loppuvuodesta suorastaan kreisiä asuntomarkkinoilla. Pandemian aikana patoutunut kysyntä alkaa purkautua ja suomalaiset, kuten myös muut skandit ovat innoissaan hankkimassa loma- tai pysyvämpää asuntoa etelän auringon alta.

- Mainos -

-Ostajia on tällä hetkellä enemmän kuin laadukasta tarjontaa. Hyvien asuntojen löytäminen ei ole tällä hetkellä ihan yksinkertaista, toki niitäkin onneksi jatkuvasti tulee markkinoille.

Laineen mukaan pandemia ei ole aiheuttanut ainakaan merkittävää hintaromahdusta kiinteistömarkkinoilla.

-Tilastojen mukaan pyyntihinnat ovat jopa hieman nousseet, luulisin että toteutuneet hinnat ovat keskimäärin hieman alempia kuin ennen koronaa. Toiveet polkuhintaisista luksusasunnoista voi kuitenkin haudata, markkina toimii tällä hetkellä hyvin. Ehkä pandemia on sen opettanut, että asuntojen myyjätkin ovat nyt entistä valmiimpia ottamaan tarjouksia vastaan ja neuvottelemaan hinnasta. Nyt syntyy molempia osapuolia tyydyttäviä kauppoja.

Yrittäjäpariskuntana Espanjaan

Minna Laine muutti miehensä Pasin kanssa Aurinkorannikolle reilut viisi vuotta sitten. Kiinteistövälityksen osto oli heille sattuman kauppa.

-Menin tutun juristin Markku Tammisen luokse hoitamaan erästä omaa asiaani. Siinä juttelimme ja Markku kysyi minulta, haluaisimmeko ostaa hänen ulkomaan kiinteistöjä myyvän liiketoimintansa. Meillä Pasin kanssa elämän tilanne oli tällaiseen liikkeeseen sopiva ja päätös syntyi nopeasti. Emmekä ole hetkeäkään katuneet päätöstä lähteä Espanjaan.

Laineet ovat yrittäjäpariskunta sanan varsinaisessa merkityksessä. Heillä yhteiselämä niin siviili- kuin työpuolella menee limittäin.

-Siinä on sekä hyvät että huonot puolensa. Parasta on se, että liikekumppanina on henkilö, johon voin luottaa sata prosenttisesti. Järjestelyn heikkoutena on se, että olemme käytännössä koko ajan yhdessä. Siinä aina välillä tunteet ryöpsähtelevät, ja saatamme ottaa yhteen tietämättä, liittyykö asia työhön vai yksityiselämään.

- Mainos -

-Ja tietysti meillä on kova kilpailu siitä, kumpi on parempi myyjä. Pasi on erinomainen kauppias, mutta totta kai pidän itseäni vielä piirun parempana, Laine nauraa.

Lomakoti ulkomailta löytyy Los Bolichesista ”bussikadulta” kirkon ja Centro Finlandian puolivälistä. Asuntoja pääsee katselemaan osoitteessa lomakotiulkomailta.fi

Antti Pekkarinen

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä tv:n musiikkiohjelma kiinnostaa eniten?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...