Palaako Norwegian Málagan reitille?

Norwegianin suosituin reitti Helsingistä ulkomaille on ollut Málagaan suuntautuva lento. Kun lentolaivastoa otetaan uudelleen käyttöön ei ole vaikea veikata, mille reiteille lentoja sijoitetaan. Kannattavimmat ja suosituimmat ovat varmasti ensimmäisten joukossa ja Helsinki – Málaga – Helsinki kuuluu eittämättä niihin.

Espanjan lentojen mahdollista alkamista indikoi myös se, että toisin kuin monissa muissa maissa, Espanjan henkilökuntaa ei ole irtisanottu. Norwegianin työntekijät ovat olleet lomautettuna pitkään, kohta saattaa tulla kutsu töihin. Espanjan pää on siis nopeasti aktivoitavissa täyteen toimintaan.

Kaikki on toistaiseksi vielä spekulaatiota, mutta ei Norwegian turhan päiten ihmisiä töihin ota. Spekulaatiot lentoalalla ovat viitanneet siihen, että Suomen sisäisiä lentoja Norwegian ei ole ainakaan lähitulevaisuudessa palauttamassa.  Ulkomaan lentoja Helsingistä on todennäköisesti alkamassa ja Aurinkorannikolla toivotaan, että Málaga kuuluisi Norwegianin lento-ohjelmaan jo tulevana kesänä, viimeistään syksyllä.

Norwegian on laittanut lentoja myyntiin kuukausi kerrallaan noin vuoden ajan. Lennot on peruttu vajaat pari kuukautta ennen matkan toteutumista. Tästäkin toimintatavasta on liikkunut paljon spekulaatioita, monen näkemyksen mukaan Norwegian on hyväuskoisten matkustajien pitänyt kassavirtaansa käynnissä, vaikkei tarkoitus olekaan ollut lentää. Tämäkin on toki vain spekulaatiota.

Lentohenkilökunnan rekrytointi on ensimmäinen konkreettinen merkki yhtiön palaamisesta markkinoille. Matkustavien kuluttajien kannalta on toivottavaa, että paluu onnistuu. Vain kilpailu pitää hinnat kurissa ja palvelun tasokkaana.

Antti Pekkarinen

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...