Syntyi jouluna!

 

Koronaviruksen kuva on tullut jokaiselle tutuksi. Se on näkynyt lähes päivittäin erilaisissa tiedotusvälineissä. Eräs ystäväni näytti minulle kännykästä kuvaa ja kysyi että näyttääkö tutulta? Totesin että muistuttaa hieman koronaa, mutta ei taida olla se. Ei ollut, vaan laakeripuun kukka!

Koska laakeripuu on ikivihreä, kristityt ovat pitäneet sitä aikoinaan paratiisin elämän puuna! Heillä oli tapana asettaa vainaja lepäämään laakerilehtien päälle ennen hautaamista. Siitä tulee suomenkieleen ilmaisu ”levätä laakereilla”. Laakeripuuta on käytetty myös joulupuuna!

Laakeripuun lehdistä tehdään kuuluisa laakeriseppele. Antiikin aikoina se oli voiton ja kunnian symboli. Sitä pidettiin myös rauhan, ikuisuuden ja kuolemattomuuden vertauskuvana. Voitonseppelettä kutsuttiin nimellä Corona! Sana on latinaa ja merkitsee myös kruunua.

Kaikkein kuuluisin voitonseppele on tehty orjantappuroista! Orjantappurakruunu yhdessä ristin kanssa muistuttaa ihmiskuntaa siitä että Kristus on voittanut kuoleman. Korona ei siihen pysty!

Korona-aikana olemme joutuneet pesemään käsiämme säännöllisesti. Kaikkein kuuluisin käsienpesijä jo kauan ennen korona-aikaa on ollut Pontius Pilatus (Matt. 27:24). Hän pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: ”Minä olen syytön tämän miehen vereen”.

Joulu lähestyy! Vietämme pian taas Hänen syntymäpäiväänsä, jonka päähän orjantappurakruunu laitettiin Pilatuksen pestyä kätensä. Näin apostoli Luukas kertoo tuosta ihmeellisestä syntymästä: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra” (Luuk. 2:10-11).

Hyvää Joulua!

Hannu T. Korhonen

Kirjoittaja on eläkkeelle siirtynyt Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, dosentti.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...