Mansesta maailmalle

 

Tamperetta on syytä onnitella. Kaupunki sai juuri kansainvälisestikin arvioituna upean urheilu- ja tapahtuma-areenan. Heti perään AirBaltic julkisti avaavansa suoria lentoreittejä Tampere-Pirkkalan lentoasemalta useisiin Euroopan kaupunkeihin. Lentoyhtiö tekee Tampereesta oman tukikohtansa, eli sinne rakennetaan pysyvä AirBalticin organisaatio.

Tukikohdan perustaminen lienee lentomaailmassa selkein osoitus sitoutuneisuudesta. Kyse ei ole nopeasta kokeilusta, joka kuopataan, mikäli parin ensimmäisen kuukauden tulos ei ole tyydyttävä. Tampere voi odottaa pitkäjänteistä ja pitkäaikaista yhteistyötä AirBalticin kanssa.

Yksi AirBalticin kohteista Tampereelta on Málaga. Se on Aurinkorannikon suomalaisyhteisölle kaikella tapaa loistava uutinen. Matka Aurinkorannikolle Raumalta, Vaasasta ja Jyväskylästä lyhenee ja helpottuu oleellisesti. Tampereelta ja lähikunnista Málagan reissu on jatkossa normaalin mökkimatkan mittainen. No, ehkä vähän pidempi, mutta eipä tarvitse ajaa itse.

Lennot Tampereelta lyhentävät matka-aikaa paitsi kentän sijainnin, mutta myös sen helppouden vuoksi. Tampere-Pirkkala on pieni lentoasema. Pitkiä käytäviä ei tarvitse taivaltaa ja portti löytyy varmasti. Myös pysäköintipalvelut ovat aivan lentokentän vieressä ja niitä on riittävästi.

Muuttuuko Aurinkorannikon suomalaisten profiili uuden lentoyhteyden myötä? Onko Fuengirolan bussi jatkossa nysse ja sen kuljettaja myyrä? Se jää nähtäväksi.

Pääkirjoitus

Jaa artikkeli:

Mainos
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...
Mainos