Moreno: Kolmas aalto lopussa, rajoituksia saatetaan purkaa jo helmikuun lopussa

 

Morenon kuitenkin muistuttaa, että kovin suurista höllennyksistä ei vielä tässä vaiheessa ole kyse. Helmikuun lopussa on mahdollista, että esimerkiksi kokoontumisrajoituksia ja ravintoloiden aukioloja vapautetaan jossain määrin. Tämä kaikki vaatii käyrien pysymistä alaspäin näyttävinä kuun loppuun saakka.

Morenon mukaan Espanjan keskushallinto pääministeri Pedro Sanchezin johdolla on luvannut Andalusiaan 2-4 miljoonaa rokoteannosta huhtikuussa.

-Jos nuo rokotteet tulevat, saamme 70% andalusialaisista rokotettua kesään mennessä. Meillä on nyt positiivisia näkymiä edessämme, Moreno sanoo.

Vasta sitten, kun riittävä osa väestöstä on rokotettu, matkailu ja muut elinkeinot voivat palautua lähelle normaalia.

Koronaluvut ovat jatkaneet laskuaan Andalusiassa. Tässä Aurinkorannikon keskeisten kaupunkien ilmaantuvuusluvut perjantaina 19.2.2021.

Málaga 341

Torremolinos 256

Benalmádena 338

Fuengirola 359

Mijas 413

Marbella 592

Estepona 648

Mainituista kaupungeista Marbella ja Estepona ovat edelleen suljettuja. Niiden rajoja ei saa ylittää muuta kuin hyvin perustelluin syin. Muut mainitut kaupungit avasivat rajansa tänä aamuna.

Mainittakoon vielä, että Málagan itäpuolella sijaitseva Nerjan kaupungin ilmaantuvuusluku on koko kolmannen aallon ajan pysynyt varsin maltillisena. Tällä hetkellä Nerjan luku on 89,9. Kaupungissa asuu jonkin verran suomalaisväestöä.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...